– Me juutalaiset taistelimme jatkosodassa natsien aseveljinä. Silti pelkäsin tulevani saksalaisten ampumaksi, muistelee Salomon Altschuler. Suomalaisia aseveljiä hän taas ylistää.
Teksti Juha Muurinen kuva Matti Matikainen ja Altschulerin kotialbumi
Suomessa asui talvisodan syttyessä noin 2 000 hengen juutalaisvähemmistö, kaikki suomalaisia. Merkittävä osa heistä asui Viipurissa. Salomonin lapsuuttakin varjosti jo sota, nimittäin Suomen sisällissota vuonna 1918.
– Olin 4-vuotias ja katselin Viipurin keskustassa sijainneen asunnon ikkunastamme Patterinmäelle. Siellä punaiset ja valkoiset taistelivat, kertoo Salomon Altschuler, joka korkeasta iästä huolimatta asuu yhä yksin kotonaan. Miehen muisti on edelleen kristallinkirkas.
– Eräänä päivänä neljä punaista tunkeutui asuntoomme pistimin varustetut kiväärit käsissä. Olimme siellä siskoni ja juuri syntyneen pikkuveljeni ja äitimme kanssa.
Perhe oli todellisessa vaarassa. Punaiset halusivat ruokaa.
– Muistan aivan selvästi, kun he vaativat äidiltä jauhoja. Äiti alkoi itkeä ja hän sanoi, että meillä on jauhoja vain vähän lapsille.
– Jauhot tänne ja heti, komensivat punaiset.
Äidin tuska kuitenkin tehosi, sillä yksi punaisista tuli katumapäälle.
– Mutta silloin yksi heistä meni väliin ja sanoi: ”Täältä emme ota mitään.” Sitten he lähtivät pois.
Kaikki suomenjuutalaiset lähtivät rintamalle
Kun talvisota syttyi, kaikki noin 300 suomenjuutalaista lähtivät rintamalle. Altschuler oli Kannaksella Muolaassa. Ensin hän toimi esikunnassa ja sitten hänet laitettiin työskentelemään hevosen kanssa. Se oli hänelle luonnollisista syistä vaikeaa.
– En kaupunkilaisena osannut lainkaan käsitellä hevosta ja olin ihan kusessa sen kanssa. Onneksi sain siirron kiväärikomppaniaan.
Sotakuukaudet kuluivat ankarissa oloissa.
– Pakkasta oli vähintään 40 astetta. Asuimme teltoissa, joita päiväsaikaan ei voitu lämmittää.
Lepoa ei etulinjassa juuri suotu uupuneille miehille.
– Olimme kaksi tuntia vartiossa ja neljä tuntia levossa ja sama uudelleen. Aina välillä oli vastahyökkäyksiä tai vihollisen hyökkäysten torjuntaa, kertoo Altschuler.
Salomon selviytyi ehjin nahoin talvisodasta, mutta välirauhan jälkeen odotti uusi sota, jatkosota. Sen alettua hän toimi komppaniansa varusmestarina Aunuksen Karjalassa.
– Kerran lääkintäaliupseeri lähti lomille ja pyysi minua hoitamaan työtään.
Salomon ei jäänyt neuvottomaksi, vaikka hän ei ollutkaan saanut lääkintäaliupseerin koulutusta.
– Aina kun joku kaveri tuli valittamaan – ihan sama mikä oli vaiva – annoin hänelle salisyylia (särkylääkettä) ja päivän tai kaksi vp:tä eli vapautusta palveluksesta.
Lääkintäaliupseeri oli huuli ymmyrkäisenä kun palasi tarkastamaan lääkevarastojaan.
– Kun aliupseeri palasi, hän ihmetteli kovasti, miten salisyyli oli loppunut, Salomon sanoo.
Tinkasi takaisin varastettuja varusteita
Altschuler muistaa talven vuonna 1942. Hän joutui miltei saksalaisvääpelin ampumaksi, kun tinkasi takaisin saksalaisten varastamia suomalaissotilaiden varusteita.
– Oli taas kova pakkanen ja pojat kävivät valittamassa, ettei heillä ole varusteita. Ihmettelin asiaa, koska meille oli tullut paljon karvalakkeja, huopatossuja ja paksuja hansikkaita.
Salomon päätteli syyn kadonneisiin varusteisiin löytyvän läheltä.
– Kerroin siitä huoltopäällikölle, joka lähti mukanani viereiseen saksalaistukikohtaan. Siellä vastaan tuli saksalaisvääpeli, jolla oli suomalaiset huopasaappaat.
Altschuler tulistui varastetuista varusteista.
– Sanoin hänelle, että riisu jalkineet, ne eivät ole sinun. Mies tuijotti minua ja kysyi miten puhun saksaa. Sitten hän sanoi, että puhut niin murteella, että olet juutalainen.
Salomon oli todellisessa hengenvaarassa saksalaisen huomattua sen, että Salomon on juutalainen.
