Juha Hirvi ja Jaana Tani olivat olleet pitkään sinkkuina, kunnes kohtalo puuttui peliin. Aikuisiällä leimahtanut rakkaus kantaa surujenkin läpi. Kuolema on kulkenut läheltä, mutta tulevaisuus näyttäytyy aurinkoisena.
Teksti: Reija Kokkola kuvat: Arto Wiikari
Kaunis omakotitalo sijaitsee omassa rauhassaan tien päässä Kouvolan Myllykoskella. Ikkunasta pilkistää pikkuinen koiran pää. Se on Juha Hirven ja Jaana Tanin Kamu-koira, pohjanpystykorvan pentu. Suloinen pikkuinen tulee innoissaan tulijoita vastaan. Myös talon isäntä, ammunnan olympiamitalisti Juha Hirvi ja hänen puolisonsa Jaana Tani vilkuttavat ovella. Hiekkatiellä jolkottelee perheen Kevin-kissa, pian jo 15-vuotias arvonsa tunteva kolliherra.
Kun Juha tuli seurustelun alussa käymään Jaanan luona, Kevin osoitti hyväksyntänsä asettumalla Juhan syliin. Se ei ole mitenkään tavanomaista, joten Jaana piti sitä parhaana suosituksena.
Juhakin tunsi heti olonsa kotoisaksi Jaanan talossa, ja pariskunta viettikin siellä paljon aikaa jo seurusteluvaiheessa. Jaana oli asunut talossaan sinkkuna pitkään, ensin tyttäriensä kanssa, ja jonkin aikaa vain Kevin-kissa seuranaan. Nyt arki rullaa nelikolla mukavaan tahtiin. Juha on solahtanut Jaanan elämään ja päinvastoin.
”Jaanalla on täällä eläintarha. On koira, kissa ja nyt hirvikin”, Juha naurahtaa.
Tällä kylällä naapuritkin ovat mukavia, joten Kevin-kissalle on aina löytynyt hoitaja, jos Jaanaa työt ovat vieneet matkoille tyttärien jo muutettua pois kotoa. Jaana työskentelee Stora Ensolla Technical Account Managerina.
”Nykyajan tittelit ovat niin erikoisia, ettei perässä pysy”, Juha naurahtaa.
Oli sitten titteli mikä tahansa, ulospäin suuntautunut ja iloinen Jaana tykkää työstään ihmisten parissa metsäteollisuusalalla. Juha on jo eläkkeellä, mutta hänkin tekee edelleen monenlaisia töitä. Hän on mukana yhdistystoiminnassa ja toimii myös valmentajana. Messuillakin hän käy aina silloin tällöin.
”Olen mukana edustamassa erä-, metsästys- ja ulkoilutarvikkeiden maahantuontiyritystä, Eränettiä. On mukavaa tavata ihmisiä. Moni muistaa minut urheilijana ja tulee juttelemaan. En ole koskaan kaivannut julkisuutta, mutta ihmisten kohtaamisesta kyllä tykkään”, Juha sanoo.
Kamppiskahvit ja Sotkamo
Juhan ja Jaanan rakkaustarina alkoi vähän vahingossa. Juha on lähtöisin Kotkan Hurukselasta, jossa hän vietti lapsuutensa, mutta myös suurimman osan aikuiselämästään. Hurukselassa on kauniilla paikalla sijaitseva Susikosken kahvila, jossa Juhalla on tapana piipahtaa jopa useamman kerran päivässä.
Muutama vuosi sitten järjestettiin eduskuntavaalit, ja niihin liittyvät kampanjat ulottuivat myös Susikosken kahvilaan. Aktiivisesti politiikassa mukana ollut Jaana oli paikalla keskustalaisen Markku Pakkasen vaalikampanjatilaisuudessa. Silloin kahvilaan tuli myös Juha. Hän ei ollut kiinnostunut politiikasta, mutta ajatteli tulla juomaan kamppiskahvit. Siitä se kuitenkin alkoi, nimittäin aikuisiällä leimahtanut rakkaus. ”Ensimmäisellä kerralla juteltiin jotain, mutten nyt muista mitä. Jotain mukavia varmaan”, Jaana hymyilee.
