Miten perhesurmia voisi ehkäistä? Lähisuhdeväkivallan ja lasten kaltoinkohtelun merkit pitäisi tunnistaa ajoissa. Perheen ahdinkoon pitäisi olla tarjolla varhaista ja oikea-aikaista tukea.
Tämänkaltaisia vastauksia tarjoaa tuore väitöskirja, joka käsittelee perheen sisäisten henkirikosten taustatekijöitä ja ennaltaehkäisyä. Terveystieteen alaan kuuluva Marianne Ellilän väitöskirja tarkastettiin Tampereen yliopistossa joulukuussa.
Aihe ei ole vähäinen. Suomessa parisuhdesurmia tehdään eniten Pohjoismaissa, ilmenee väitöskirjan viittauksista.
Ellilän tutkimuksessa perheen sisäisillä henkirikoksilla tarkoitetaan kaikkia niitä surmia, joissa perheenjäsen surmaa toisen jäsenen. Mukaan on laskettu puolison ja entisen puolison surmat sekä tapaukset, joissa vanhempi tai muu perheenjäsen surmaa alaikäisen lapsen.
Suomessa on vuosina 2009–2022 kuollut henkirikoksen uhrina yhteensä 58 alle 15-vuotiasta lasta. Samana aikana kuoli 257 aikuista parisuhdesurmissa, joissa tekijä oli uhrin nykyinen tai entinen puoliso tai seurustelukumppani.
Lapsia kuoli surmissa keskimäärin neljä vuodessa. Parisuhdesurmien uhreja oli lähes 20 vuosittain, valtaosa heistä naisia.
Lapsen surmaaja oli useimmiten biologinen vanhempi. Biologinen äiti surmasi lapsista 33 eli yli puolet. Biologinen isä oli 19 lapsen surmaaja. Äiti- tai isäpuoli oli tekijä kahden lapsen kohdalla. Vain neljän lapsen surmaaja oli joku muu kuin vanhempi.
Ellilän väitöskirja koostuu kolmesta osatutkimuksesta. Ensimmäinen niistä oli kysely äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitajille Etelä- ja Itä-Suomessa. Toisessa hän keräsi tietoa perhesurman uhrien läheisiltä kyselyllä ja haastatteluilla. Kolmannen osatutkimuksen aineistona olivat perhesurmien tekijöiden mielentilatutkimukset.
Läheisiä etsittiin tutkimusta varten surujärjestöjen kautta sekä niin sanotulla lumipallomenetelmällä, jossa osallistuja välittää tietoa tutkimuksesta muille kohderyhmään sopiville henkilöille.
Psyykkisiä ongelmia
Väitöstutkimuksen perusteella perhesurmien keskeisiä taustatekijöitä olivat muun muassa surmaajien omassa lapsuudessaan kokema kaltoinkohtelu, mielenterveyshäiriöt sekä päihteiden käyttö ja päihdesairaudet.
Surmaan syyllistyneiden omat kokemukset lapsuudesta pitivät sisällään muun muassa koulukiusaamista, väkivaltaa kotona sekä altistumista vanhempien keskinäiselle väkivallalle ja päihteiden käytölle. Kodin ilmapiiri oli usein huono ja vanhempien kasvatus autoritaarista.
Perhe saattoi olla monessa polvessa syrjäytynyt. Lapsuus oli rikkonainen, ja usein surmaajat itse oireilivat jo lapsina väkivallalla, päihteillä ja rikoksilla.
Enemmistö heistä oli mielentutkimusten perusteella persoonallisuushäiriöisiä: miehistä 78–82 prosenttia ja naisista 57–67 prosenttia. Alemmat luvut koskevat kumppanin surmanneita ja ylemmät lapsen surmanneita.
Tekijöillä todettiin muun muassa epävakaita, riippuvaisia, antisosiaalisia, narsistisia ja sekamuotoisia persoonallisuushäiriöitä. Häiriöiden laadut vaihtelivat jonkin verran sen mukaan, oliko surmaaja mies vai nainen ja oliko uhri lapsi vai kumppani.
Yli kolmannes (38 prosenttia) lapsen surmanneista oli yrittänyt itsemurhaa joko teon aikaan tai ennen sitä. Puolison tai entisen puolison surmanneilla itsemurhaa yrittäneiden osuus oli 10 prosenttia.
Viisi perhesurman tekijää oli surmannut myös itsensä rikoksen jälkeen.
Perhesurman tekijöillä oli runsaasti erilaisia mielenterveyden häiriöitä ja psyykkisiä sairauksia. Psykoottisia oli peräti 35 prosenttia lapsen surmanneista. Päihdesairaita oli enemmistö.
Tutkimuksessa esiin nousseita olennaisia taustatekijöitä perhesurmille olivat edellä mainittujen lisäksi aikuisten välinen lähisuhdeväkivalta, perheen lasten kaltoinkohtelu, vaikeutunut erotilanne, sosioekonomiset ongelmat, tunteen ja ajattelun vaikeudet sekä avun järjestämisen puute.
Terveydenhuollossa ei tunnistettu avun tarvetta tai uhreilla ei ollut kykyä etsiä apua. Perheiden aikuisilla saattoi esiintyä viranomaisvastaisuutta.
”Läheiset myös kuvasivat, etteivät he saaneet apua, vaikka olivat hakeneet sitä. Lisäksi perheellä ei ollut turvaverkkoja ja tilanteeseen liittyi myös kulissien ylläpitämistä”, Ellilä kirjoittaa väitöksessään.
Taloudelliset vaikeudet olivat läsnä monien tapausten kohdalla.
Yksilöllistä apua
Kolmen osatutkimuksen perusteella Ellilä laati synteesin perheen sisäisten henkirikosten ennaltaehkäisystä. Väitöstutkimuksen johtopäätösten perusteella keskeistä olisi se, että perheet saisivat yksilöllistä apua oikea-aikaisesti.
Neuvolahoitajat nostivat kyselyssä esiin useita toiveita kuten tekijöiden ADHD:n parempi tunnistaminen ja hoito, yleinen resurssien saatavuus sekä yhtenäiset tietojärjestelmät. Tarvittava tieto ei aina kulje viranomaisten kesken. Hoitajista 87 prosenttia toivoi lisäkoulutusta.
Lasten suojeleminen kaltoinkohtelulta on Ellilän mukaan tärkeää perhesurmien ennaltaehkäisyssä. Samoin pitäisi torjua aikuisten välistä lähisuhdeväkivaltaa ja auttaa sekä uhreja että tekijöitä.
Myös mielenterveys- ja päihdeongelmiin tulisi saada matalan kynnyksen hoitoa. Varhainen ja oikea-aikainen tuki olisi tarpeen muissakin perheen ahdingoissa kuten vaikeutuneissa erotilanteissa ja taloudellisissa ongelmissa.
Teksti: Rami Mäkinen, kuva: Lehtikuva
Kommentit
Oma kommentti