
Susan Ruusunen (ent. Kuronen) oli lööppien ja muun uutisoinnin kohde 2000-luvulla, jolloin hän seurusteli tuon ajan pääministerin Matti Vanhasen kanssa.
Seurustelun päättymisen jälkeen hän joutui oikeuden eteen kirjajulkaisun vuoksi, joka kertoi hänen ja Matti Vanhasen yhdeksän kuukautta ja kymmenen päivää kestäneestä seurustelusuhteesta. Kirjan julkaisi Etukeno-pienkustantamo ja siitä otettiin 10 000 kappaleen ensipainos.
Vanhanen jätti tutkintapyynnän koskien kirjan julkaisijaa ja kustantajaa.
Vanhanen näki, että häntä on loukattu ainakin selostamalla lupaa pyytämättä hänen seksielämäänsä ja muita intiimejä asioita, teksti- ja sähköpostiviestejään, yksityisiä suullisia keskustelujaan sekä kertomalla hänen lapsistaan ja hänen suhtautumisestaan lapsiinsa.
Kirjan kustantaneen Etukeno Oy:n lisäksi poliisi kuitenkin kuulusteli myös Kurosta, koska tämä auttoi tiedoillaan kustantamaan kirjan. Kuronen muutti sukunimensä Ruususeksi.
Syytettä käsiteltiin Helsingin käräjäoikeudessa 15. helmikuuta 2008, ja tuomio annettiin 4. maaliskuuta 2008.
Käräjäoikeus päätti hylätä kaikki syytteet, koska lain mukaan poliitikon yksityiselämästä saa julkaista yksityiselämää koskevia tietoja, jos tiedot voivat vaikuttaa hänen toimintansa arviointiin politiikassa ja julkaiseminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.
Asia ei jäänyt siihen, sillä käräoikeuden päätökseen tyytymätön Vanhanen ilmoitti valittavansa asiasta hovioikeuteen.
Helsingin hovioikeus tuomitsi 10. helmikuuta 2009 Ruususen ja kirjakustantamon johtajan Kari Ojalan sakkorangaistukseen yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä.
Myöhemmin Korkein oikeus piti Ruususen ja Ojalan saamat sakkorangaistukset voimassa.
Aiheesta kirjoiteltiin paljon myös netisssä. Osa kirjoituksista rikkoi rajat kunnianloukkaukseen, joiden kirjoittajat joutuivat vastaamaan julkaisuistaan oikeudessa. Heitä tuomittiin rangaistuksiin.
Netissä siis kunniaa loukkaavista kirjoituksista voi joutua vastuuseen.
Kohun jälkeen Ruusunen ei ole usein ollut julkisuudessa.
Kommentit
Oma kommentti