Dokumentaristi Sami Kieksi nostaa esiin vakavia yhteiskunnallisia kipukohtia. Myös omat kokemukset vaikuttavat hänen tuotantoihinsa. ”Oli hilkulla, ettei minusta tullut ammattirikollista”, hän toteaa.
Teksti: Reija Kokkola kuvat: Jonne Räsänen /OM-arkisto ja Yle
Antaa olla! Paras lyödä hanskat tiskiin ja vaihtaa alaa. Näin ajatteli turhautunut 25-vuotias Sami Kieksi kymmenen vuotta sitten. Nyt hän on palkittu ja arvostettu dokumentaristi, jonka tv-ohjelmat vetävät katsojia ruutujen ääreen vuodesta toiseen. On hänellä muitakin titteleitä, kuten ohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja ja yrittäjä. On tullut Venla-pystejä ja Koura-palkinto, muun muassa. Miksi hän oli luovuttaa jo 25-vuotiaana?
”Olin työskennellyt media-alalla ja tv-töissä 18-vuotiaasta lähtien varmaankin sadassa eri tuotannossa. 25-vuotiaana olin burn outissa. Monipuolisten tv-töiden ohella olin tarjonnut omia ideoitani tv-kanaville, mutta mikään ei mennyt läpi. Aina oli jotain, johon idea tyssäsi”, Sami kertoo.
Päätä seinään 7 vuotta
On ymmärrettävää, että jos takoo päätä seinään seitsemän vuotta, alkaa jo pohtia alan vaihtamista. Sami ei vielä tuolloin ollut erikoistunut dokumentteihin, vaan mielessä pyörivät myös draama- ja fiktiotuotannot. Mutta ei, mikään nuoren miehen haaveista ei tuntunut onnistuvan.
”Vaikka olin ollut alalla jo pitkään, olin kuitenkin tuntematon tekijä. Ajattelin, että paskat! Antaa olla, täytyy keksiä jotain muuta työtä”, nyt 36-vuotias Sami muistelee.
Sitten tapahtui jotain, mikä nytkäytti uraa eteenpäin. Samin tie dokumentaristiksi lähti minibudjetilla lentoon, kun sittemmin supersuosituksi noussut Some Deep Story -dokumenttisarja näytettiin Ylellä. Lopulta Sami tuotti ja käsikirjoitti sarjaa kuusi vuotta. Syksyllä Nelosella nähdään dokumenttisarja digihuijauksista, ajankohtainen aihe sekin. Samin vahvuudeksi on katsottu hänen rauhallinen tapansa olla läsnä, kun hän kuvaa ”tavallisen” ihmisen arkea ja ongelmatilanteita. Syrjään jäämistä, yksinäisyyttä, ulkonäköpaineita, velkaantumista, köyhyyttä, kodittomuutta tai kiusaamista. Usein näkökulma on nuorten. Sosiaalipornoa, voisi joku ajatella. Sitä se ei kuitenkaan ole, koska dokumenteissa käsitellään syy-seuraussuhteita, ei pelkkää ahdistavaa tilannetta.
”Some Deep Story -dokumentti toteutettiin alkuun pienrahoitusmallilla, siis todella pienellä budjetilla. Se meni läpi, ja sillä tiellä olen edelleen. Minulle yhteiskunnalliset aiheet ovat tärkeitä.”
Sami on miettinyt sitä, miksi juuri hän on ”ihmisten kanssa hyvä”. Luultavasti ainakin osasyy on hänen lapsena ja nuorena kokemansa häpeä ja traumat. Sami on myös näytellyt ammattiteatterissa, joten esillä olo on ollut luontevaa.
”Matkan varrella minulta on kysytty, olenko opiskellut psykologiaa tai työskennellyt nuorison parissa. Poliitikon uraakin on väläytetty. Tv-työ on ollut kannustavaa, mutta myös pirun raskasta. Se on ollut kuitenkin itsellenikin terapeuttista, ja olen saanut vastauksia kysymyksiini.”
