
Rakkautta ja haaveita Thaimaassa -sarjan Tero kertoo saaneensa vihdoin avioeron. Hän on seurustellut jo jonkin aikaa Nalineen kanssa, joten nyt suhde voi edetä ilman edellisen avioliiton byrokratiaa.
”Joo, virallinen ero ja lainvoimainen ero”, Tero toteaa.
”Vapauttavalta tuntuu tää, että vihdoinkin olen niin sanotusti sinkku kautta kihlautunut ja taistelu jatkuu edelleen omaisuuden jaosta. Onneksi oikeus on sitten määrännyt siihen semmoisen puolueettoman henkilön, mutta se on sitten tupla-asianajo kulutkin. On oma asianajaja molemmilla ja sitten on vielä oikeuden määräämä, että alkaa lähestyä nelinumeroista summaa tunti.”
Vaikka ero on nyt virallinen, omaisuuden jako on edelleen kesken, ja siihen liittyvät kulut ja paineet painavat mieltä.
”Kyllähän tää tietysti kiva olisi, että rajat on mullakin. Alkaa pikkuisen ressiä pukkaamaan. Mutta ei se ny vielä. Katsotaan mihin tässä vielä päädytään. Mulle nyt on ihan yksi lysti vaikka menis oikeuskuluihin kaikki, kunhan vaan se ei saa tahtonsa läpi. Mä suostun mihin tahansa, mutta siihen en suostu, että minun oikeuksia poljetaan.”
Vaikeasta tilanteesta huolimatta Tero kertoo olevansa onnellinen nykyisessä suhteessaan.
”Edelleenkin tunnen olevani maailman onnellisin mies kun tuon kanssa saan olla”, Tero katsoo Nalineeta.
Uusi pariskunta
Jaksossa esitellään myös uusi pariskunta, Nellia Gladysheva ja Christoffer Timonen. Heidän arkeaan värittää vähän aikaa sitten syntynyt Camilla-tytär, joka tuo jaksoon lämpöä ja suloisuutta.
Tapaamme Hannan ja Supachain, jotka ovat palanneet rakkauslomalta takaisin Hua Hiniin. Hanna kertoo suunnitelmistaan hakea Thaimaan kansalaisuutta.
”Joo, kyllä aion hakea kansalaisuutta. Käytiin keväällä siellä konttorissa kysymässä kansalaisuudesta. Siinä oli että jos on ollut yhden vuoden naimisissa ja on lapsi, niin silloin sitä voi hakea. Ja minullahan on lapsi ja ollaan oltu vuosi naimisissa”, Hanna sanoo.
Jakso jatkaa sarjan tuttua linjaa, jossa suomalais-thaimaalaisten pariskuntien elämästä kerrotaan avoimesti ja rehellisesti – tuoden esiin niin suuret käänteet kuin arjen pienet hetket.
Sarjan 8. jakso nähdään tänään tiistaina Eveo-kanavalla.
Kommentit
Oma kommentti