Lotta Harala © Tommi Tuomi
Pika-aituri Lotta Haralan kohdalla urheilun raadollisuus johti syömishäiriöön. Vuodet ammattikilpailijana opettivat uransa lopettavalle Lotalle, ettei ihminen ole mikään kone.
Teksti: Laura Savolainen kuvat: Tommi Tuomi
Tämä on kaunein tapa lopettaa huippu-urheilijan ura, pika-aituri Lotta Harala toteaa kotonaan Pirkkalassa. Pyhäjärvi kimmeltää auringossa kerrostaloasunnon ikkunoiden takana. Tässä kodissa Lotta on viihtynyt vuoden päivät pikkuruisen havannankoira Leon kanssa.
Päätös lopettaa urheilu-ura oli muhinut mielessä jo jonkin aikaa ja kristallisoitui lopulta loppukeväästä: kesä 2026 tulisi olemaan Lotan viimeinen kausi huippu-urheilijana.
Päätös on iso, mutta olo on tyyni ja rauhallinen.
“Ajattelin aina ennen lopettamispäätöstäni, että tulen olemaan se urheilija, jonka ura loppuu joko loukkaantumiseen tai siihen, ettei enää kehity. Koska palo urheilemiseen on ollut niin kova, en uskonut, että sisältäni koskaan kumpuaisi tällaista oloa, että nyt olen valmis.”
”Olen saavuttanut paljon”
Millaista elämä olisi, jos siinä olisi vähemmän tavoitteita ja suorittamista?
Muun muassa tätä Lotta Harala mietti keväällä, kun hän treenasi kesän kisoja varten.
Takana oli ero hänen pitkäaikaisesta puolisostaan Matias Myttysestä, joka toimi myös Lotan valmentajana. Ero teki kipeää, mutta samalla uusi elämäntilanne kutkutti. Se sysäsi Lotan tutkimaan omaa identiteettiä ja elämäntapaansa urheilijana.
Lopettamispäätös tuli heinäkuussa yllätyksenä. Lotta on nyt 34-vuotiaana uransa huipulla.
Hän on sadan metrin aidoissa kiinni Euroopan kärjessä ja vain sadasosasekunnin päässä nykyisestä Suomen ennätyksestä.
Lotta piti hallussaan Suomen ennätystä parin vuoden ajan, kunnes Saara Keskitalokiilasi karvan verran ohi Lahden GP-kisoissa kesäkuussa.
Miksi siis lopettaa juuri nyt?
“Olen antanut urheilulle ja myös saavuttanut urheilu-urallani niin paljon, että olen nyt valmis sulkemaan tämän oven.”
Lotta Harala © Tommi Tuomi
Erityinen kausi
Kisakausi on kuitenkin vielä täydessä vauhdissa. Lotta tähtää elokuisiin Birminghamin EM-kisoihin kovin panoksin. Vaikka päätös lopettaa on jo tehty, hän ei jäähdyttele, vaan aikoo vetää täysillä loppuun asti.
“Ihan kuten ennenkin.”
Alkukaudesta olo on myös ollut haikea. Nämä ovat nyt urani viimeiset Paavo Nurmi -kisat, hän mietti kesäkuun alussa ennen suoritustaan. Kuhunkin stadioniin liittyy omat muistonsa.
“Koska olen herkkä ja tunteellinen ihminen, pelkäsin, että tunteet ottaisivat vallan ja herkistyisin aina siellä telineiden takana.”
Kävikin toisin. Lotta pohtii, että on ollut hyvä, että lopetuspäätös on ollut tähän asti vain hänen itsensä tiedossa. Näin hän on voinut keskittyä olemaan läsnä ja fiilistelemään kokemusta.
”Olen tänä kesänä nauttinut kisaamisesta enemmän kuin koskaan aiemmin.”
Esteitä ylitettävänä
Lotta Haralalla on takanaan monivaiheinen ura huippu-urheilijana – eikä kaikkein tyypillisin.
Jo lukioikäisenä hän oli lupaava sadan metrin pika-aituri ja saavutti vuonna 2009 neljännen sijan alle 18-vuotiaiden kotimaan sarjassa. Tämän jälkeiset kymmenen vuotta olivatkin sitten vaikeampia. Tapahtui paljon sellaistakin, mistä on nyt vuosien jälkeen vaikea puhua – sairastuminen syömishäiriöön, loukkaantumiskierre ja viimeisetkin voimat vienyt uupumus.
Julkisuudessa keskityttiin Lotan fyysisiin vammoihin. Niistä on aina helpompi puhua, koska ne ovat konkreettisia ja koska niiden parantumisessa on yleensä tietty aikaikkuna.
Uupumus, mielenterveyshaasteet ja häiriintynyt syömiskäyttäytyminen ovat abstraktimpia henkisiä ongelmia, joista urheilijat eivät yhtä herkästi puhu. Siitäkään huolimatta, että ne ovat urheilijoilla yleisiä.