Miehen malli
Sami syntyi vuonna 1990 Ruotsissa Finspångissa vanhempiensa esikoiseksi, josta perhe muutti Ruotsin Karungiin lähelle Suomen rajaa. Isällä oli aiemmasta avioliitostaan kaksi lasta. Isä oli lähtöisin Lapista, ja pian perhe muutti Pohjois-Suomeen, Tornioon, Haaparantaan ja Kemijärvelle. Elämänsä aikana Sami on muuttanut kymmeniä kertoja ja asunut 13 eri paikkakunnalla. Samin isä oli äitiä 11 vuotta vanhempi, ja Samin äiti huolehti myös puolison aiemmista lapsista.
”Äiti oli tuolloin vielä hyvin nuori, ja isä oli koko ajan töissä. Hän oli vanhan ajan mies, joka ei juuri puhunut tunteistaan. Rahaa piti tehdä, jotta koko perhe voisi joskus nauttia kovan työn tuloksista. Sitä ennen piti tehdä töitä ja säästää, Sami kuvailee.
Hän kuitenkin painottaa, että isä oli ihan hyvä miehen malli pojalleen. Samin puheessa toistuu sana ylisukupolvisuus.
”Isä toimi saamiensa mallien mukaan. Hän oli herkkä ja tunneälykäs, mutta ylisukupolvinen tausta painoi häntä. Isä oli töissä, ja äiti otti lapsista vastuun kotona myös isän puolesta.”
Päihteitä ja väkivaltaa
Samin vanhemmat kuitenkin erosivat, kun Sami oli alakouluikäinen. Äiti rakastui romanimieheen, jolla oli vaarallisen ja väkivaltaisen miehen maine. Taisi olla vankilataustaakin. Hän oli Samille kuitenkin tervetullut isäpuoli, ainakin ajoittain. Siinä missä oma isä oli hiljainen ja erosta masentunut, uusi isäpuoli oli leikkisä, hauskakin.
”Minun oli lapsena helppoa ihastua isäpuoleeni, koska en eron jälkeen ollut kokenut hassuttelua. Isäpuoli oli jotenkin lapsenomainen. Livahdimme sirkukseen ja tivoliin salaa, ja hän keksi hauskoja lempinimiä ihmisille”, Sami pohtii.
Valitettavasti isäpuolella oli se toinenkin puoli. Väkivaltainen, uhkaava ja epävakaa persoona puski esiin arjessa. Ei isäpuoli koskaan lyönyt Samia, vaikka saattoi heristää nyrkkiä ja huutaa pelottavasti. Äitiä isäpuoli löi.
”Äiti kärsi päihde- ja mielenterveysongelmista. En tietenkään syyllistä häntä, sillä äiti oli uhri. Hän kuitenkin usein provosoi isäpuoltani.”
Kun Sami oli yhdeksänvuotias, hänellä oli yksi- ja kaksivuotiaat pikkusiskot. Äiti ei jaksanut perhe-elämää, vaan alkoi juoda enemmän. Mielenterveysongelmat pahenivat. Äidillä oli myös tapana kadota, jolloin Sami jäi hoitamaan vielä vauvaikäisiä tyttöjä.
”Olinhan nähnyt, miten vauvoja hoidetaan. Osasin lämmittää maitoa ja vaihtaa vaipat. Kun siskot itkivät, yritin hyssytellä heitä. Eihän se onnistunut, koska itkin itsekin. Äiti oli kieltänyt missään tapauksessa soittamasta isäpuolelle. Kun tilanne vauvojen kanssa meni todella pahaksi, yleensä sitten kuitenkin soitin hänelle, vaikka äiti oli kieltänyt. Oli pakko soittaa”, Sami muis-telee.
Mielenterveysongelmiensa keskellä äiti saattoi kertoa, miten hän aikoi tappaa itsensä. Se tietenkin pelotti ja ahdisti pientä poikaa.
”Silloin tarkkailin koko ajan äitiäni.”
