Pikku-Pasi, Pasi Hammarea
Ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku, lauloi 9-vuotias lapsitähti Pikku-Pasi 1960-luvun lopulla tanssiorkesterin solistina. Nyt 68-vuotias Pasi Hammaren muistelee Hymylle erikoista lapsuuttaan.
Antti Hammarberg alias Irwin Goodman nousi valtakunnan ykkösrentuksi 1960-luvun puolivälissä erityisesti hersyvillä juomalauluillaan. Vexi Salmen sanoittamat ja Irwinin säveltämät kosteatunnelmaiset rilluttelurallit iskivät kuin häkä kansan syviin riveihin.
Somerolla vuonna 1957 syntynyt Pasi Hammaren rallatteli 9-vuotiaana omaksi ja muiden huviksi radiosta kuulemiaan Irwin Goodmanin kappaleita. Olihan se kuulijoista perin hauskaa, kun pikkuinen pojannassikka lauloi kirkkaalla äänellään kyläjuhlien tai syntymäpäivien vetonaulana kitaran säestyksellä tuttua juomavärssyä: ”ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku, kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan!”.
Vuonna 1965 Somerolla vieraillut tanssiorkesterinsa nokkamies Jorma Ruhanto kiinnitti somerolaispojan kauniiseen lauluääneen ja varsinkin erikoisiin kappalevalintoihin huomionsa.
”Jorma kysyi äidiltäni luvan saadakseen minut tanssibändinsä solistiksi. Äiti myöntyi, kun Jorma lupasi pitää minusta hyvän huolen esiintymisreissuissa”, Pasi muistelee.
Siltä seisomalta alkoivatkin pienen pojan ja tanssiorkesterin yhteisharjoitukset. Pian ryhdyttiin puuhaamaan myös lavakeikkoja.
Somerolaispoikaa alettiin markkinoimaan Pikku-Pasina, joka esittää Irwinin kappaleita tanssiorkesterin laulusolistina.
”Ensimmäinen ongelma oli se, että alaikäinen ei saanut mennä tanssilavalle, saati sinne esiintymään. Jorma joutui muistaakseni jokusen kerran ravaamaan eri viranomaisten luona ja sai lopulta minulle erikoisluvan esiintyjänä.”
Pasi sai jokaisesta esiintymisestään tuntuvan palkkion, nykyrahassa mitattuna kymmeniä euroja.
”Se oli 9-vuotiaalle pikkupojalle iso raha. Äitini perusti mulle pankkitilin ja Jorma tilitti keikkapalkkion sitten aina sinne tilille. Taisin olla muuten silloin Suomen ainoa 9-vuotias, jolla oli oikea verokortti. Siinä luki: Pasi Hammaren, opiskelija.”
Pikku-Pasi, Pasi Hammarea
Tanssipaikat täynnä
Vaikka Pikku-Pasille myönnettiinkin viranomaistaholta hieman pitkin hampain erikoislupa keikkailla tanssipaikoilla orkesterin solistina, myös kappalevalinnat tuottivat byrokraateille harmaita hiuksia.
”Monet olisivat tietty halunneet kieltää mun esiintymiset. Jotkut pitivät sitä oikein rienaamisena, kun pikkupoika laulaa viinan juonnista. Joissakin lehtijutuissakin mun esityksiä kritisoitiin aika rankasti.”
Sana kiersi kuitenkin tanssiyleisön parissa nopeasti, pienen solistin suosio nousi kulovalkean tavoin. Somerolaispoikaa kutsuttiin useissa lehtijutuissa myös lempinimellä ”Pikku-Irwin”.
”Tanssipaikat olivat tupaten täynnä. Välillä aikuisyleisö suorastaan villiintyi ja niillä oli hauskaa. Keikkasetin mä lauloin lavoilla useimmiten tuolilla seisten orkesterin edessä.”
Myös jo silloin viihdealalla tunnetuksi tullut Pertti Spede Pasanen huomasi Pikku-Pasin huiman suosion ja otti häneen yhteyttä Pasin äidin välityksellä.
”Esiinnyin pari kertaa Spedevision ohjelmassa ja lauloin siellä Irwinin kappaleita. Siitä nousi aikamoinen yleinen haloo ja Spede sai melkoisen ryöpytyksen tiukkaa kritiikkiä niskaansa. Helsingin Sanomatkin kirjoitti ohjelmasta ja moitti Spedeä. No, Spedehän tunnetusti ei kaikkea kritiikkiä niellyt vaan laati vastineen ja muistaakseni hän teki jonkin protestijaksonkin ohjelmaansa ja pyysi mut taas esiintymään”, Pasi naurahtaa.
Levytysura kaatui
Vuodet 1965-1969 Pikku-Pasi vietti koulun lisäksi pääosin tienpäällä keikkareissuilla. Vaikka vientiä ja julkisuutta riitti, Pasi hoiti oppikoulunsa säntillisen hyvin.
”Mä olin silloin koulun toiseksi paras oppilas ja mut valittiin koulun parhaaksi pojaksi.”
