Kädet kietoutuvat pään päälle, kun koko kansan pörröpäänä tunnettu laulajaikoni Anita Hirvonen intoutuu pöyhimään hiuksiaan. Valloittavaa kiharapilveä, joka on tunnettu läpi vuosien helmikuussa (7.2.) 80 vuotta täyttävän iskelmälegendan tavaramerkkinä.
”Tukka on pysynyt hyvässä kunnossa. Olisi ihan kauheaa, jos hiukset menisivät piloille. Vaikka onhan minulla kyllä paksut ja hyvät hiukset, mutta jos nämä polttaisi jotenkin. Se olisi hirveää”, Anita huokailee Hymylle.
Anitan salaisuus on permanentti, jota hän hoitaa säännöllisesti parturissa.
”Minulla on niin jäykkä tukka, joka on kuin rautalankaa. Mummoni yritti aikanaan hiuksiani letittääkin, mutta ei siitä tullut mitään. Hiukset poukkoilivat itsekseen.”
Kaupassakäynnit kuuluvat julkisuudesta vetäytyneen laulajasuosikin päivittäisiin rutiineihin. Joulukuussa Anita oli vauhdittamassa Riihimäellä sijaitsevan lähikauppansa K-Market Ruokasaaren uudelleenavajaisia.
”Käyn täällä päivittäin. Ostan aina sen verran, että voin tulla seuraavana päivänä uudelleen. Tämä on minun jokapäiväinen retriittini. Päiväretkeni, jonka yhteydessä juon kahvit ja jään istuskelemaan henkilökunnan seuraksi.”
Ex-puolison naapurissa
Kaupasta on vartin ajomatka Riihimäen kupeeseen Hausjärvelle, jossa Anita on asunut jo vuosien ajan vanhassa viehättävässä kansakoulussa. Samassa koulurakennuksessa asuu perheineen tämän ex-mies, muusikko Pasi Rissanen, josta Anita kokee suurta kiitollisuutta.
”He auttavat minua kaikessa. Tulevat kantoavuksi, auttavat lumenluonnissa ja auton lämmityksessä, missä milloinkin. Se tekee olon turvalliseksi”, Anita siunailee.
Laskuasiatkin Anita on jättänyt Pasin vaimon harteille.
”Olen niin huithapeli, että minulla ne voisivat jäädä ja unohtua. Tai sitten maksaisin vahingossa kahteen kertaan tai satasen sijaan tonnin.”
Anita naurahtaa katsovansa aina helpottuneena, kun ENO-orkesterissa (ent. PNP) rumpuja soittava Pasi lähtee pihasta keikoille.
”Olen niin onnellinen, kun Pasi lähtee, eikä minun tarvitse meikata eikä tehdä mitään. Keikkamatkat ovat niin rasittavia”, Anita huokaa.
Toisaalta Anita ei kiellä, etteikö paluu keikkalavoille voisi olla vielä mahdollista.
”On paluuta toivottu. Eikä ikinä voi sanoa ei koskaan, etteikö joskus vielä. Kaipaan kyllä esiintymistä yleisön edessä ja sitä tunnelmaa. Rakastan yleisöä. Se saa minut aina villiintymään. Lavalla voin tuntea, että olen hyvä.”
Laulamisen Anita uskoo onnistuvan viikon harjoittelun jälkeen.
”Kun ei ole pitkään aikaan laulanut, ääni pitää saada aukaistua. Pienet lihakset ja limakalvot vetreiksi. Se vaatii äänijumppaa, erilaisten äänteiden ja pärinän tekemistä, mutta ei sen kummempaa. Kyllä minulla siihen keinot löytyisivät.”
Vaikka laulaminen on jäänyt vähemmälle, laulamisen taito ei katoa mihinkään.
”Se on enkelin lahja, joka minulle on annettu. Olen laulanut niin kauan kuin olen elänyt.”
