
Vain elämää palaa ruutuihin perjantaina. Ensimmäisessä jaksossa ohjelman kahdeksan artistia suuntaavat musiikkileirille vajaalukuisena.
Vain elämää -ohjelma on löytänyt uuden kodin saaristohotelli Calliolasta. Kahdeksan upeaa artistia pääsee tutustumaan toisiinsa uudella tavalla, kertomaan tarinoita elämästään ja tietysti versioimaan toistensa kappaleita.
Tänä vuonna artisteina nähdään BESS, Freeman, Heikki Salo, Ares, Nelli Matula, Benjamin, Jippu ja Timo Kotipelto. Erikoisvieraiksi saapuvat Nylon Beat, Lordi ja Samuli Putro.
Ensimmäisessä jaksossa upeat artistit suuntaavat yhdessä Calliolaan. He pääsevät unohtumattomalle musiikkileirille hulppean jahdin kyydissä.
– Arvuuttelimme, joudummeko uimaan leirikohteeseemme, mutta tämä onkin vähän hienompi leiri tänä vuonna. Täältä tuli tällainen uskomaton jahti, Nelli Matula intoilee.
Kahdeksasta artistista seitsemän nousee jahdin kyytiin. Artistit alkavat puhua tilanteesta,
– Ensimmäinen päivä, ensimmäinen kaveri tippuu, Freeman vitsailee.
Heikki Salo avaa tilannetta artistikollegoilleen.
– Meitä piti olla kahdeksan, mutta meitä on nyt seitsemän. Se johtuu siitä, että Timo Kotipelto sairastui. Hän lähetti videoterveiset. Hän tulee myöhemmin sitten, Heikki Salo sanoo.
Artistit katsovat Timon videotervehdyksen yhdessä.
– Moro, kaverit! Meikäläinen on nyt valitettavasti sairastunut, enkä pääse sinne ihan vielä. Yritämme tervehtyä kohta, ja sitten tulen kiusaamaan tietä paskoilla läpilläni, Timo sanoo videolla.
Vain elämää alkaa Ruudussa ja Nelosella perjantaina 4.9. Ruutu+-tilauksella näkee seuraavan viikon jakson ennen muita.
Kommentit
Oma kommentti