Juhalla taas oli se kahvi mielessä. Hän kyllä tunsi vaaliehdokkaan jo pikkupoika-ajoilta asti.
”Ajattelin, että kyllä se Make ilmaiset kahvit tarjoaa. Ei me Jaanan kanssa politiikkaa puhuttu”, Juha muistelee.
Jotain jäi kuitenkin ensitapaamisesta mieleen kummallekin. Toisen kerran he törmäsivät niin ikään Jaanan ollessa presidentinvaalien aikaan vaalitöissä Karhulan torilla. Silloin yhteistä puhetta löytyi yllättäen Kainuun Sotkamosta. Se on molemmille tärkeä paikka. Jaana on viettänyt siellä mökkilomia.
”Rakastan Sotkamon luontoa”, hän sanoo.
Sotkamon luonnossa on viihtynyt Juhakin. Hän sai aikoinaan kutsun Sotkamoon Korpikorsulle tuttujen erämatkailualan yritykseen. Tutustuttuaan paremmin Korpikorsun väkeen Juha on ollut siellä useasti. Asiakkaat viihtyvät tunnetun ampujamestarin seurassa, kun hän jeesaa kavereitaan asiakkaiden opastamisessa ja erämaaretkillä.
”Se on tosi kivaa. Viihdyn edelleen metsissä. Sienestän, marjastan ja metsästän.”
Yhteiselo mietitytti
Luonnosta ja sen tärkeydestä siis puhuttiin, mutta mistä muusta? Ehkä se ei ollutkaan puhe, joka vei nämä kaksi sinkkua yhteen. Joskus riittää vain katse, joka ei jätä rauhaan, vaikka mikä olisi. Jaana tiesi juttelevansa ampujamestarin kanssa, mutta ei hän erityisesti ollut lajia seurannut.
”Ammuntaurheilu ja aseet eivät kuuluneet minun maailmaani.”
Juhalle jäi ensitapaamisesta mieleen lähinnä se, että olipa siinä mukava nainen, jonka kanssa oli kiva jutella. Hän pyysi Jaanaa Facebook-kaverikseen.
”En ajatellut oikein sen kummempaa. Olemme molemmat vahvasti kymenlaaksolaisia, mutta tulemme erilaisista lähtökohdista”, Juha pohtii suhteen alkua.
Tuossa vaiheessa Juha oli jo ylittänyt kuusikymppisensä, ja Jaanakin tuota rajapyykkiä hiljalleen lähestyy. Ensimmäiset viralliset treffit sovittiin Kuusankosken Pentik-kahvilaan. Siellä kun ei ollut liiemmin tuttuja, toisin kuin kotimaisemissa. Molemmilla on laajasti sukua ja tuttavia alueella, joten oli mukavampaa tavata ”vieraalla maalla”. Yhteinen juttu alkoi luistaa, ja kemiat tuntuivat kohtaavan. Siitäkin huolimatta, että Juha ja Jaana ovat luonteiltaan melko erilaisia. Juha on harkitsevan rauhallinen, Jaana selvästi ulospäin suuntautunut, muttei silti mikään suu-paltti.
”Jotenkin vain toisen seurassa oli hyvä, luonteva olo. Kun aikuisiällä rakastuu, on vapaa monesta ympäristön tahattomasti luomasta paineesta, kuten vaikka perheen perustamisesta”, Jaana ja Juha huomauttavat.
Kun Jaana jäi yksin isoon omakotitaloon eron jälkeen, hän mietti hetken, pitäisikö muuttaa pienempään asuntoon tyttärien lähdettyä omille teilleen. Jaanan iloksi he kuitenkin kävivät usein lapsuudenkodissaan, ja käyvät vieläkin.
