Endormetrioosi voi olla erittäin kivulias

Endometrioosi voi olla hyvin kivulias sairaus, jonka diagnoosin viive on keskimäärin seitsemän vuotta. Kovien kipujen lisäksi endometrioosi voi aiheuttaa lapsettomuutta, mutta yleensä raskaus onnistuu normaalisti.

Noin 200 000 suomalaisnaista kärsii endometrioosista.

Alavatsaan sattuu niin, että joudut kipristelemään linkkuasennossa sängyllä tai lattialla. Kipu on niin kovaa, että henki salpautuu, ja ajatus kiertyy ainoastaan kivun ympärille. Kuukautisten pitäisi alkaa parin päivän päästä. Monet kärsivät kovista kuukautiskivuista, joten useinkaan ei tule edes mieleen, että kivut voivatkin johtua endometrioosista eli kohdun limakalvon sirottumataudista.

Vaiva koskee noin kymmentä prosenttia hedelmällisessä iässä olevaa naista. Maailmanlaajuisesti endometrioosista kärsii siis 176 miljoonaa naista, joista on suomalaisia noin 200 000 (Wikipedia). Endometrioosi voi olla oireeton, mutta myös erittäin kivulias. Kivun voimakkuusasteen vaihtelu ja sen liittyminen kuukautisiin voi hankaloittaa diagnoosin saamista.

”Endometrioosin toteamisen viive on keskimäärin seitsemän vuotta”, toteaa osastoylilääkäri, dosentti Päivi Rahkola-Soisalo HUSista.

Endometrioosissa kohdun limakalvon kaltaista kudosta alkaa kasvaa kohdun ulkopuolella, eli sitä ikään kuin ”sirottuu” vääriin paikkoihin. Kudosta voi kertyä muun muassa munasarjojen pinnalle, emättimen ja peräsuolen väliin tai vatsakalvon pinnalle. Endometrioosi jaetaan kolmeen eri luokkaan: syvään, pinnalliseen ja munasarjojen endometrioosiin.

”Tyypillisimmät paikat ovat kohdunkaulan takaosa, munasarjat ja vatsaontelo. Kipu paikantuu yleensä alavatsaan, mutta voi säteillä myös muualle.”

Jossain määrin perinnöllinen

Normaalisti kohdun limakalvo kasvaa ja paksuuntuu kuukautiskierron aikana, ja se poistuu kuukautisvuodon mukana. Endometrioosissa kehon immuunijärjestelmä toimii poikkeavasti.

”On normaalia, että kuukautisverta menee munajohtimia pitkin vatsaonteloon. Endometrioosissa solut kuitenkin kiinnittyvät pinnoille ja syntyy pesäkkeitä. Nämä pesäkkeet aiheuttavat tulehduksen kaltaisen reaktion, vaikka kyseessä ei ole tulehdus. Pesäkkeet voivat myös vuotaa kuukautisten aikana. Tämä aiheuttaa kipua.”

Endometrioosin aiheuttajaa ei tiedetä, joten sitä ei voida ehkäistä. Se on jossain määrin periytyvä sairaus. Jos äidillä on endometrioosi, myös tyttärellä on seitsenkertainen riski sairastua.

”Joillakin on endometrioosille altistavia geenejä, jolloin puolustusjärjestelmä toimii poikkeavasti”, Rahkola-Soisalo toteaa.

Oireet vaihtelevat voimakkuudeltaan paljon aina oireettomuudesta erittäin voimakkaisiin kipuihin. Oireiden voimakkuus ei korreloi löydösten määrään. Kivun sijainti voi kertoa paikasta, johon pesäkkeitä on kertynyt.

”Vaikka kyseessä on hyvälaatuinen kasvain, se ei kunnioita kudosrajoja, vaan voi levitä vähän kuin syöpä.”

Jos endometrioosipesäkkeitä on kertynyt emättimen ja peräsuolen väliin, oireena voivat olla ulostamiseen ja virtsaamiseen liittyvät kivut. Myös vuotohäiriöitä, kuten tiputteluvuotoa voi ilmetä. Yksi yleisistä oireista on yhdyntäkipu, mikä voi olla hyvinkin voimakasta.

