
Aki Samuli kertoo vahvan mielipiteensä suomalaisen lihantuotannon puolesta.
– Samaan aikaan kun artisti kieltää konsertistaan maksavalta yleisöltä kaiken lihan ja eläinperäisten tuotteiden tarjoilun, toisaalla silmäätekevät isot artistit hymyilee halpuutusmerkkien keulakuvina, Aki kirjoittaa Facebookissa.
– Mietin vain että ovatko he oikeasti tietoisia siitä mitä tekevät suomalaisille tuottajille, vai eivätkö vain välitä?
Samuli on iskelmälaulaja ja vuoden 2015 tangokuningas. Hän sai Tangomarkkinoiden kuningasfinaalissa 48 prosenttia annetuista äänistä. Aki Samulin esikoisalbumi Tahdon julkaistiin joulukuussa 2015. Sittemmin hän on julkaissut yhteensä kolme albumia.
Tuon julkisen työnsä lisäksi hän on maatalon isäntä. Hän teki ison elämänmuutoksen viime kesänä, kun jätti entisen kotiseutunsa ja muutti puolisonsa kotikuntaan Taipalsaareen, Etelä-Karjalaan.
Hän on itsekin todennut olevansa maidontuottaja sekä suomalaisen puhtaan ruoan tuottaja.
– Faktahan on se että kyllä ihminen pärjää ilman festarimakkaraa 2h, mutta onko maailma mennyt siihen että kotimainen musiikkikulttuuri on kääntänyt kaupallisten yhteistöiden tuomien eurojen kuvat silmissä selkänsä puhtaalle kotimaiselle ruokakulttuurille ja alkutuottajille?
Oman vahvan kokemuksensa ja työnsä kautta, luonnollisesti hänellä on vahvat mielipiteet suomalaisen puhtaan ruoan puolestapuhujana.
– Onhan se hienoa postailla kuvia Thaimaan auringon alta Pirkka-sukissa varsinkin kun puhutaan isolla suulla eettisyydestä ja ilmastonmuutoksesta.
– Nämäkin massiiviset eurot mitä elintarviketeollisuus pistää merkityksettömään ja vaaralliseen markkinointiin voisi laittaa suoraan tuottajan lompakkoon. Pellolta-pöytään niinkuin sanotaan.
Samulin mukaan lähtökohtaisesti artistin tulisi aivopestä kuluttajaa vain omalla tuotannollaan ja jättää asian ulkopuolella olevat tuottajat rauhaan.
– Kuinkahan monessa hittibiisissäkin teemana on suomalaisuus, maaseutu ja sen tuoma romantiikka peltoineen, metsineen ja järvineen?
– Mietin vain, on hassua.
Kommentit
Oma kommentti