Julkisen huomion kohteena viime aikoina on ollut televisiosarja Elämäni biisi. Sarja oli nyt katkolla siihen saakka kunnes Yle ilmoitti tuotantoyhtiö Yellow Film & TV:lle, että tilaako se jatkokauden sarjan tuotannosta. Viimeisten tietojen mukaan Yle olisi tilannut jatkokauden.
Sinänsä pelkästään kyse ei ole Elämäni biisistä, vaan ylipäätään Ylen viihdehankinnat ovat nyt suurennuslasin alla sen tekemän säästöbudjetin sekä henkilöstönsä irtisanomisten vuoksi.
Kysymys kuuluu, että onko mitään järkeä sijoittaa valtavia summia rahaa vain kalastellakseen katsojia kanavalle, laitoksen jonka tärkein tehtävä on palvella veronmaksajia uutiskanavana.
Kuka siis päättää miljoonaluokan hankinnoista ja ohjelmasarjojen jatkokausista, ja miten avoimesti?
Otimme selvää.
Avoimuus puuttuu – vain kaivamalla selviää
Yleisradion viihdeohjelmat ovat suomalaisen televisiokulttuurin näkyvimpiä ja joskus myös suosituimpia sisältöjä. Hittejä siis välillä tulee.
Samalla ne ovat myös mittavia taloudellisia hankkeita, joiden yksittäiset tuotantokaudet voivat maksaa jopa miljoonia. Silti prosessi, jonka kautta jotkin ohjelmat – kuten Elämäni biisi – ovat saaneet jatkokausia, on yhä huomattavan suljettu. Julkisen palvelun yhtiöltä odotetaan läpinäkyvyyttä, mutta ohjelmahankintojen päätöksentekoketju on suurelle yleisölle pitkälti tuntematon.
Tämä artikkeli käy läpi, miten Ylen viihdeohjelmien hankintajärjestelmä toimii, kuka toimii portinvartijana ja miksi järjestelmää on syytä tarkastella kriittisesti.
Rakenteellinen ongelma Ylessä
1. Ylen ohjelmahankintojen rakenteellinen ongelma: avoimuus ei vastaa julkisen rahan logiikkaa
Vaikka Yle on verovaroin rahoitettu yhtiö, sen ohjelmahankinnat eivät ole julkisia samalla tavalla kuin ministeriöiden tai virastojen hankinnat. Yle ei avaa ohjelmakohtaisia budjetteja, sopimusten ehtoja tai hankintaperusteita – ei edes tiivistetyssä muodossa. Jopa tuotantoyhtiöiden kanssa tehtyjen iäkkäiden sopimusten sisältö pysyy yleisöltä kokonaan piilossa.
Se voi tuntua veronmaksajan näkökulmasta epäreilulta.
Toisin kuin julkisissa hankinnoissa yleensä:
- Yle ei julkaise tarjousvertailuja
- Yle ei kerro, montako tuotantoyhtiötä kilpaili tietystä ohjelmasta
- Yle ei avaa syitä sille, miksi jokin hanke hylättiin
- Yle ei paljasta, miksi jokin ohjelma saa jatkoa ja toinen ei
Veronmaksaja näkee lopputuloksen, mutta ei sitä prosessia, joka johti tulokseen.
Kun esimerkiksi suosittujen viihdeohjelmien jatkokaudet voivat olla jopa miljoonaluokan satsaus, avoimuuden puute herättää väistämättä kysymyksiä:
miten päätös syntyi, ja millä perusteilla julkista rahaa ohjattiin juuri tähän tuotantoon?
Näin Yle hankkii
2. Tilaajaorganisaatio: portinvartija, joka määrittää mitä suomalaiset näkevät
Ylen sisällä hankinnat kulkevat niin sanotun tilaajaorganisaation kautta. Se on käytännössä ohjelmahankintojen ensimmäinen ja tärkein seula. Jos hanke ei läpäise tilaajan arviointia, se ei etene johdon päätettäväksi lainkaan.
Viihteen ja komedian osalta valmisteluvastuussa toimii viihteen tilaaja Arttu Nurmi. Tämä ei ole henkilökohtainen valta-asema, vaan institutionaalinen rooli – mutta sen vaikutus suomalaisiin televisiosisältöihin on suuri.
Tilaajalla on kaksi keskeistä tehtävää:
1) Sisällöllinen arviointi
Tilaaja päättää, onko ohjelmaidea tai jatkokausesitys linjassa Ylen strategian ja genren kanssa.
2) Taloudellinen esittely johdolle
Tilaaja kokoaa perustelut, joiden pohjalta johto tekee lopullisen päätöksen.
Tilaaja ei siis tee päätöstä yksin, mutta:
- hän määrittää, mitä ylipäätään viedään eteenpäin
- hän määrittää, millä argumenteilla ohjelma esitellään johdolle
- hän määrittää, mitkä projektit jäävät pöydälle
Tämä tekee tilaajan roolista hiljaisen portinvartijan, jonka vaikutus on suuri mutta näkyvyys julkisuudessa vähäinen.
