
Rikoskokonaisuus tuli poliisin tietoon marraskuussa 2024 ja sitä on tutkittu asianimikkeellä törkeä ihmiskauppa. Kokonaisuus siirtyy nyt poliisilta syyttäjälle.
Rikoskokonaisuus tuli poliisille tietoon toisen rikosasian tutkinnan yhteydessä Kajaanissa. Tutkintatoimien yhteydessä poliisi tapasi henkilön, joka kertoi olleensa viimeiset pari kuukautta rikoksesta epäillyn seurassa, mutta ei muistanut tarkasti, mitä on tapahtunut. Esitutkinnan edetessä poliisi alkoi epäilemään ihmiskaupparikoksen tunnusmerkistön mukaista pakottavaa kontrollia. Poliisi epäilee rikoskokonaisuudesta yhteensä kahdeksaa henkilöä.
Poliisin näkemyksen mukaan uhrin turvaton tila ja riippuvainen asema epäiltyihin on ollut merkittävässä asemassa. Uhriin liittyvä toiminta ja taloudellinen hyväksikäyttö oli laajasti tiedossa epäiltyjen lähipiirissä. Esitutkinnassa saadun selvityksen mukaan uhrilla on teetetty pakkotyötä ja hänet on saatettu ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin. Uhrin liikkumisvapautta on riistetty ja häntä on kohdeltu halventavasti.
Epäillyt ovat käyttäneet hyväksi uhrin riippuvaista asemaa ja turvatonta tilaa. Uhri on värvätty mukaan rikolliseen toimintaan. Tämän nimissä on myös hankittu ja yritetty hankkia pankkikortteja, lainoja ja autorahoituksia. Onnistuneesti rahoitetut autot menivät epäiltyjen ja heidän lähipiirinsä käyttöön. Poliisi epäilee, että rikoksesta epäiltyjen tekijöiden tarkoituksena on ollut saada maksimaalinen hyöty uhrista kaikin mahdollisin keinoin. Uhrilta saadun rahallisen rikoshyödyn arvioidaan olevan yli 100 000 euroa.
Asiaan liittyen poliisin suorittaman esitutkinnan perusteella paljastui myös kansainvälinen laaja ihmiskaupparikoskokonaisuus.
– Toiminnalle vaikuttaisi olleen hiljainen hyväksyntä, eikä siihen ole kukaan puuttunut ennen poliisin väliintuloa. Toiminta päättyi vain ja ainoastaan poliisin toimesta, toteaa rikoskokonaisuuden tutkinnanjohtaja rikoskomisario Kimmo Tuulenkari.
Pakottava kontrolli tulee ilmi yhä enemmän ihmiskaupparikoksissa
Viimeisen vuoden aikana media on kirjoittanut kehittyneestä ja moninaisemmasta ihmiskaupparikollisuudesta. Uhreiksi on joutunut yhteiskunnan heikommassa asemassa olevia henkilöitä, joiden olosuhteita rikolliset käyttävät hyväksi.
– Perinteisesti ihmiskaupparikokseksi käsitetään seksuaali-, paritus-, tai työperäiset rikokset. Viime vuosina pintaan on noussut myös kehittyneemmät ihmiskaupparikokset, joissa käytetään hyväksi uhrin heikkoa yhteiskunnallista asemaa pakottavan kontrollin keinoin.
Pakottava kontrolli on osa ihmiskaupparikoksen tunnusmerkistöä. Pakottavan kontrollin keinoja ovat uhrin eristäminen, normaalien päivittäisten toimintojen säätely, taloudellinen kontrolli, uhkailu ja pelottelu, manipulointi ja sijainnin seuranta. Myös uhrin avunsaantia ja hakeutumista tuen piiriin voidaan estää.
– Ihmiskaupan uhri saatetaan riippuvaiseen asemaan rikoksen tekijöitä kohtaan esimerkiksi velkasuhteella. Riippuvainen asema voi syntyä myös huumausaineen käytöstä, kun uhri joutuu riippuvaiseksi huumausaineen toimittajasta, Tuulenkari toteaa.
Lähde: Poliisi
Kommentit
Oma kommentti