Kerttu Rissanen ongelmistaan: ”Mä kamppailen välillä tosi paljon oman mielen kanssa”

Kerttu Rissanen avautuu avoimesti päivityksessään mielenterveyden haasteista. Hänen mukaansa välillä tulee helposti olo, että kaikilla muilla menee paremmin, ja on yksin omien tunteiden kanssa.

– Tännekään aina aurinko todellakaan paista ja et ole yksin, hän kirjoittaa.

Kerttu on sairastellut talven aikana. Sairastelukierre ja töiden peruminen on vaikuttanut myös henkiseen hyvinvointiin.

– Mun sairastelu jatkuu vielä ja oon tässä huomannu et pitkä sairastelukierre ja töiden peruminen on vaikuttanut suuresti myös mun psyykkiseen hyvinvointiin. Tajusin kuinka tärkeitä rutiinit mulle on, ilman niitä on tuntunut vähän et leijuu jossain limbossa.

Hän kertoo, että ei ole urheillut ja keho ei tunnu omalta makaamisen ja syömisen jäljiltä.

– Ei ole urheillut, keho ei tunnu yhtään omalta tämän makaamisen ja syömisen jäljiltä ja ei oikein kiinnosta ruokarytmi eikä ruokavalinnat kun ei ole sellasta rytmiä arjessa. Että aika haastavaa on ollut, tuntuu että mieli ei nyt voi tällä hetkellä hyvin ja tunteet heilahtelee laidasta laitaan.

– Mä kamppailen välillä tosi paljon oman mielen kanssa ja tällaisina ajanjaksoina se tulee valitettavan hyvin esiin ku riisutaan ne tekijät jotka tuo mulle hyvän olon. Energia menee oikeestaan siihen, että yrittää ettei vaivu täysin jonnekin lamaantumiseen ja pienetkin asiat vie hirmuisen paljon energiaa. Tässä sitä tajuaa kuinka tärkeetä liikunta, terveellinen syöminen ja rutiinit on. Vaikka ne välillä tuntuisi tylsältä. Mut ainaki mut ne pitää kasassa.

Hän uskoo tulevaisuuteen. Asiat korjaantuu.

– Tiedän että mun mieli paranee myös kun saan taas kiinni omasta elämästä, urheilusta ja syömisestä ja sen voimalla tällä hetkellä mennäänkin. Nyt vaan rämmitään tää ajanjakso läpi ja eiköhän se aurinko kohta paista taas.

– Aina ei voida olla super ihmisiä ja välillä tulee jaksoja kun me ei voida hyvin. Se ei tee susta heikkoa

– Se, että sä sen jälkeen nouset taas kerran ylös ja kokoat itsesi uudestaan tekee susta hemmetin vahvan.

Jos kuva ei näy, katso tästä linkistä.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Kerttu Rissanen

Kommentit

Oma kommentti