Ihan pelkkää ruusuilla tanssimista ei nuoren pojan vauhdikas elämä kuitenkaan ollut. Pasin ollessa 11-vuotias hän muutti vanhempiensa avioeron myötä asumaan Somerniemeltä Someron keskustan kerrostaloon äitinsä kanssa.
”Ja ei mua kaikki koulussakaan pelkästään ihailleet. Kärsin silloin myös koulukiusaamisesta. Se oli välillä tosi rankkaakin, mutta pidin kaikki sisälläni, enkä kertonut vaikeuksista kotonani.”
Eräässä vaiheessa Pikku-Pasille kaavailtiin jo levytysuraakin. Suunnitelmissa oli viiden vuoden ja useamman Lp-levyn sisältävä sopimus.
”Se oli jo pöydällä allekirjoituksia vaille, kun sopimus yhtäkkiä vedettiin pois. Tuli sellaista tietoa, että Irwin Goodman ja Vexi Salmi olivat asiasta hyvin närkästyneitä. He eivät halunneet, että pikkupoika levyttää heidän musaansa. Levytysurani jäi sitten siihen ennen kuin oli edes alkanutkaan.”
Pikku-Pasi, Pasi Hammarea
Liian kovat traumat
Viitisen vuotta kestäneen lapsitähteyden jälkeen Pasi hankki rummut ja soitti useissa eri kokoonpanoissa useita keikkojakin. Sitten hän meni lukioon, mutta se jäi aluksi kesken. Sopeutuminen normaalielämään ei ollutkaan mikään ihan helppo juttu. Lisäksi Pasi muutti takaisin Somerniemelle sepäntöitä tekevän isänsä luo ja myi rumpusettinsä pois. Musiikki jäikin kaikissa muodoissaan pois Pasin elämästä vuosikymmeniksi.
”Piti herätä kuudelta ja työpäivät olivat tosi raskaita. En mä ollut mikään seppä syntyessään ja ne hommat jäivät sitten ihan muiden tehtäväksi.”
Erään periodin aikana Pasi joutui hakeutumaan mielenterveyshoitoon, kun varsinkin koulukiusaamisesta syntyneet traumat kasvoivat liian koviksi.
”Ja olihan se mun lapsuus aika erikoista lentoa, ei se mitään normaalia ollut, ainakaan ikätovereihini verrattuna”, Pasi tokaisee.
Mielenterveyshoidossa kuntouduttuaan hän pääsi uudelleen lukioon opiskelemaan ja suoritti sen loppuun erittäin hyvin arvosanoin.
”Lukion jälkeen mä lähdin kiertelemään reppu selässä pitkin Eurooppaa.”
Pasi reissasi Puolaan, Hampuriin ja sieltä Pariisiin, Lontooseen ja Amsterdamiin. Maailmankuva avartui, mutta reissulla sattui myös kaikenlaisia läheltä piti -tilanteita.
”Hampurissa puliukko huusi minulle ”ausländer, schweinehund” ja kävi hulluna kimppuuni. Onneksi siinä oli vieressä yksi ruotsalainen kaveri, joka tuli apuuni. Lontoossa Jack the Ripperiksi itseään kutsunut mies hyökkäsi kimppuuni vessassa puukon kanssa. Poliisi oli onneksi ihan nurkilla ja tuli apuun. Muuten olisi voinut henki mennä.”
Reppureissailun jälkeen Pasi opiskeli vielä itselleen yo-merkonomin paperit. Myöhemmin työvuosia kertyi muiden muassa rakennusalalla, myyntitöissä ja jopa joulupukkinakin. Taiteen ja luovuuden Pasi herätti uudelleen henkiin päästyään näyttelemään Someron Tupanäyttämön ja Somerniemen Musiikkiteatterin tuotantoihin.
Karaoke ja AC/DC!
Tänä päivänä eläkepäivistään nauttiva Pasi asuu Someron keskustassa rivitaloyksiössä.
”Somero on mulle maailman paras paikka elää. Täällä tutut ja tuntemattomat morjestavat mulle ja eläminen on turvallista. Mä saan Kelalta viikkorahaa. Pikkasen lisätienestiä tulee tyhjien tölkkien ja muovipullojen keräämisestä. Mä olen elämääni täysin tyytyväinen.”
Vaikka Pasi nauttikin aikoinaan lapsitähteydestään, hän ei olisi mieltänyt itseään enää aikuisena laulamassa tanssilavoilla leipänsä eteen.
”Pikkupoikana se oli hauskaa, mutta aikuisena se olisi muuttunut tien päällä puurtamiseksi. Olisinkohan tässä enää, jos olisin jatkanut kiertävänä muusikkona? Musiikin esittämisen pitää olla itselleen mukavaa, ei otsa rypyssä tehtävää työtä.”
Nykyisin Pasilla on kosketus musiikkiin lähinnä rakkaan karaokeharrastuksensa kautta.
”Mun bravuuri on AC/DC -rokkibändin Highway To Hell!”
Kommentit
Oma kommentti