Heidi Foxellin Noora-rakas suhteesta: ”Strategia puskea eteenpäin on nyt tullut tiensä päähän”

Poliisi Heidi Foxell on sairastanut pitkään, jonka vuoksi hän on joutunut olemaan paljon sairaalassa sen jälkeen, kun hän haavoittui vakavasti Hyvinkään joukkoampumisessa toukokuussa 2012.

Elämä on ollut vaikeaa, vaikka hyviäkin hetkiä siihen on kuulunut. Vaikeaa on ollut myös hänen puolisollaan Nooralla. Noora kirjoittaa jaksamisen vaikeuksista.

Heidi kirjoitti jo aikaisemmin suhteen etääntymisestä:

”Samalla oon kuitenkin alkanut huomata, miten lisääntynyt pelaaminen näkyy myös mun parisuhteessa. Iltaisin pelaaminen vie helposti kaiken tilan, ja yhteinen aika jää vähemmälle kuin haluaisin. Se tuo myös lisäahdistusta, kun olen huomaamatta ajamassa meitä Nooran kanssa poispäin toisistamme”, Heidi kirjoitti Instagramissa.

Väsynyt ja vakava tilanne

Nyt Noora toteaa tilanteen olevan vakava parisuhteessa.

”Mun strategia puskea eteenpäin on nyt tullut tiensä päähän. Oon kertonut jo aiemmin, miten väsynyt oon ajoittain ollut mutta mitä pidemmälle tämä kevät eteni, sitä selkeämmin aloin ymmärtää tilanteen vakavuuden. Mun keho raasu on yrittänyt kaikin keinoin jaksaa ja pinnistellä, mutta nyt sen antamat signaalit on yksiselitteisen kirkkaita. Harmaan kiven läpi vääntämisen aika on oikeasti tullut päätökseen”, Noora kirjoittaa tilillään Instagramissa.

Hän kertoo kokeneensa tilanteesta turhautumista, surua ja on syyttänyt itseään.

– On vaikea myöntää, että pelkkä lepo, tuleva loma tai ongelmien kanssa ”vielä hetken” sinnittely ei taidakaan ratkaista asiaa. On vaikea sanoa itselle saatika muille, että musta ei olekaan kannattelemaan kaikkea mitä haluaisin tai aiemmin oon jaksanut.

– Tässä kohtaa en kaipaa sääliä, mutta myötätunto ja apu on tervetullutta.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Heidi Foxell

Kommentit

Oma kommentti