– Hän veti pistoolinsa esiin ja ojensi sen minua kohti, varmasti olisi ampunut. Mutta huoltopäällikkö ehti väliin rauhoittamaan tilanteen. Se oli ihan täysi natsi. Ei käsittänyt mitenkään, mitä juutalaissotilas teki rintamalla.
Tilanteen lauettua alkuperäinen tehtäväkin saatiin suoritettua.
– Lopulta saimme takaisin varusteemme saksalaisilta. Vääpeli kysyi huoltopäälliköltä, onko Suomen armeijassa juutalaisia.
Huoltopäällikkö ei jättänyt alaistaan yksin.
– On, ja tulee aina olemaan, hän vastasi.
Eivät piilotelleet uskontoaan
Juutalaissotilaat eivät piilotelleet uskontoaan, vaikka heidän asemapaikkansa sijaitsikin lähellä Syvärissä ollutta saksalaista joukko-osastoa. Juutalaissotilaat rakensivat Syvärillä oman synagogan pahvista. Se herätti saksalaisten keskuudessa valtavaa ihmetystä.
Sillä rintamaosuudella olleet juutalaiset käyttivät synagogaa paljon, Salomon ei niinkään.
– Minulla oli sinne sen verran matkaa, etten päässyt siellä käymään, muistelee Altschuler.
Juutalaisia löytyi myös muiden kuin suomalaisjoukkojen keskuudesta.
– Kerran olin yksin rukoilemassa, kun paikalle saapui venäläinen sotavanki ja alkoi tuijottaa minua. Kysyin häneltä, onko sinulla jokin hätä? Hän tuijotti minua vähän aikaa ja alkoi itkeä.
– Minäkin olen juutalainen.
Hiljalleen Suomeenkin alkoi levitä tietoja natsien tekemistä julmuuksista Euroopassa. Altschuler huomasi helpotuksekseen, etteivät kaikki saksalaiset vihanneet juutalaisia.
– Olin tutustunut kielitaitoni takia erääseen saksalaiseen upseerin. Kerran hän kutsui minut korsuuni, kyseli juutalaisten asemasta Suomessa ja vähän ihmetteli sitä.
Upseeri oli miltei pahoillaan toisten saksalaisten käytöksen vuoksi.
– Hän sanoi, ettei ole SS-upseeri, vaan maavoimien upseeri, eikä hänellä ollut henkilökohtaisesti mitään juutalaisia vastaan.
Lapin sotaan
Jatkosodan päättyessä osasto oli lähellä Haminaa. Komppanianpäällikkö käski Altschuleriä keräämään miehiltä ylimääräiset varusteet, koska pian alkaa kotiutus. Riemun ollessa miesten keskuudessa ylimmillään, käsky peruttiin.
Miehiä odotti lähtö uuteen sotaan, tällä kertaa saksalaisia vastaan. Salomonille tämä merkitsi todellista kuolemanvaaraa.
– Saimme tietää, että joudumme mukaan Lapin sotaan saksalaisia vastaan. Se oli kova isku. Ajattelin, että saksalaiset eivät ikinä saa minua elävänä, se olisi tiennyt hirveää kidutusta ja kuolemaa, kertoo Altschuler.
Vetäytyessään saksalaiset tuhosivat Lappia ja tekivät miinoittaessaan perusteellista työtä. Salomon selviytyi ehjin nahoin, koska ei joutunut taisteluun saksalaisten kanssa,
– Miinoja oli ihan joka paikassa. Meidän tehtävämme oli korjata teitä, emmekä joutuneet suoraan taisteluun saksalaisten kanssa. Luojan kiitos.
Selvisi sodasta haavoittumatta
Salomon on kiitollinen, että selvisi sodasta ilman, että edes haavoittui.
– Jumalan kiitos, selvisin sodista haavoittumatta, sanoo Altschuler.
Sodan jälkeen suomenjuutalaiset saivat kritiikkiä niskaansa.
– Rauhan tultua meidän suomenjuutalaisten asema oli maailmalla outo. Meitä pidettiin natsien aseveljinä aina Yhdysvaltoja asti.
Yksi ääripää piti heitä pettureina.
– Meitä todella haukuttiin natseiksi. Kuinka olette voineet taistella saksalaisten kanssa, meiltä kyseltiin.
Vähitellen asia kuitenkin selvisi ja nykyään suomenjuutalaisten tilanne ymmärretään niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa.
Salomon kertoo suomenjuutalaisia ohjanneen vain velvollisuudentunnon.
– Suomen kansalaisina teimme vain velvollisuutemme.
Altschuler vähättelee turhaan omaa osuuttaan Suomen sodissa.
– En ole mikään sankari, mutta sain taistella sankarien rinnalla, sanoo Salomon Altschuler.
Juttu julkaistu Hymyn painetussa lehdessä vuonna 2016. Hymy.fi julkaisee sotasankarien tarinoita nyt uudelleen verkossa, jotta heidän arvokkaat tekonsa ja muistonsa eivät unohdu.
Kommentit
Oma kommentti