Autonkuljettajana vaikuttanut Sigurd Kärnä toimi rintamalla niin sotaherrojen hovikuskina kuin panssaritorjuntatykin lataajanakin.
Teksti ja kuvat Anne Anttila
Kemiläinen Sigurd Kärnä, 99, kaartaa siniharmaalla Toyotallaan pihaan, sammuttaa auton ja aukaisee oven.
– Terve! Eikös olekin vielä mellevä peli. Ikää on kolmekymmentä vuotta ja kone kehrää kuin kissa. Katsastuksestakin meni lähes viheltämällä läpi, Sigurd huikkaa ja taputtaa rautaratsuaan pehmeästi kylkeen.
Kunnioitettavista ikävuosistaan huolimatta rintamaveteraani Kärnällä on edelleen voimassa oleva ajokortti ja auto, eikä entisen taksiautoilijan ajotaidoissakaan ole moittimista.
– Täytyyhän se kortti ja ajopeli olla kun asioita hoitelee. Ajan edelleen lähes päivittäin. Välillä käyn Ruotsissa saakka, sillä poikani asuu Haaparannalla, rintamaveteraani Kärnä hymyilee.
Iissä syntynyt, mutta Rovaniemellä varttunut Sigurd Kärnä kuvailee lapsuuttaan hieman normaalia poikkeavammaksi.
– Vanhemmillani oli valokuvausliike, joten iso osa vapaa-ajasta meni pimiössä vedoksia kehitellen. Ja siinä vaiheessa kun isäni perusti rinnalle taksiyrityksen, olin innolla mukana myös autohommissa, Sigurd kertoo.
Vaikka Sigurd sanoo nuoruutensa olleen hyvin työn täyteinen, niin aikaa jäi myös urheilulle.
– Hiihdin, juoksin, hyppäsin pituutta ja harrastin mäkihyppyä. Olin sanan varsinaisessa merkityksessään urheilun sekatyöläinen.
Veteraani Kärnän urheiluinnostuksella on näkyvät jäljet, sillä Sigurd on myös Ounasvaaran hiihtoseuran perustajajäsen.
– Alunperin perustimme Koskenrannan pomppijat -seuran, mutta kun nimelle irvisteltiin, nimesimme sen Ounasvaaran hiihtoseuraksi.
Hyvä peruskunto
Monipuolisen urheilun kautta hankittu peruskunto oli tarpeen myös myöhemmässä vaiheessa. Viipurin huoltorykmentin autokomppaniassa suoritetun varusmiespalveluksen jälkeen Sigurd joutui lähes saman tien ylimääräisiin kertausharjoituksiin.
– Aavistus sodasta kävi hyvin pian toteen. Jouduin Petsamoon ajamaan evakoita.
Myös kuorma-automiehille tehtävä oli hyvin murheellinen.
– Petsamo piti tyhjentää nopeasti ja perusteellisesti. Kiersin kylää talosta taloon ja hain sekä ihmisiä että tavaraa. Kuljetin heidät jäitä pitkin Norjan puolelle ja palasin takaisin. Tehtävä oli erittäin vaarallinen, sillä ajoin koko ajan aikaa vastaan, Kemin veteraani muistelee.
Evakot ajoissa turvaan
Vaikka aikataulu oli tiukka, niin Sigurd tovereineen sai kuitenkin Petsamon evakot ajoissa turvaan.
– Olin palaamassa takaisin, kun Rovaniemen kohdalla auto hajosi. Vesipumpun rikkoontuminen osoittautui myöhemmässä vaiheessa kuitenkin hyvin onnekkaaksi sattumaksi. Olisin joutunut suoraan Kannakselle, mutta matkan viivästymisen takia sain toisen tehtävän. Taisteluiden sijaan pääsin upseerien autonkuljettajaksi. Käytin heitä Kemijärven ”apteekissa” ja upseerikerholla. Tehtävä oli kaikin puolin mieluisa, Sigurd Kärnä naureskelee.
Jatkosodan alkaessa Sigurd siirtyi autokomppaniasta panssaritorjuntarykmenttiin.
– Viikon pikakursseilta ”valmistuin” hyvin arvosanoin panssaritorjuntatykin lataajaksi. Aikaa harjoitteluun ei kuitenkaan ollut, sillä saimme käskyn siirtyä Sallan Nurmitunturille.
Veteraani Kärnän mukaan Nurmitunturilla oli kovat paikat.
– Hyökkäysvaihe oli kova ja nopeatempoinen, mutta pelko oli voitettava. Saimme tehtäväksi tuhota vihollisen ison, 54 tonnin suuruisen panssarivaunun. Vastus oli kova, mutta teimme hyvää työtä.
Venäläisillä oli miehiä ja tulivoimaa
Pysäytimme tankin ampumalla telaketjun poikki ja pioneerit viimeistelivät työn heittämällä kasapanoksen tykkitornin juureen. Siihen loppui piippalakkien rynniminen, sillä panssarivaunu hajosi täysin, Sigurd muistelee.
Sallan suunnan taisteluissa miestappiot olivat Kärnän mukaan kuitenkin kovat.
– Venäläisillä oli miehiä ja tulivoimaa. Vihollisella oli jopa järeät rautatietykit, joita vastaan meidän hevosvetoisilla panssaritorjuntatykeillä oli lähes mahdotonta pärjätä.
Kovat keskitykset koituivat myös monen hevosen kohtaloksi.
– Hevosia kävi muutenkin sääliksi. Ne joutuivat vetämään raskaita kuormia pitkin metsiä ja kaiken lisäksi äärimmäisen huonoja teitä. Osalla oli vetokuorman lisäksi myös niin sanotut kantosatulat, joissa hevospoloiset kantoivat ammuksia ja pikkuheittimiä, Sigurd kertoo.
Lapin sotaan Sigurd Kärnä sanoo lähteneensä sekavin tuntein.
– Tuntui jotenkin oudolle, kun entisestä aseveljestä tuli vihollinen. Lisäksi saksalaisten pois ajamiseen annettu määräaika, kaksi viikkoa, tuntui täysin mahdottomalle. Määräys oli kuitenkin määräys ja sitä oli toteltava.
Nälkä
Rintaman sekatyömieheksi itseään luonnehtiva Sigurd Kärnä kuvailee Lapin sotaa kovaksi taisteluksi myös nälkää vastaan.
– Saksalaiset jättivät jälkeensä vain palavat rauniot ja myrkytetyt ruokavarastot. Muonat loppuivat jo alkuvaiheessa ja lisäystä ei ollut tiedossa. Puolangalle tultaessa olimme jo niin nälkäisiä, ettemme jaksaneet enää kävellä.
Heikon ravinnon uuvuttamina Sigurd ja hänen aseveljensä päättivät leiriytyä metsään ja ryhtyivät etsimään joukolla syötävää.
– Kävimme vuoroparein tutustumassa lähialueeseen, joskin parin ensimmäisen päivän aikana laihoin lopputuloksin. Kolmantena päivänä eräs asetoverimme löysi kuitenkin polttamatta jääneen autiotuvan. Tunne oli hieno, vaikka ei sieltä muuta muonaa löytynyt kuin muutama kuivettunut sipuli. Onneksi löysimme naapurista vielä muutaman paleltuneen perunan. Näistä aineksista keitin meille laihan vellin, veteraani Kärnä kertoo.
Juttu julkaistu Hymyn painetussa lehdessä vuonna 2016. Hymy.fi julkaisee sotasankarien tarinoita nyt uudelleen verkossa, jotta heidän arvokkaat tekonsa ja muistonsa eivät unohdu.
Kommentit
Oma kommentti