Maxim Fedorov kertoo sairaudestaan! – ”Pahoilla asioilla on taipumusta kasaantua samalle ajalle”

Television katselua. Kuva: Unsplash.com

Maxim Fedorov kertoo sairastavansa autoimmuunisairautta. Ylen Kiovassa työskentelevä toimittaja on tuttu kasvo televisiosta. Hän on saanut paljon kiittävää palautetta rauhallisen ja selkeän tyylinsä vuoksi raportoidessaan Ukrainasta televisiossa.

Fedorovin sairaus todettiin vuosi sitten.

– Pimeimpäänkin aikaan taustalla pilkahtaa valo. Putin on ilmeisesti päättänyt tehdä Kiovasta asuinkelvottoman, mutta elämä täällä vain jatkuu. Ulkona -16, mutta Jorois-pipo lämmittää, sähköä tulee muutaman tunnin verran lähinnä yöaikaan, mutta ehtii silti ladata kaikki akut. Ulkona generaattorit pörisevät antaen mahdollisuuden käydä kaupassa, ravintolassa tai lääkärissä, hän aloittaa päivityksensä Instagramissa.

– Kävi nimittäin niin, että Venäjän lisäksi minut yrittää tappaa mun oma elimistöni. Pahoilla asioilla on taipumusta kasaantua samalle ajalle, ja vuosi sitten todettu autoimmuunisairaus palasi viime viikonloppuna uudella voimalla, siksi olen ollut melko hiljaa täällä somessa. Viikko on mennyt kovissa kivuissa, mutta nyt mennään jo parempaan päin. Mitään muuta suurta viisautta mulla ei ole tähän tilanteeseen kuin että olkahamme armollisia toisillemme.

Autoimmuunisairaus on tila, jossa kehon oma immuunijärjestelmä hyökkää virheellisesti kehon omia terveitä soluja ja kudoksia vastaan, aiheuttaen tulehdusta ja vaurioita, kuten nivelreumassa nivelissä tai tyypin 1 diabeteksessa haimassa, ja näitä sairauksia on yli 80 erilaista ja niitä yhdistää tämä samanlainen mekanismi solutasolla. Sairauksien puhkeamiseen vaikuttavat geenit, ympäristötekijät ja elämäntavat, ja niiden hoito keskittyy tulehduksen hillitsemiseen.

Jos alla oleva ei näy, katso <![CDATA[-html5-dom-document-internal-cdatatästä linkistä.

</path></g></g></g></svg>

Näytä tämä julkaisu Instagramissa