
Hausmyllyllä on ikävää kerrottavaa yhtyeen jäsenen ”Enzo” Hannu Pulkkisen tilanteesta.
– Meillä on valitettavasti ikäviä uutisia kerrottavana, Hausmylly kertoo tiedotteessaan.
Yhtye kertoo perustajajäsenensä vaikeasta tilanteesta syövän leviämisessä.
– Bändimme keulahahmo ja sydän, rakas Enzo, on saanut raskaita uutisia viimeisimmässä syöpäkontrollissa. Syöpä on levinnyt keuhkoihin, eikä parantavaa hoitoa ole enää mahdollista antaa.
Vakavista käänteistä on uutisoitu myös aiemmin, ja Enzo on kertonut lopettavansa yhtyeessä työskentelyn. Myöhemmin hän kuitenkin kertoi olevansa jälleen yhtyeen riveissä, voimiensa salliessa. Nyt on jälleen tullut takapakkia tilanteeseen.
– Vaikka uutinen on meille kaikille musertava, Enzo ei anna sen viedä häneltä elämäniloa. Hän haluaa edelleen elää täysillä, nauttia jokaisesta hetkestä ja tehdä juuri niitä asioita, jotka tuovat hänelle iloa.
Yhtye kannustaa Instagramissa lähettämään kannustavia viestejä Enzolle.
– Nyt jos koskaan Enzo tarvitsee meidän kaikkien tukea, rakkautta ja voimaa. Jättäkää alle omat tsempit, terveiset ja kauniit sanat Enzolle. Hänelle on tärkeää tietää, kuinka paljon hän merkitsee meille.
Kommentit
Oma kommentti