Viron kilvillä ajanut auto – huima ylinopeus!

Tämä auton kuva ei liity juttuun, vaan on kuvituskuva. Kuva: Unsplash.com

Itä-Suomen poliisin liikenneryhmän partio tapasi Mikkelin Kuopiontiellä etelään päin ylinopeutta kulkevan Viron kilvissä olevan auton eilen 30. kesäkuuta 2026, noin kello 13.21. Auto kiiti 80 km/h alueella 135 km/h.

Autoa kuljetti sen virolainen omistaja, jolla oli kyydissä kaksi matkustajaa.  Hänet kuultiin välittömästi ja asuinpaikan vuoksi myös pikahaastettiin oikeuteen välittömästi.

Aikanaan asiaa käsitellään törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Hänet määrättiin välaikaiseen ajokieltoon. Päihteillä ei epäillä olevan osuutta asiaan. 

Nopeusrajoitus on liikenneväylälle asetettu ajoneuvon suurin sallittu nopeus. Väylälle voi olla asetettu myös vähimmäisnopeus, jota ei saa alittaa, joskin se on paljon harvinaisempaa. Nopeusrajoitus voi olla myös ajoneuvo-, kuljettaja- tai ajokaistakohtainen. Nopeusrajoituksen ylittäminen on rikos, jota kutsutaan ylinopeudeksi.

Nopeusrajoitusten avulla pyritään alentamaan tienkäyttäjien onnettomuusriskiä sekä vähentämään liikenneonnettomuuksien määrää ja vakavuutta. Niiden avulla saadaan aikaan tasainen liikennevirta, jolloin ohitusten tarve vähenee. Nopeusrajoituksilla myös autetaan poikittaisen ja liittyvän liikenteen sujumista, luodaan katto tilannenopeuksille sekä parannetaan ennakoitavuutta.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: ylinopeus

Kommentit

Oma kommentti