Italialaiset harrastajasukeltajat kuolivat Malediivien sukellusonnettomuudessa. Suomalaiset sukeltajat kutsuttiin paikalle etsimään ruumiit ja nostamaan ne pintaan. Patrik Grönqvist oli yksi heistä.
Teksti: Reija Kokkola kuvat: Kai Widell/DAN/Sami Paakkarinen/Patrik Grönqvist
Aika oli jo käymässä vähiin, kun sukeltaja Patrik Grönqvist näki heidät. Päällimmäinen tunne oli helpotus, sillä Grönqvist tiesi, että pinnalla 70 metriä ylempänä oli joukko ihmisiä, jotka odottivat Grönqvistin ja hänen sukeltajakollegoidensa Sami Paakkarisen ja Jenni Westerlundin löytävän luolaan hukkuneet italialaissukeltajat. Painetta lisäsi sekin, että oikeastaan koko maailma seurasi tilannetta median välityksellä.
Suomalaissukeltajat olivat etsineet neljän sukeltajan ruumiita jo niin pitkään, että aikaa oli enää kymmenisen minuuttia, ennen kuin heidän pitäisi nousta pintaan. Italialaiset olivat kuolleet päiviä aiemmin syvällä Vaavun atollin meriluolassa Malediiveilla. Siinä he nyt olivat, kaikki yhdessä läjässä. Yli viisikymppinen äiti tyttärensä kanssa ja kaksi nuorta aikuista. Grönqvist kertoo haistaneensa ruumiit maskin läpi.
”Meidän tehtävämme oli löytää ruumiit, joten siksi näky oli helpotus”, Grönqvist sanoo.
Hän näki, että lämmin merivesi oli tehnyt tehtävänsä. Grönqvist toteaa, että kuolema oli oletettavasti ollut kauhistuttava. He olivat eksyneet ja melko varmasti hätääntyneet.
”Luultavasti he ymmärsivät olevansa hengenvaarassa. Paineilmapullot olivat hiljalleen tyhjentyneet. Todennäköisesti kaikilla ei ollut edes valoja, ja ehkä lamppujen virta oli loppunut. Pilkkopimeään he sitten kuolivat yksi toisensa perään”, Grönqvist pohtii.
Nopea päätös
Grönqvist, Paakkarinen ja Westerlund ovat huippusukeltajia, joiden puoleen osattiin kääntyä, kun italialaisryhmä katosi toukokuussa meriluolan uumeniin. He olivat sukellusretkellä Ruotsin Värmlannissa Långbanin kaivosalueella, kun Paakkarisen puhelin soi.
”Päätös lähteä apuun syntyi nopeasti, kymmenessä minuutissa.”
Italialaisten mukana oli viideskin sukeltaja, eräänlainen harrastajaopas. Hänen ruumiinsa löytyi luolan suulta, ja hänet nostettiin pintaan ennen suomalaiskolmikon saapumista paikalle.
”Opas oli ilmeisesti löytänyt tiensä oikeaa reittiä ulos luolastosta. Hän oli mahdollisesti lähdössä etsimään muita, sillä löydettäessä hän oli ollut kääntynyt luolaan päin”, Grönqvist sanoo.
Grönqvist työskentelee Helsingin pelastuslaitoksella palomies-sairaankuljettajana. Työssään hän hoitaa myös sukellustehtäviä. Jos ihminen on pudonnut mereen, pelastuslaitoksen sukeltajat käyvät noukkimassa hänet ylös.
”Yleensä nämä pelastusoperaatiot ovat lähellä rantaa. Joku voi juovuksissa horjahtaa veteen, mutta harvemmin veneestä pudotaan. Joskus myös pelastamme jäihin pudonneita tai uimarannalla hätään joutuneita.”
Kun päätös Malediiveille lähdöstä oli syntynyt, kolmikko alkoi järjestellä työvuorojaan sekä kohteessa tarvittavaa varustusta.
”Järjestelyissä meni pitkään, ja Arlandan kentälle lähdimme muutaman tunnin yöunilla”, Grönqvist muistelee.