Verovaroilla
3. Verovarojen käyttö ja avoimuuden puute: miksi tämä herättää kysymyksiä?
Yle käyttää vuosittain noin puoli miljardia euroa julkista rahaa. Tästä merkittävä osa ohjautuu ulkopuolisille tuotantoyhtiöille. Yksittäisen viihdeohjelman jatkokauden hinta voi olla huomattava, mutta silti:
- Yle ei kerro julkisesti ohjelman hintaa
- Yle ei kerro, arvioitiinko vaihtoehtoja
- Yle ei julkaise päätösperusteita
- Yle ei kerro, tekikö yksi vai kymmenen tuotantoyhtiötä tarjouksen
Tämä eroaa merkittävästi siitä valvontakulttuurista, jota julkiselta rahankäytöltä yleensä edellytetään.
Kun rahavirrat ovat mittavia ja päätöksenteko suljettua, syntyy rakenteellinen riski:
julkinen valvonta muuttuu käytännössä mahdottomaksi.
Kyse ei ole siitä, että Yle tekisi väärin — vaan siitä, että se toimii avoimuusperiaatteen kannalta poikkeuksellisesti.
Näin toimitaan muualla
4. Kansainvälinen vertailu: miten BBC, NRK ja DR toimivat?
Suomi ei ole ainoa maa, jossa yleisradio tekee suuria tuotantohankintoja. Mutta avoimuudessa naapurimaat ovat pidemmällä.
BBC (Iso-Britannia)
BBC julkaisee vuosittaisen Production Supply Report -raportin, jossa se avaa:
- kuinka paljon rahaa käytettiin ulkopuolisiin tuotantoihin
- mille genreille budjetti jakautui
- mitkä tuotantoyhtiöt saivat suurimmat sopimukset
- miten hankintaprosessi toimii
BBC:n hankinnat eivät ole täysin läpinäkyviä, mutta niiden taso ylittää Ylen selvästi.
NRK (Norja)
NRK:lla on avoin dokumentti innkjøpsreglement, jossa se kertoo:
- milloin kilpailutetaan
- mihin perustuu tuotantoyhtiön valinta
- miten laadullista arviointia tehdään
NRK julkaisee myös tiettyjä sopimusten meta-tietoja.
DR (Tanska)
DR avaa ohjelmahankintojen strategiset linjat ja julkaisee laajoja toimintaraportteja, joista käy ilmi genrekohtaiset panostukset ja tuotantoyhtiöiden rooli.
Yle on näitä selvästi jäljessä, erityisesti viihdeohjelmien hankintojen osalta.
5. Lopputulos: Ylen portinvartijuus kaipaa päivänvaloa
Yleisradion ohjelmahankintojen järjestelmä on tehokas sisäisesti, mutta ulospäin se näyttää suljetulta ja vaikeasti valvottavalta. Tilaajilla – kuten viihteen tilaajalla Arttu Nurmella – on institutionaalisesti suuri rooli siinä, mitä suomalaiset lopulta katsovat, vaikka lopullinen talouspäätös tehdään johtotasolla.
Ongelmana ei ole yksittäinen henkilö eikä yksittäinen ohjelma.
Ongelma on rakenteellinen:
- avoimuuden puute
- sisäisen valmistelun näkymättömyys
- verovarojen käytön vaikea seurattavuus
Kun viihdeohjelmien jatkokaudet liikkuvat miljoonissa, suurempi avoimuus ei olisi uhka Ylelle — vaan keino vahvistaa yleisön luottamusta.
Yle ei ollut päättänyt jatkaako se Elämäni biisin tilaamista vielä sarjan uusimman kauden loppupuolella. Näin ainakin ohjelmaa tuottavasta Yellow Film & TV -yhtiöstä on kerrottu asiaa tiedustelleelle Seiskalle.
Yellow film & TV varmasti mielellään toteuttaa jatkokauden Elämäni biisistä, onhan kyse isoista rahoista ja pelkästään verotietoja tutkimalla on helppo nähdä jääkö tuotantoyhtiön omistajille televisiotuotannoista pätäkkää vai ei. On jäänyt viimeisten vuosien aikana.
Näillä perusteilla Elämäni biisin ei tulisi jatkua Ylessä. Sen jälkeen se on vapaata riistaa – mikäli sarjan tuotanto jää muilta kanavilta tilaamatta – kertoo se omaa kieltään, että Yle on maksanut tuotannosta sellaisia summia joihin kaupalliset eivät pysty. Verovaroja siis.
Tällaista on avoimuus suomalaisessa verovaroin ylläpidetyssä medialaitoksessa.
Viimeisten julkisuudessa esitettyjen tietojen mukaan Yle on juuri päättänyt jatkaa ohjelmasarjan tilaamista. Arvatkaapa kertooko se julkisuuteen millä summalla?
Artikkeli on uutisen sisältävä mielipidekirjoitus.
Lue myös: Elämäni biisi loppuu – uskaltaako Yle jatkaa törssäilyä?
Kommentit
Oma kommentti