
Annika Viitanen, 42, on ollut ylipainoinen suurimman osan elämästään. Sen lisäksi hänellä todettiin lipedema, krooninen rasvakudossairaus, joka usein sekoitetaan lihavuuteen.
TEKSTI: Susanne Strömberg KUVAT: Annika Viitasen kotialbumi
Jos nyt aloitettaisiin sillä, että laihduttaisit nyt ensin vähän…
Tuon aloituksen kokkolalainen Annika Viitanen on kuullut lääkärissä niin monta kertaa, ettei hän enää jaksa laskea. Jokaisella vastaanotolla viesti oli sama: syö vähemmän, liiku enemmän. Lääkärit eivät vain ymmärrä hänen tilannettaan, Annika kokee.
Hän itse sen sijaan on aina itse epäillyt, ettei ole niin sanottu tavallinen tapaus, jollaisena lääkärit häntä kohtelivat. Hän ei ole vain ylipainoinen äiti, jonka on hankala laihtua. Annikan tilanne on hankalampi.
Annika Viitanen on ollut ylipainoinen nuoruudestaan lähtien. Hän on yrittänyt laihduttaa vuosien saatossa monin eri keinoin – Ja myös onnistunut siinä. Mutta mikään laihtuminen ei ole koskaan muuttanut hänen jalkojensa muotoa. Ne ovat Annikan omien sanojen mukaan kuin raskaat toteemipaalut, joita hän joutuu raahaamaan mukanaan.
”Olisin ollut maailman onnellisin ihminen, jos se ongelma olisi lähtenyt laihduttamalla. Mutta ei se lähtenyt. Olen laihduttanut ja laihduttanut vuosien aikana eri metodeilla, mutta jalat ovat aina pysyneet samanlaisina, mikä ihmetytti minua vuosia”, Annika kertoo.
Nyt 42-vuotias neljän lapsen äiti tietää syyn. Hänellä on lipedema – krooninen rasvakudossairaus. Sitä ei vieläkään tunneta Suomessa kunnolla, vaikka sairaus on tunnettu lääketieteessä jo 1940-luvulta asti.
Lipedemassa rasvakudosta kertyy epänormaalisti erityisesti jalkoihin, pakaroihin, lantioon ja joskus käsivarsiin. Kyse ei ole tavallisesta lihavuudesta, vaikka sairaus sekoitetaan siihen jatkuvasti. Sairautta esiintyy lähes yksinomaan naisilla, ja se näkyy tyypillisesti alavartalossa ja joskus käsivarsissa: rasvakudosta kertyy kehoon epäsymmetrisesti niin, että esimerkiksi jalat voivat olla huomattavan suuret suhteessa ylävartaloon. Tyypillistä on myös se, että rasvakudos on arkaa tai kivuliasta ja mustelmia syntyy helposti.
Lipedemaa sairastava voi olla normaalipainoinen, ylipainoinen tai lihava. Lipedemaa ei siis aiheudu siitä, että ihminen lihoo. Toisaalta lihavuus voi pahentaa lipedeman oireita ja vaikeuttaa liikkumista ja sairauden hoitoa. Asiantuntijoiden mukaan lipedema ja lihavuus pitäisi nähdä kahtena erillisenä mutta samanaikaisesti hoidettavana asiana. Lipedema aiheuttaa esimerkiksi kipua, mitä ylipaino ei suoraan tee.
”Jalkojani särkee koko ajan. Pieni kosketus, joka ei tuntuisi muilla missään, tuntuu mulla heti. Mustelmia tulee helposti ja iho on arka”, Annika kertoo
Vartalo eri paria
Annika muistaa tarkasti hetken, jolloin hänen kehonsa alkoi muuttua. Lapsena hän oli normaalipainoinen ja harrasti liikuntaa kuten muutkin. Hän pelasi intohimoisesti jalkapalloa, juoksi ja liikkui paljon. Mutta ala-asteiän jälkeen painoa alkoi kerääntyä eri tavalla kuin muilla. Ei vatsaan. Ei kasvoihin. Vaan jalkoihin.