Vaarallinen tiikerihai
Vielä Ruotsissa ollessaan suomalaissukeltajat saivat tiedon, että paikallisia sukeltajia oli lähetetty etsintätehtävään. Suomalaiset arvelivat, että heidän varustuksensa olisivat puutteellisia. He viestittivät, etteivät paikalliset sukeltaisi, olivathan he pian tulossa paikalle.
”Kiirettähän ei ollut, koska italialaiset olivat jo kuolleet. Muutaman tunnin kuluttua tuli viesti, että myös yksi paikallinen pelastussukeltaja oli kuollut.”
Kuusi uhria oli siis luola vaatinut, joista neljä oli tuolloin yhä kadoksissa. Grönqvist ja Paakkarinen suorittivat alkukartoituksen, jonka jälkeen kaikki kolme sukelsivat ensin 55 metrin syvyyteen luolan suulle, ja siitä syvemmälle aina noin 70 metriin.
”Näimme alhaalla luolan pohjalla erilaisia varusteita, joita sukeltajilta oli pudonnut. Uhreja vain emme ensin nähneet missään.”
Sitten etsijät havaitsivat, että luolan suulta lähti kapea umpikujaan johtava käytävä. Sieltä neljä ruumista sitten löytyivät noin 60 metrin syvyydestä. Seuraavana päivänä Grönqvist kumppaneineen nostivat kaksi ensimmäistä ruumista. Ruumiit vietiin 30 metriin, josta paikalliset sukeltajat veivät ne pintaan.
”Yritän aina olla katsomatta hukkuneiden kasvoja, mutta näin ne silti läheltä. Tarvittiin sellainen haliote, jotta saimme heidät köysillä kiinnitetyksi nostoa varten”, Grönqvist kertoo.
Kolmantena päivänä he nostivat kaksi viimeistä ruumista. Silloin suomalaissukeltajat joutuivat vaaralliseen tilanteeseen, kun hait kiinnostuivat ruumiista. Sukeltajat näkivät, että noin puolentoista metrin mittainen hai oli tökkimässä yhtä hukkuneista kuonollaan. Näytti siltä, että ruokailu olisi pian alkamassa. Paakkarinen ajoi hain pois tönäisemällä sitä sukellusskootterilla päin kuonoa.
”Jälkeenpäin kuulimme, että tämä hai on ihmiselle vaaraton nurse shark.”
Seuraavalla sukelluksella paikalle tuli toinen hai, tällä kertaa erittäin vaarallinen tiikerihai. Se oli suurempi, noin kolmemetrinen. Sukeltajat pitivät hermonsa kurissa yrittäen olla huomioimatta vaarallista eläintä.
”Piti keskittyä vain tehtävään. Hai kyllästyi ja lähti pois.”
Ei turvanarua
Kun ammattiosaamista vaativa tehtävä oli suoritettu, suomalaiset saivat ylleen sankarin viitat, halusivat tai eivät. Miksi juuri suomalaiset ovat hyviä hylky- ja luolasukeltajia?
”Olemme tottuneet kylmään ja pimeään. Meillä on pitkä kokemus luola- ja hylkysukeltamisesta. Lisäksi olemme tehneet tämäntyyppisiä tehtäviä ennenkin. Hallitsemme sekä hermot että tekniset laitteet”, Grönqvist toteaa.
Miksi ihmeessä viisi harrastajasukeltajaa oli lähtenyt vaaralliselle sukellukselle ilman kunnollisia varusteita? He olivat tehneet jo ensimmäisen virheen sukeltaessaan alas luolan suulle, sillä sallittu sukellussyvyys on Malediiveilla 30 metriä. Kahdella heistä oli vain bikinit yllä, toisilla ohuet märkäpuvut.
”Oikeat luolasukeltajat sukeltavat aina kuivapuvussa, koska luolissa on usein teräviä kiviä. Lisäksi mukana on aina tiettyjä varalaitteita, joihin voi vaihtaa, jos laite menee epäkuntoon”, Grönqvist kertoo.
