
Jennifer Lopez kuuluu niihin, jotka pitävät huolta siitä, että ikä ei näy missään. Ikinuori. Nykyisin 56-vuotiaana muutoinkin ollaan nuorekkaita ja eihän se olekaan ikä eikä mikään.
Erityisesti Jennifer on onnistunut tässä. Hän näyttää noin 30-vuotiaalta. Tai olisiko 25-vuotiaalta? Tuskin kovi moni on tästä eri mieltä?
Yhdysvaltalaisen laulajan tiedetään vaihtaneen aerobisen harjoittelun lihaskuntotreeniin. Kuvista näkee, että lihaksisto on kasvanut treenaamisen ansiosta.
– Teen paljon voimaa, koska vanhemmiten pitää tehdä sitä. Vaikka tykkäisi kardiotreenistä ja haluaisi laihtua, niin lihakset polttavat rasvaa, Lopez kertoi taannoin CBS Mornings -ohjelmassa.
– Vanhemmiten kadotamme helposti lihakset. Siksi pitää keskittyä lihasten kasvattamiseen, jos haluaa pysyä nuorekkaana”, hän jatkoi ja tästä on hänellä omakohtainen todiste.
Hän on ollut kovassa julkisuudessa yli 20 vuotta. Lopez oli aikakauslehti People en Españolin ”100 vaikutusvaltaisinta latinalaisamerikkalaista” -listan kärjessä helmikuussa 2007. Jo tuolloin hänen julkisuutensa oli alkanut vuosia aiemmin.
Julkisuus on vaatinut myös veronsa yksityiselämässä, eikä hänelläkään ole kestänyt parisuhteet ikuisesti. Yksi tunnetuimpia hänen miehiään Ben Afflect. Avioeroon heidätkin tuomittiin tammikuussa 2025.
Mutta erojakin on monenlaisia. Heidän välillään säilyi ystävyys. Esimerkkinä tästä, kun he edustivat yhdessä Kiss of the Spider Woman -musikaalielokuvan ensi-illassa New Yorkissa viime lokakuussa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun ex-pari edusti yhdessä sitten tammikuun 2025, jolloin heidän avioeronsa astui voimaan.
Mutta…nyt niihin kuviin.
Katso alla.
Jos kuvat ei näy, katso tästä linkistä.
Kommentit
Oma kommentti