Ensimmäisen julkisen esiintymisensä Anita teki 5-vuotiaana synnyinseudullaan Äänekoskella kirkon radiojumalanpalveluksessa. Lavalle Anitan houkutteli kirkon kanttori, joka kannusti tätä laulamisessa eteenpäin.
”Lauloin ja veisasin kaikissa jumalanpalveluksissa, häissä sekä hautajaisissa. Kaikissa seurakunnan tapahtumissa”, Anita muistelee.
Polvikivut jääneet taakse
Keikkalavoilla suosikkiartistia ei ole nähty sitten vuoden 2018. Hän loukkasi tuolloin polvensa kaaduttuaan keikkabussissa, josta alkoi pitkä terveyskurimus. Leikkauspöydälle Anita ei halunnut, vaan hän on kuntouttanut polveaan hiljalleen.
”Polvi ei ole enää kipeä, mutta jalkaa pitää jumpata jatkuvasti. Polvi ei kestä muuten.”
Kuntoutumisessa on auttanut vesijuoksu, minkä lisäksi Anita tekee joogaliikkeitä.
”Vesi on lempeä elementti, eikä rasita niveliä. Kotona teen istumajoogaa. Aina kun olen tietokoneella, teen jaloilla joogaliikkeitä. Se tekee hyvää istumalihaksille.”
Terveysvaivojen kanssa Anita on oppinut elämään.
”Kyllähän kun ikää tulee, kaikille meille tulee jotain vaivoja. Ei niiltä voi kukaan välttyä, mutta olen kiitollinen, että saan olla näinkin terve.”
Suurimpana pelkona Anitalla on, että päälle ja muistille tapahtuisi jotain.
”Vieköön jalat ja kädet, mutta ei päätä. Kun pää pysyy kasassa ja aivot terävinä, kaikki on hyvin. Olisi kamalaa, jos joutuisi toisten armoille.”
Vanhenemisesta Anita ei ota stressiä.
”Ikä on vain numeroita. En ajattele sitä lainkaan. 80 vuotta. Se on hyvä ikä, mutta ihan sama olisiko se 90. Tärkeintä on, että pysyy hyvävointisena.”
Kuolemaa Anita ei pelkää.
”Ikävuodet määrätään meille jo kohdussa, kun on syntynyt. Siihen on tyytyminen. Elän päivä kerrallaan. Kaikki otetaan vastaan, mitä tulee.”
Kunnostaan Anita pitää huolta terveellisen ruokavalion keinoin. Hän ei syö punaista lihaa lainkaan, mikä on pitänyt painon kurissa.
”En ole koskaan lihonut, eikä minun ole tarvinnut milloinkaan laihduttaa.”
Yksi pahe löytyy
Aamupalaksi kaurapuuroa, päivisin salaattia ja päälle hedelmiä, kuten omenoita ja mandariinia.
”Omenat ovat välttämättömiä. Omena päivässä pitää lääkärin loitolla”, Anita riimittelee.
Kahvia Anita tunnustaa juovansa paljon.
”Välillä saatan keskellä yötäkin keittää kupin kahvia. Se on niin ihanaa, kun voi tehdä mitä vaan. Kun jotain tekee mieli, se on merkki, että se pitää tehdä.”
Ainoaksi paheekseen Anita nostaa tupakanpolton, josta hän on pyrkinyt eroonkin.
”Olin välillä pitkän aikaan polttamattakin, kun äänihuuliin alkoi tulla kyhmyjä. Olin siitä lauluterapiassakin, jossa se hoidettiin kuntoon.”
Alkoholia Anita ei ole käyttänyt yli 50 vuoteen. Hän kiersi korkin tavattuaan vuonna 1971 Kanarialla miehen, joka ei juonut yhtään.
”Kysyin, että voisinko minä olla tarpeeksi hyvä alkoholisti, että saisin apua. Siitä se lähti. Se on ollut yksi elämä-ni hienoimpia päätöksiä”, Anita myöntää.