”Silloin myös naisasianainen minussa alkoi puhua. Miksi minun pitäisi muuttaa pois kotoa, vaikka sinkku olenkin”, hän muistaa miettineensä.
Juha puolestaan oli perheetön, vaikka takana olikin pitkä kihlaus ja avoliitto. Sen jälkeen hän asui yksin reilut 20 vuotta. Molemmilla oli siis vakiintuneet tapansa.
”Mietittiin, että tuleeko siitä sanomista. Että nyt pitääkin asua toisen kanssa yhdessä. Todella hyvin olemme kuitenkin sopineet saman katon alle, ja myös toistemme sukuihin. Kaikki on mennyt hienosti”, Jaana hymyilee.
Rankat ajat takana
Kun Hymy tapasi Juhan edellisen kerran kymmenisen vuotta sitten, ampujamestarin asiat eivät olleet hyvin. Kuten helposti huippu-urheilijoille käy, myös Juha jäi uransa jälkeen tyhjän päälle. Juhlittu olympiasankari joutui taloudelliseen ahdinkoon epäonnisten asebisnesten takia. Selviytyäkseen taloudellisesta ahdingosta hän panttasi tai myi arvokkaimmat kisa-aseensa, mikä ei auttanut kuin alkuun. Lopulta velkaakin oli kukkaron pohjalla 40 000 euroa. Silloin työtön lapsuudenystävä Kari Stenman järjesti Juhan hyväksi hyväntekeväisyyskonsertin.
”Tärkeintä oli se, että Stenkka yritti auttaa”, Juha sanoo lämpöä äänessään.
Hän muistaa olleensa ”helvetillisessä tilanteessa” noihin aikoihin, ei vain talousongelmien takia, vaan paljon isomman surun vuoksi. Juhan sisko menehtyi aggressiiviseen syöpään sairastettuaan puoli vuotta.
”En silloin oikein ollut tässä maailmassakaan, kun paineita tuli joka puolelta”, Juha muistelee.
Elämällä on tapana tarjoilla niitä kultareunaisia pilviä. Rakastuminen antoi onneksi ne reunat seuraavan pilven ympärille. Vuosi sitten Juha joutui kohtaavaan uuden menetyksen ja surun. Hänellä on kuudesta sisaruksesta jäljellä enää neljä, sillä yksi veljistä menehtyi vaimonsa kanssa tulipalossa vuosi sitten.
”Veljeni vaimo oli kova tekemään käsitöitä. Hän oli työhuoneessaan katsonut televisiota, joka oli myöhemmin lähtenyt kytemään. Se oli sellainen vanha televisio, joka sytytti palon. Mökki olisi palanut täysin, jolleivat muoviset vesiputketkin olisi sulaneet ja suihkuttaneet palon sammuksiin.”
Veljen ja hänen vaimonsa naapurilla oli tapana käydä juttelemassa päivittäin mökillä. Kun hän tuli tuona päivänä paikalle, oli jo myöhäistä.
”Veljeni ja hänen vaimonsa olivat kuolleet häkään ja myrkyllisiin kaasuihin”, Juha sanoo suru silmissään.
Myös Jaana koki menetyksen samoihin aikoihin, kun hänen appensa aiemmasta liitosta kuoli. Jaana ja Juha osallistuivat kaksiin hautajaisiin peräkkäisinä päivinä. Surun keskellä toisen tuki on ollut arvokasta. Tulevaisuus näyttäytyy kuitenkin nyt valoisana. Jaanasta on nimittäin tulossa mummi, sillä ensimmäinen lapsenlapsi syntyy piakkoin. Hymy valaisee kasvot, kun hän ajattelee mummiuttaan ja tulevaa kesää. Myös Juha on tulevaisuuden suhteen iloisella mielellä. Vaaria hänestä ei virallisesti tule, mutta onhan lapsen syntymä ihana asia hänellekin.
”Ehkä minä olen hänelle vaikka äijä tai ukkeli”, Juha hymyilee.
Kommentit
Oma kommentti