
Olga Temonen. Kuva: Tommi Tuomi/Otavamedia.
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen on julkaissut harvakseltaan kuulumisia itsestään.
Hän sairastaa neljännen asteen glioomaa, jota on hoidettu sekä Suomessa että ulkomailla.
Viime aikoina Olga on joutunut käyttämään pyörätuolia ja myös puheen kanssa on ollut hankaluuksia. Aiempien hoitojaksojen jälkeen kasvain ärhäköityi ja hänen on kerrottu saavan uutta ja kokeellista hoitoa Ranskassa.
Haasteellisuutta siis.
Nyt Olga on julkaissut kuvia nuoruudestaan. Kuvissa Olga esiintyy 1990-luvulla ja ne ovat otettu Joensuussa.
– Nuori näyttelijän alku Joensuussa 1997, Olga toteaa kuvakollaasissa.
Hanna Kinnunen on kirjoittanut näin:
”Mä muistan sut ekan kerran vuodelta 2004. ☺️ Oltiin samassa koe-esiintymisessä Peacockissa. Sulla oli mieletön pitkä tumma tukka ja tosi kaunis katse sekä hymy. Juteltiinkin ehkä hetki Lintsin pihalla lähtiessä ja sitten polut kohtasi Salkkareissa muutaman vuoden päästä. ☺️ Upea olet! ❤️”
Kommentit
Oma kommentti