”Reidet, pylly ja jalat alkoivat kasvaa. Yläkroppa pysyi pienenä. Käytin yläkropassa S-kokoa ja alakropassa XXL-kokoa.”
Teini-iässä ero tuntui musertavalta. 1990-luvulla ihanne oli langanlaiha vartalo. Annika huomasi nopeasti, ettei hänen kehonsa näyttänyt samalta kuin muiden tyttöjen.
”Kyllä mä näin, että mun jalat olivat oudot ja erilaiset. Ne painoivat enemmän kuin muiden.”
Ja muut huomasivat eron myös.
”Mun ulkomuodosta on kiusattu aina. Yksi nainen sanoi kerran, että mun jalat ovat kuin toteemipaalut ja takapuoli Nevadan kokoinen. Vaikka olen kuullut iät ja ajat tuollaista kommenttia, niin kyllä se aina sattuu.”
Kommentit jäivät ihon alle vuosiksi. Ja ovat siellä edelleen. Kesäisin Annika peittää edelleen jalkansa.
”En käytä shortseja koskaan. En kestä niitä katseita.”

Paino putosi 80 kiloa
Vuonna 2012 Annika päätti tehdä kaikkensa laihtuakseen. Hän osallistui pin-up-kilpailuun ja pudotti eräällä laihdutusmetodilla huimat lähes 80 kiloa. Hän voitti kyseisen kilpailun.
Ylävartalo muuttui nopeasti normaalin kokoiseksi. Mutta jalat eivät.
”Siinä vaiheessa mä tajusin, ettei tässä ole kaikki normaalia. Yläkroppa laihtui täysin eri tavalla kuin alakroppa.”
Polvien ympärillä pysyivät rasvataskut. Reidet olivat edelleen suuret, kivuliaat ja kuhmuraiset.
”Jalat näyttivät edelleen ylisuurilta, joita yritin parhaani mukaan peitellä leveän pin-up-mekon alle.”
Annika ei vielä silloin tiennyt sairastavansa lipedemaa. Sitten hänen äitinsä mainitsi sanan ensimmäisen kerran.
”Äiti sanoi, että oli kuullut sellaista sairaudesta kuin lipedema ja mietti, että voisiko mulla olla se. Sairaus on perinnöllinen”, Annika kertoo.
Lipedemasta tekee erityisen turhauttavan juuri se, että laihduttaminen ei välttämättä muuta kehoa niin kuin ihminen odottaa. Tavallinen rasvakudos vähenee yleensä painon laskiessa, mutta lipedemalle tyypillinen kudos on paljon vastustuskykyisempää ruokavalion ja liikunnan vaikutuksille. Kun lipedemaa sairastava, jolla on lisäksi lihavuutta, laihtuu, painoa ja rasvaa voi lähteä selvästi esimerkiksi keskivartalosta, mutta jalat saattavat pienentyä paljon vähemmän. Tällöin kehon mittasuhteet voivat jopa korostaa lipedemalle tyypillistä epäsuhtaa.
Liikkuminen vaikeutui
Annikan lipedema paheni raskauksien myötä.
Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen rasvakudos alkoi lisääntyä voimakkaammin myös käsivarsiin ja alavatsaan. Nyt Annika kertoo, että hänen jalkansa tuntuvat päivä päivältä raskaammilta.
”Jos olen kävellyt paljon päivän aikana, joudun loppupäivän olemaan käytännössä liikkumatta.”
Juokseminen ei enää onnistu ollenkaan. Selkä kipuilee jatkuvasti ylimääräisen painon vuoksi.
”Tuntuu kuin kantaisin betonipylväitä mukana. Haluaisin niin kovasti pelata vielä jalkapalloa ja valmentaa junnuja. Nyt en voi konkreettisesti demonstroida miten palloa käsitellään. En valmenna enää, mutta olen GBK-tyttöjalkapallojoukkueen joukkuejohtaja Kokkolassa”, Annika sanoo.