Vaikka äidillä oli paljon ongelmia, Sami kertoo hänen olleen kuitenkin rakastava äiti. Kun kriisitilanne oli ohi, äiti otti syliin ja sanoitti tilanteita Samille.
”Hän kertoi, miksi mitäkin oli tapahtunut. Se oli hyvin tärkeää minulle”, Sami kiittää.
Kiusatusta kiusaajaksi
Rikkinäinen elämä kotona kostautui koulupoissaoloina. Sami oli viikkoja poissa, koska tilanne kotona oli niin kaoottinen. Hän oli aina ollut lahjakas ja hyvin menestyvä oppilas, mutta tulokset luonnollisesti romahtivat. Koulussa huolestuttiin lahjakkaan pojan tilanteesta, mutta huoli aiheutti vain lisää ahdistusta.
”Minulta tivattiin, että miksi en ollut koulussa. Miksi en ollut tehnyt läksyjä. Koin syyllistämistä, vaikka itse tiesin, että en ollut syyllinen tilanteeseeni. Olen myöhemmin ymmärtänyt, että syrjäytyminen voi alkaa tällaisesta tilanteesta jo päiväkoti- tai ala-asteikäisenä. Sitä on vaikea korjata aikuisiässä, kun yhteiskuntavastaisuus on jo hiipinyt syvälle.”
Hänen dokumenteissaan on myös käsitelty kiusaamista. On aika tyypillistä, että kiusatusta tulee itsestään kiusaaja. Näin kävi Samillekin. Hän kyllä yritti parhaansa aina vaihtaessaan koulua.
”Aina vaihtaessani koulua päätin, että olen mukava kaikille ja saan suosiota. Eihän se toiminut, ja olin itsekin jossain vaiheessa kiusaaja.”
Sami kertoo, että jälkeen päin kiusatut ovat ottaneet yhteyttä ja sanoneet, ettei hän kuulemma ollut hirveän paha kiusaaja.
”Yhden itseäni kiusanneen kanssa jopa ystävystyin myöhemmin, kun olimme molemmat samassa jamassa”, Sami kertoo.
Nuorena tie alkoi johtaa myös pikkurikollisuuteen, näpistelyyn ja rötöstelyyn. Sami myöntää, että oli hilkulla, ettei hänestä tullut ammattirikollista.
”Se on ollut lähellä monta kertaa. Onneksi minulla on aina ollut lähellä joitakin ihmisiä, joihin olen voinut luottaa.”
Uskoa tulevaisuuteen
Yksi näistä ihmisistä oli opinto-ohjaaja, joka valoi Samiin tulevaisuuden uskoa. Koska arvosanat olivat romahtaneet vitosen paikkeille, Sami päätteli, ettei hänen ole mahdollista saada enää kunnollista päättötodistusta, ”vaikka vetelisi kymppejä”. Tuolloin arvosanat painotettiin kolmen vuoden keskiarvoon, joten pahalta tilanne näytti. Silloin opinto-ohjaaja keskusteli asiasta rehtorin kanssa, ja painotusta muutettiin siten, että Sami pääsi näyttämään jälleen kykynsä.
”Sain lopulta keskiarvon nostetuksi lähelle kasia. Onneksi annoin itselleni mahdollisuuden, ja uskoin opinto-ohjaajaa.”
Sami vaikuttaa itse selvinneensä ylisukupolvisesta taakasta. Hänellä on paljon töitä, mutta on perhe-elämääkin. On kaksi pientä poikaa ja hyvä parisuhde. Digihuijaus-dokumentin lisäksi loppuvuodesta tulee toinen kausi kiusaamista käsittelevästä Kieksi-podcast-sarjasta ja Kieksi-dokumenttisarjan kolmas kausi on tekeillä. Tuleeko näiden jälkeen vielä lisää yhteiskunnallisia tuotantoja?
”En tiedä. Voi olla, että jossain vaiheessa vaihdan alaa. Mutta toistaiseksi jatkan näin.”
Kommentit
Oma kommentti