”Endometrioosin oireet saattavat olla alusta saakka voimakkaita. Kuukautiset saattavat olla hyvin kivuliaita, ja kivut alkavat jo pari päivää ennen vuotoa. Endometrioosikipuja voi olla myös kesken kierron ovulaation aikana. Lopulta joillakin sairastuneilla on enää maksimissaan pari viikkoa kuukaudesta kivutonta aikaa. Kipuihin voi liittyä myös oksentelua”, Rahkola-Soisalo kertoo.

Hän toivoo, ettei kipuja vähäteltäisi, sillä pahimmillaan endometrioosi rapauttaa radikaalisti elämänlaatua. Kivut saattavat tehdä toimintakyvyttömäksi, jolloin niiden vaikutus voi olla kauaskantoista.

”Jos ei pääse kipujen takia kouluun, opiskelut voivat viivästyä, samoin sijoittuminen työelämään.”

Apua ehkäisyvalmisteista

Rahkola-Soisalo toteaa, että terveydenhuollon piiriin pitää hakeutua viimeistään siinä vaiheessa, kun perussärkylääkkeillä ei enää pärjää. Kun endometrioosi todetaan mahdollisimman ajoissa, sen kerrannaisvaikutukset elämänlaatuun ja -tilanteeseen vähenevät tai estyvät. Endometrioosi voidaan todeta oireiden perusteella jo kouluterveydenhuollossa ilman gynekologista sisätutkimusta.

”Nuoren ei siis tarvitse jännittää gynekologista sisätutkimusta, jos hänellä ei ole vielä yhdyntäkokemusta. Nuorellekin voidaan määrätä esimerkiksi ehkäisypillerihoito, jota käytetään usein endometrioositapauksissa. Jos hän ei halua hormonaalista hoitoa, voidaan kokeilla vain kipulääkitystä.”

Lääkehoito onkin ensisijainen endometrioosissa. Jos sairastuneella ei ole toiveita raskaaksi tulemisesta, myös ehkäisyvalmisteilla voidaan kipuja hoitaa tehokkaasti. Ehkäisykierukalla ja ehkäisypillereillä voidaan vähentää kuukautisvuotoa tai ne loppuvat kokonaan ovulaation jäätyä pois. Hoitoja suunniteltaessa otetaan huomioon ikä, endometrioosin levinneisyys, oireiden voimakkuus ja lapsihaaveet.

”Jokainen hoito suunnitellaan yksilöllisesti. Tarvittaessa voidaan tehdä ultraäänitutkimus, jossa nähdään, miten elimet pääsevät liikkumaan. Esimerkiksi endometrioosin syvässä muodossa ultraäänitutkimuksella saadaan paljon informaatiota.”

Myös magneettikuvauksella ja vatsaontelon tähystyksellä voidaan tarkkailla pesäkkeiden sijaintia ja määrää. Leikkaukseen turvaudutaan, jos muut hoidot eivät auta. Silloin leikkauksella poistetaan pesäkkeitä mahdollisimman paljon.

”Endometrioosi voi uusia, sillä kyseessä on alttius, eli taipumus, jota ei tietenkään voida leikata pois.”

Endometrioosi voi aiheuttaa myös lapsettomuutta. Leikkauksella pyritään poistamaan pesäkkeitä, jotta raskaus onnistuisi. Rakkola-Soisalolla on lohduttavaa tietoa.

”Suurin osa endometrioosiin sairastuneista tulee raskaaksi ihan normaalisti. Endometrioositapaukset ovat kuitenkin yliedustettuna silloin, kun raskaus ei onnistu. Toisaalta lapsettomuushoidot toimivat yhtä hyvin endometrioosiin sairastuneilla kuin terveilläkin.”

Jossain vaiheessa ikä tulee apuun. Viheliäisistä vaihdevuosista on sentään tässä tapauksessa hyötyä, kun endometrioosia aiheuttavan naishormonin, estrogeenin tuotanto vähenee.

Teksti: contentapiuser

Kommentit

Oma kommentti