
Kesän 2022 tangovoiton jälkeen tullut kritiikki karaisi, mutta samalla se vahvisti musiikin monitaiturina tunnetun Heta Halosen uskoa omaan tekemiseen.
Teksti: Juhamatti Nieminen, kuvat: Juhamatti Nieminen, Henna Junnila ja Krista Luoma
Kuuntele omaa sydäntäsi. Anna mennä, kaikki järjestyy. Heta Halonen, 34, ei ole tangokuningatarvuotensa 2022 jälkeen halunnut jäädä yhteen muottiin, vaan laulava ilopilleri on rakentanut uraansa monipuolisesti ja määrätietoisesti. Niin musiikissa kuin teatterin lavoilla.
”Olen löytänyt rohkeutta, että pystyn tekemään asiat omalla tavallani. Kun kuuntelee omaa sydäntään, asiat kyllä järjestyvät ja menevät eteenpäin”, Heta painottaa.
Rohkeutta opetti kruunauksen jälkeiset ajat, kun Heta erehtyi menemään lukemaan internetin syövereihin kommentteja itsestään. Osassa Hetaa arvosteltiin kärkevin sanankääntein.
”Ne eivät olleet kauhean mairittelevaa luettavaa. Toisaalta ihmisillä saa olla mielipiteitä. Se kuuluu asiaan. Mielipiteitä mahtuu maailmaan. Jotkut vaan pystyvät tuomaan ne elegantimmin esiin kuin toiset. Se tietysti kirpaisi, mutta auttoi kasvattamaan omaa nahkaakin paksummaksi.”
Henkisen kasvun taustalla tangotitteli toi tunnettavuutta, mikä avasi ovia keikkalavoille.
”Se tarjosi hienon mahdollisuuden päästä kiinni keikkarutiiniin ja tutustumaan muihin aiempiin tangokuninkaallisiin. Kaikki ovat ottaneet avosylin vastaan. Se on ollut mahtavaa. Porukassa on tosi kovia ammattilaisia, joilta on saanut hyvää oppia.”
Kuluvana keväänä Heta on ollut mukana Seinäjoen Tangomarkkinoiden säveltäjä- ja sanoittajakilpailun raadissa, minkä lisäksi muusikko on valintansa jälkeen ahkeroinut kruunupäiden Tangokuninkaalliset ry:n hallituksessa.
”On saanut olla edistämässä kotimaista tanssilavakulttuuria, mikä on ollut hienoa.”
Omalta kesältään Hetan mieliin on kirkkaimpana jäänyt kruunajaishetki. Hän sai kuningattaren kruunun kutreilleen yhdeltä esikuvaltaan, vuoden 1989 tangokuningatar Arja Korisevalta.
”Se oli kova juttu. Koko viikko oli intensiivinen, mutta kruunun saaminen on jäänyt muistiin elävästi. Olin jo etukäteen käynyt kaikki läpi mielessäni, että tulen kilpailun voittamaan.”
Hetan asenne teki vaikutuksen tuomaristossa istuneeseen Marco Bjurströmiin, jonka ohjaamassa Grease-musikaalissa Helsingin Messukeskuksen Amfi-teatterissa Heta nähtiin keväällä 2023 naispääosassa Sandyn roolissa.
”Marco nappasi minut rooliin tangoilta”, Heta tunnustaa.

Grease käännekohta
Grease-musikaali toimi eräänlaisena käännekohtana, jonka vanavedessä Heta asettui pysyvästi Helsinkiin pari vuotta sitten. Aiemmin kotikaupunkina toiminut Pori sai jäädä taakse.
”Palaset loksahtivat kohdalleen muuton suhteen. Olin jo aiemmin ajatellut, että olisi mielenkiintoista ja töiden kannalta kätevämpää asua Helsingissä.”
Helsingissä Heta tunnustaa viihtyneensä hyvin.
”Kaupunki tuntuu yllättävän luonnonläheisiltä. Tykkään liikkua ulkona meren rannalla, jota täällä riittää aika paljon. Meri vetää minua puoleensa.”
Sopeutumista ovat helpottaneet musiikkikuviot, Heta on saanut jalansijaa Helsingin jazz-piireissä. Musiikin monitaituri keikkailee oman jazzkvartettinsa Heta Halonen Kvartetti -kokoonpanolla. Mukana ovat Sonja Kaipainen (piano), Ilari Kinnunen (rummut) ja Antti Ahoniemi (basso), minkä lisäksi Heta tekee omaa musiikkia nimellä HetaBeata.
”Olen saanut tehdä monipuolisesti kaikkea, niin teatteria, laulukeikkoja kuin omaa musiikkiakin.”
Laulaminen imaisi Hetan mukanaan jo lapsena. Hän on aikaisemmin sanonut oppineensa aiemmin laulamaan kuin puhumaan.
”Laulaminen on minulle luontaista. Se on ollut tapa leikkiä ja elää lapsuudesta saakka. Olen muuten ihmisenä arka ja jopa vetäytyvää tyyppiä, mutta lavalla koen olevani turvassa. Laulaminen tuo vapautta, jonka kautta voin käsitellä tunteita ja asioita.”
Hetan musiikkiuraa on siivittänyt alkuvuodesta julkaistu Tähän kuulun, tähän jään -rakkausduetto, jonka hän teki suositun Komiat-yhtyeen solistin Aleksi Yli-Sissalan kanssa. Kappaleen sävellys on Hurma-yhtyeen kitaristi Aleksi Auterenkäsialaa.
”Hurman Aleksi yhytti meidät duo-pariksi… Siitä tuli nätti kappale, jota oli kiva päästä tekemään.”

Kesä Yölinnun merkeissä
Hetan teatteriura saa kesällä jatkoa, kun viime kesänä Raumalla esitetty Yölinnun musiikkiin pohjautuva Sitä saa mitä tilaa -musikaali rantautuu Hämeenlinnan Uuteen Kesäteatteriin (HUK). Heta oli mukana näytelmässä jo viime vuonna, kuten kaikki muut esiintyjät.
”Teatteri vaihtuu, mutta näyttelijät rinnalla pysyvät samoina. Se helpottaa. Päästään viime kesän höyryillä eteenpäin. Lämmitellään ja hiotaan, minkä jälkeen ollaan valmiita kesäkuun lopun ensi-iltaan.”
Kesän jälkeen Heta on mukana Juice Leskisen elämästä kertovassa musikaalissa, mikä saa ensi-iltansa syksyllä Rauman teatterissa. Freelancerina työskentelevä Heta on kiitollinen, että töitä on tiedossa pitkälle tulevaan.
”Ei tarvitse stressata, mihin seuraavaksi keskittyy. Se tuo rauhaa, eikä tarvitse elää vain hetki ja päivä kerrallaan.”
Kommentit
Oma kommentti