
Länsi-Uudenmaan poliisi selvittää Haukilahden ranta-alueella 28.-29.8. tapahtuneita pahoinpitelyitä ja ryöstöjä. Kannustamme huoltajia erityiseen tarkkaavaisuuteen.
Perjantain ja lauantain 28.-29.8. välillä Haukilahden rannan alueella tapahtui ainakin kahdeksan väkivallantekoa, jotka ovat poliisilla tutkittavana. Poliisin tietojen mukaan mistään tilanteesta ei seurannut henkeä vaarantavia vammoja. Seuraavat tilanteet ovat esimerkkejä viikonvaihteen tapauksista:
Perjantai-iltana 28.8. kaksi tyttöä pahoinpiteli uhriaan muun muassa potkimalla ja repimällä hiuksista. Uhri on 16-vuotias tyttö. Poliisi epäilee, että tekijät olivat uhrille entuudestaan tuttuja, ja motiiveja selvitetään tutkinnassa. Samana iltana useiden henkilöiden joukko löi ja potki 16-vuotiasta poikaa. Teosta epäillyt sekä teon motiivit ovat poliisin selvityksessä.
– Poliisi joutui perjantaina tyhjentämään ranta-alueen uusien rikosten ennaltaehkäisemiseksi, kertoo rikoskomisario Tanja Taulo.
Lauantai-iltana 29.8. noin 20 henkeä oli ollut osallisena tilanteessa, jossa yhtä noin 15-vuotiasta poikaa lyötiin ja potkittiin. Epäillyt eivät ole poliisin tiedossa.
Lisäksi lauantaina kaksi nuorta miestä löi 18-vuotiasta miestä useita kertoja ja varasti häneltä kaulakorun. Poliisi otti molemmat epäillyt kiinni. Teon motiivin epäillään liittyvän jollakin tavalla aiempiin epäiltyjen ja uhrin välisiin tapahtumiin, mutta selvitämme yksityiskohtia vielä tutkinnassa.
Poliisin viesti huoltajille
Haukilahdessa tapahtuneiden väkivallantekojen määrä on huomattava. Tekijät ja uhrit ovat pääosin 15-18-vuotiaita. Tapahtumien valossa haluamme nyt kehottaa myös huoltajia erityiseen tarkkaavaisuuteen. Rikoskomisario Taulo kertoo poliisin tärkeimmät viestit huoltajille:
- Jos nuoresi liikkuu iltaisin ulkona, keskustele hänen kanssaan illan suunnitelmista, seurasta ja kotiintuloajoista.
- Pyri saamaan tietoa siitä, miten ilta on sujunut. Iloisissakin merkeissä alkanut juhlinta voi päättyä ikäviin käänteisiin, jopa rikoksiin.
- On erittäin tärkeää ohjeistaa nuoria noudattamaan aina viranomaisten ohjeita ja poistumaan paikalta, mikäli tilanne alkaa vaikuttaa levottomalta tai turvattomalta.
Poliisi tulee selvittämään viikonvaihteen väkivallantekojen epäiltyjä, taustoja ja motiiveja tutkinnassaan. Tapauksia tutkitaan nimikkeillä pahoinpitely, törkeä pahoinpitely ja ryöstö.
Kommentit
Oma kommentti