Teknisillä sukeltajilla on myös käytössään erilaisia kaasupulloja eri syvyyksiä varten. Suljetun kierron hengityslaitteen avulla voi sukeltaa turvallisesti pitkiäkin aikoja. Se optimoi myös nousuun tarvittavan ajan. Italialaiset olivat lähteneet sukeltamaan virkistyssukellukseen tarkoitetuilla paineilmalaitteilla, joilla on turvallista sukeltaa noin 30 metrin syvyyteen lyhyeksi ajaksi. Vaikka italialaiset olisivat löytäneetkin tiensä ulos, eivät paineilmapullot olisi olleet riittäviä nousuun.
”Vakava virhe oli myös se, etteivät he käyttäneet narua, jonka avulla eksynyt voi löytää tiensä ulos luolasta. He ovat luultavasti yrittäneet ulos luolastosta seiniä pitkin haparoiden”, Grönqvist miettii.
Hän kertoo, että kehon tasapainottaminen on tärkeää sukellettaessa. Pitää pysyä vaakatasossa, jotta jalat eivät koske pohjaan tai aiheuta pohjaa pöllyttävää virtausta. Vaikka edessä välkkyy kirkas vesi, taakse katsottaessa näkyvyys voi olla nolla, kun veteen on sotkeutunut pohja-ainesta.
”Luultavasti näkyvyys on ollut nollaluokkaa, narua ei ollut ja varmasti he ovat myös hätääntyneet.”
Salainen operaatio
Mitä italialaisryhmän mielessä on liikkunut, kun he ovat mahdollisesti ymmärtäneet kuolevansa pian? Mitä on meribiologian professori-äiti miettinyt tyttärensä kohtaloa ajatellessaan? Grönqvist väläyttää pienen toivonrippeen. Ehkä he olivat typpinarkoosissa, mikä voi vastata kahden promillen humalaa.
”Sukeltajalle tulee typen määrän lisääntyessä humalatilan kaltainen olo. Joskus olo voi olla ahdistava, mutta myös euforinen. Toivottavasti heillä on ollut sellainen kuolemattomuuden harha päällä.”
Grönqvist painottaa, että sukeltajan tulee pysyä rauhallisena, oli tilanne mikä tahansa. Hätääntyessään ammattilainenkin voi hyperventiloida ja saada hiilidioksidimyrkytyksen. Näin kävi todennäköisesti hänen ystävälleen, kun he olivat Ranskassa sukeltamassa yli 200 metrin syvyydessä Font d´Estramarin luolassa. Sukeltajaparin käyttämä sukellusskootteri räjähti paineen alla alkaen viedä häntä kohti pohjaa.
”Sain hänet irti skootterin naruista. Noustessamme hän meni kuitenkin tajuttomaksi ja elottomaksi, eikä suukappale ollut enää paikoillaan. Selvitäkseni itse hengissä pintaan, minun oli pakko jättää hänet. Siitä hän vajosi 250 metrin syvyyteen”, Grönqvist kertoo vakavana.
Vuonna 2014 Grönqvist oli mukana Norjan Pluragrottanin vainajien nosto-operaatiossa. Kaksi sukeltajaa menehtyi luolaan, toinen heistä Grönqvistin sukeltajapari. Grönqvist oli mukana onnettomuudessa ja myöhemmin nostamassa heitä ylös reilusti yli sadan metrin syvyydestä. Olosuhteet olivat hyvin erilaiset kuin Malediiveilla. Vesi oli tuskin plussan puolella, ja syvyyttä oli reilusti. Lisäksi luola oli sukelluskiellossa onnettomuuden jälkeen. Silti Grönqvist lähti Paakkarisen kanssa salaa nostamaan luolaan jääneitä sukeltajia. Tehtävä oli vaarallinen ja vaativa. ”Menimme silti. Ei kerrottu kenellekään.”
Kaiken kokemansa jälkeen Grönqvist aikoo jatkaa rakastamaansa harrastusta. Kun on yli 30 vuotta tottunut painumaan alas vedenalaiseen maailmaan, sitä kaipaa.
”Se hiljaisuus. Painottomuuden tunne.”
Kommentit
Oma kommentti