Voimaa Anita on saanut uskosta ja hengellisyydestä, jonka hän kokee suojelleen häntä koko elämänsä ajan. Hän rukoilee joka päivä, jotta saisi elää Jumalan suojeluksessa.
”En ole päässyt elämässäni helpolla, mutta aina asiat ovat järjestyneet. Olen mennyt minne vaan, aina olen tuntenut olevani turvassa.”
Viime vuosien terveydelliset vastoinkäymisetkään eivät ole saaneet lannistumaan.
”Ei pidä murehtia eikä valittaa, vaan niistä pitää oppia. Ne ovat opettaneet kärsivällisyyttä. Pitää mennä eteenpäin, eikä jäädä märehtimään menneitä.”
Karu lapsuus
Sinnikkyyttä opetti karu lapsuus, jota synkisti äidin kuolema ja isän joutuminen vankilaan petoksesta. Isä kuoli lopulta 53-vuotiaana 1960-luvun puolivälissä. Anita joutui lapsena lastenkotiin, mikä on jättänyt jälkensä iskelmätähteen.
”Lastenkodissa tapahtui kaikenlaisia ikävyyksiä. Isot pojat läpsivät meidän pienempien pyllyjä. Lopulta he polttivat nukkeni roviolla. Se oli kosto siitä, kun olin kertonut heidän tekemisistään hoitajille”, Anita huokaa.
Anita muistelee olleensa tuolloin 4-vuotias.
”Se oli hirveän traumaattinen kokemus pienelle tytölle.”
Kiusaamisen jälkeen Anita muutti mummonsa hoteisiin. Mummo oli Anitan tukena kirkossa, jossa hän seurasi tämän esiintymisiä aina eturivissä.
”Mummu oli minulle kaikki kaikessa. Hän oli ylpeä minusta.”
Lapsuuden koettelemusten lisäksi Anitan elämää on varjostanut lapsettomuus, mutta se ei pirteää laulajaa ole jäänyt harmittamaan.
”Kaikkea ei voi saada, vaikka paljon olen saanutkin”, Anita kuittaa.
Iloa Anita on saanut siskonsa lapsista.
”Hänellä on viisi lasta. He ovat olleet minulle kuin omia.”
Kolikon kääntöpuolena Anita kokee pystyneensä toteuttamaan paremmin uraansa.
”Uskon, että kaikella on tarkoitus. En olisi voinut tehdä töitä samalla tavalla ja kiertää maailmaa, jos minulla olisi ollut kotona iso lapsilauma. Olen ollut etuoikeutettu ja saanut tehdä kaikenlaista.”
Laulavan rämäpään ura alkoi jo 1960-luvun lopulla. Suosiota ovat siivittäneet lukuisat hitit, kuten Ei itketä lauantaina, De va kukku de, Maitolavan prinsessa ja vuonna 1977 julkaistu Sydän rakastaa, jonka Anita nostaa merkittävimmäksi kappaleekseen.
Huolimatta komeasta urasta Anitalle ei ole myönnetty taiteilijaeläkettä, mutta iskelmälegenda kertoo tulevansa toimeen normaalieläkkeellä.
”Elän sillä ihan hyvin. Olin aikanaan vaikuttamassa siihen, että taiteilijat ovat oikeutettuja työeläkkeeseen”, Anita paljastaa.
Uutta rakasta Anita ei rinnalleen kaipaa.
”En jaksa miehiä enää tässä iässä. Se olisi liikaa. Liian vaivalloista.”
Mitään isompia toiveita Anitalle ei ole tulevan 80-vuotissyntymäpäivän varallekaan.
”En ole oikein koskaan juhlinut synttäreitäni. Ei niitä kannata juhlia. Toivottavasti ei ole silloin pakkasta ja lunta, niin pääsee autolla liikkeelle ja kauppaan.”
Kommentit
Oma kommentti