Missä Danny? – IS: ”Siihen ei liity mitään draamaa”

Herrasmiehet lavalla -kiertueen tiedotustilaisuus järjestettiin Helsingissä.

Herrasmiehet lavalla -kiertueella laulavat Danny, Eino Grön, Pasi Kaunisto, ja Erkki Liikanen. Lisäksi eri konserteissa vuorottelevat Kai Hyttinen, Sakari Kuosmanen ja Kari Vepsä. 

Tiedotustilaisuudessa Dannyä ei näkynyt. Myöskään Kuosmanen ei ollut paikalla tiistain lehdistötilaisuudessa.

Dannyn poisjäänti herätti kysymyksiä. Missä on Danny?

Nyt laulaja kertoo IS:lle, miksi ei ollut lehdistötilaisuudessa. Laulajalla oli toinen henkilökohtainen meno, jonka oli sopinut jo aikaisemmin.

– Siihen ei liity mitään draamaa eikä riitatilanteita, Danny selventää IS:lle.

Hän sanoo ilmoittaneensa järjestäjälle etukäteen poisjäännistään. Mies oli osallistunut toisen kiertueen ennakkotilaisuuteen.

– Meillä on siihen liittyen musiikilliset harjoitukset ja kuoroharjoitukset ennen konsertteja. Kaikki asiat ovat hyvin hoidossa ja hyvien ammattilaisten käsissä. Meillä on parhaat mahdolliset muusikot siellä mukana, Danny sanoo.

Lähde: Ilta-Sanomat

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Danny

Kommentit

Oma kommentti