”Itselläni syömishäiriö oli vähintään yhtä iso kuormitustekijä kuin fyysiset loukkaantumiset.”
Lotta sanoo, että vyyhdin laukaisi halu optimoida elämää urheilijana. Oli tarve pitää ravitsemus, palautuminen, treenit ja kehon koostumus täydellisinä.
Kun Lotta kamppaili terveytensä kanssa, läheskään kaikki hänen ympärillään eivät enää luottaneet, että aituri sieltä vielä nousee.
“Minuun ei silloin urheilumaailmassa uskonut juuri kukaan. Olen lähtenyt hallilta itkien kotiin kesken treenin, kun aistin, ettei minua pidetä minään. Löysin kuitenkin muutaman ihmisen, jotka uskoivat minuun, ja uskoin myös itse itseeni. Tiesin, että potentiaali on siellä.”
Parikymppisen pohdinnat
Kun suhde ruokaan vuosien mittaan parani muun muassa psykoterapian avulla, myös tuloksia alkoi tulla.
Lotta Harala teki varsinaisen läpimurron pika-aiturina vasta kolmekymppisenä, kymmenisen vuotta myöhemmin kuin yleisurheilijat yleensä.
Hän sanoo, että on tehnyt elämässään monia muitakin asioita eri tahdissa ja eri tyylillä kuin muut.
Hänen valmentajansakin ovat tulleet lajin ulkopuolelta. Matias oli ammattijääkiekkoilija. Nykyinen apukäsi, fysiikkavalmentaja Kati Ala-Huikku on taustaltaan painija. Isona apuna on myös fysioterapeutti Teemu Leppämäki.
”Parasta valmennusta on tukea urheilijaa ihmisenä.”
Samaan aikaan kun Lotta urheili ja kamppaili terveytensä kanssa, hänen ikätoverinsa opiskelivat, hankkivat työpaikat ja saivat lapsia.
“En ole tehnyt näitä järkeviä aikuisen ihmisen valintoja opiskelujen, perinteisen työpolun ja perheen perustamisen suhteen. Kaikki nämä painavat nyt vaakakupissa enemmän kuin nuorena.”
Mitään valintoja Lotta ei silti kadu. Hän pohtii, että ilman urheilu-uraa, vastoinkäymisiä ja pettymyksiä hän ei olisi kasvanut samaksi ihmiseksi kuin on nyt.
Armoton urheilukulttuuri
Rankinta huippu-urheilijan elämässä ei ole jatkuva treenaaminen, vaan ihmisyys. Pärjäämistä urheilijana ja ihmistä tulosten takana on vaikea erottaa toisistaan.
“Urheilun maailma on hyvin hierarkkinen. Olet yhtä arvokas kuin menestyksesi.”
Urheilijan toinen iso kuormitus tulee vaikeiden tunteiden kohtaamisesta. Epäonnistumisia tulee kaikille, ja se on joka kerta kova paikka.
“Suuret odotukset rinnastuvat aina suureen häpeään.”
Lotta ei ole häpeänsä kanssa yksin. Se on urheilijoille tuttu tunne, ja siitä he ovat puhuneet urheilijoiden kesken paljon. Omista haasteista puhuminen urheilijakollegoiden kanssa voi kuitenkin olla vaikeaa.
”Ihminen, joka itseä voisi parhaiten ymmärtää, saattaa samalla olla pahin kilpakumppani.”
Menestyksen myötä paineet ovat kasvaneet.
“Mitä paremmassa kunnossa olen ollut, sitä enemmän olen jännittänyt ja antanut itsestäni. Urheilijan ura on ollut todella antoisa, mutta myös kuormittava.”
Loppuhuipennusta vailla
Lotta ei enää ajattele, että tulokset määrittäisivät hänen arvoaan ihmisenä tai edes urheilijana.
Nuoria urheilijanalkuja hän kannustaa pitämään itsestään huolta. Tämä tarkoittaa ennen kaikkea, että on pidettävä itsensä ihmisenä.
“Jos kohtelee itseään kuin konetta, on se paradoksaalisesti epätodennäköisempi tie menestykseen. Ainakin pitkäaikaiseen ja nautinnolliseen sellaiseen.”
Lotta ajattelee nyt, että halun menestyä ei koskaan pitäisi tulla pakosta käsin. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö olisi kovia tavoitteita tai etteikö pystyisi juoksemaan uutta ennätystä.
Se Lotalla on edelleen haaveena: lyödä oma ennätys.
Lotan omaan ennätykseen riittää, että kaikki kymmenen estettä ylittää aikaan 12,64 sekuntia. Sillä ajalla hän olisi hyvin todennäköisesti kiinni EM-kisojen finaalipaikassa.
”Siihen olisi upea lopettaa.”
Kuvausvaatteet: housut KappAhl, t-paita Vero Moda, toppi Lindex, korut Glitter.
Kommentit
Oma kommentti