
Juontaja, toimittaja Jone Nikula 17.8.2015
© Ari Heinonen/Otavamedia
Jone Nikula palaa vuosien tauon jälkeen Radio Citylle ja juontaa kanavan iltapäivälähetystä maanantaista torstaihin, kertoo Bauer Media.
Kanava on miehelle ennestään hyvinkin tuttu. Nikulan radioura sai aikoinaan lukioikäisenä alkunsa Radio Cityn kesätoimittajana, ja siitä eteenpäin hän viihtyi kanavan palveluksessa useita vuosia. Juontamisen lisäksi Nikula on toiminut myös Radio Cityn metallimusiikkiohjelmien ohjelmapäällikkönä.
”Radio on ja aina ollut maailman mahtavin media. Olen todella innoissani siitä, että pääsen tekemään sitä talossa, joka tekee nimenomaan audiota ja jengillä, joka tietää olevansa töissä Suomen legendaarisimmalla asemalla. On kiva palata lapsuudenkotiin! Mun mielestä Radio Cityssä on se jengi, joka voi varastaa aloitteen ja haastaa kilpailuasetelman”, Nikula sanoo.
Ohjelmajohtaja Osku Nurmen mukaan Nikulalla on valtavasti annettavaa Radio Citylle sekä sisällöllisesti että strategisesti, ja hänen mukaantulonsa on todella merkittävä askel kohti entistä vahvempaa Radio Cityä.
”Olen todella iloinen ja ylpeä, että saamme Jonen mukaan vahvistamaan Radio Cityn kasvua. Jone on kokenut tekijä ja joukkuepelaaja, jolla on syvällinen ymmärrys sisällöntuotannosta ja rock-radioiden kohderyhmästä. Jonella on pitkä ja vakuuttava tausta sekä ohjelmasisältöjen että kaupallisten yhteistöiden kehittämisessä, ja hänen näyttönsä radion, podcastien ja brändien rakentamisen puolella puhuvat puolestaan”, Nurmi kommentoi.
Jone Nikula aloittaa Radio Cityn iltapäivässä ensi maanantaina, 27. lokakuuta.
Lähde: Bauer Media
Kommentit
Oma kommentti