
Lauri Salovaara aloittaa kirjoituksensa lauseella kysymyksellä: Persona non grata?
Hän kertoo syntyneensä Oulussa vuonna 1978.
– Vuosien varrella olen asunut myös Siikajoella, Helsingissä ja Lanzarotella, kunnes palasin takaisin kotikaupunkiini Ouluun vuonna 2007.
Paljon projekteja
Salovaara kertoo saaneensa olla mukana rakentamassa ja toteuttamassa monia tapahtumia, jotka ovat jääneet osaksi oululaista tapahtumakulttuuria. Asiasta hän kirjoittaa Facebookissa.
– Vuonna 2009 ideoin, suunnittelin, tuotin ja olin mukana käsikirjoittamassa Oulun ensimmäisen Show & Dinner -konseptilla toteutetun Tiernashow & Dinnerin. Esitystä järjestettiin vuosien ajan pääosin loppuunmyydyille saleille Oulussa ja myöhemmin myös Kalajoella.
– Muita ideoimiani tapahtumia ovat esimerkiksi Joulupukkien SM-kisat, Suuri Äitienpäiväkonsertti, Taiteiden Yön Teosteos sekä useita muita projekteja, jotka ovat saaneet näkyvyyttä niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.
Hän aloitti media-alalla vuonna 1996 radiossa ja muutamaa vuotta myöhemmin televisiossa.
– Olen juontanut tapahtumia kolmella mantereella, suurin televisioyleisöni on ollut noin 35 miljoonaa katsojaa, ja minut palkittiin vuonna 2017 Vuoden juontajana.
Tuo siis hänen taustastaan.
Oulu ei käytä Salovaaraa
Mutta sitten itse asiaan.
– Siksi on tuntunut erikoiselta seurata Oulun kulttuuripääkaupunkivuotta 2026 sivusta. Toistaiseksi en ole ollut mukana yhdessäkään tapahtumassa – en yhteistyökumppanina tai esim. juontajana.
– Vuodesta 2024 lähtien olen järjestänyt yksityisiä veneristeilyjä Oulun edustalla. Kun Kaleva kirjoitti viikonloppuna, että Oulusta pääsee jälleen merelle kahdella eri aluksella, oma toimintani ei ollut mukana jutussa. Pyrin täydentämään tietoa kommentilla Kalevan verkkosivuilla, mutta kommenttiani ei julkaistu.
– Olen myös yrittänyt saada veneristeilyni mukaan Mun Oulun tapahtumakalenteriin, jota Oulun kaupunki hyödyntää tapahtumien esille tuomisessa. Ilmoitus jäi moderointiin eikä tullut julkaistuksi.
Hän kertoo käyneensä paljon keskusteluja Oulun kaupungin kanssa.
– Vuosien aikana olen käynyt useita pitkiä prosesseja myös Oulun kaupungin kanssa yritystoimintani vuoksi. The View – Oulujoen osalta päätin lopulta luopua hankkeesta. The View – Halosenniemen osalta sain lopulta oikeuden puolelleni, mutta prosessi oli pitkä ja lopputulos oli käytännössä Pyrrhoksen voitto.
– En kirjoita tätä siksi, että odottaisin erityiskohtelua. Kirjoitan siksi, että joskus tuntuu siltä, että omassa kotikaupungissani on ollut vaikeampaa saada mahdollisuus tehdä työtäni kuin muualla. Toivon edelleen, että Oulussa ihmisiä arvioitaisiin ensisijaisesti heidän työnsä ja osaamisensa perusteella.
Kommentit
Oma kommentti