Pahinta on pelko tulevasta.
”Pelottaa, että mihin tämä menee. Että tuleeko päivä, jolloin en enää pysty kävelemään? Että joudunko rullatuoliin tämän kanssa?”
Annika kertoo monesti itkeneensä miehelleen tunteesta, että on sairautensa vanki.
”Suurin toiveeni olisi vain pystyä liikkumaan mahdollisimman pitkään. Jo lastenkin takia.”
Jos ihmisellä on lipedeman lisäksi lihavuutta, painonhallinta on tärkeää yleisen terveyden kannalta ja voi helpottaa myös lipedeman oireita, liikkumista ja toimintakykyä. Lihavuuteen liittyvien aineenvaihduntasairauksien, kuten tyypin 2 diabeteksen ja verenpainetaudin, riskiä voidaan samalla pienentää.

Diagnoosi tuli keväällä
Vaikka oireet olivat selvät jo vuosia, diagnoosin saaminen oli vaikeaa. Annika kertoo joutuneensa itse selittämään sairaudesta lääkärille.
”Viimeksi vastaanotolla jouduin ihan demonstroimaan lääkärille, miltä kudos tuntuu. Että se on ihan erilaista kuin normaali rasvakudos tai selluliitti. Sanoin lääkärille, että purista ja koita nyt tästä reidestäni.”
Virallinen diagnoosi tuli tänä vuonna 30.4. Sitä ennen Annika oli käytännössä itse diagnosoinut sairautensa.
”Tietämys lipedemasta on Suomessa todella heikkoa. Moni lääkäri ei tunne koko sairautta”, Annika sanoo.
Lipedeman hoito räätälöidään oireiden ja muun terveydentilan mukaan. Siihen voi kuulua liikuntaa, fysioterapiaa, kompressiohoitoa ja painonhallintaa sekä tarvittaessa psyykkistä tukea. Erityisesti kävely ja vedessä liikkuminen voivat auttaa ylläpitämään toimintakykyä.
Lipedemaan itsessään ei tällä hetkellä ole lääkettä, jonka olisi osoitettu parantavan sairauden. Vaikeaoireisissa tapauksissa voidaan harkita lymfasäästävää lipedemakudoksen vähentämisleikkausta. Jos samalla on merkittävää lihavuutta tai aineenvaihduntasairauksia, asiantuntijakonsensus suosittelee yleensä hoitamaan lihavuutta ennen tällaisen leikkauksen arviointia.
”Monet hakeutuvat rasvaimuun, jota pidetään tehokkaimpana hoitona vaikeissa tapauksissa. Suomessa sitä ei kuitenkaan yleensä korvata julkisessa terveydenhuollossa”, Annika kertoo.
Annika on selvittänyt mahdollisuutta mennä Saksaan rasvaimuun. Hinta olisi noin 6 900 euroa. Mutta siihen hänellä ei ole tällä hetkellä varaa.
”Haluaisin ensisijaisesti apua jalkoihin, että pystyisin vielä liikkumaan ja elämään normaalisti.”
Tietämättömyys satuttaa
Lipedema näkyy ulospäin, mutta sairauden henkinen kuorma jää usein piiloon. Annika kertoo yrittäneensä vuosia pitää itsetuntoaan kasassa.
”Mulla on ollut vähän sellainen fake it till you make it -asenne. Pitää vain teeskennellä, että kaikki on hyvin.”
Silti jokainen väärä kommentti satuttaa.
”Kun lääkäri sanoo taas, että mene lenkille tai laihduta, tulee sellainen olo ettei mua uskota ollenkaan. Se on ehkä sairauden raskain puoli: tunne siitä, että joutuu jatkuvasti todistamaan kipunsa aidoksi.”
Lipedeman kanssa eläessä tärkeintä onkin päästä irti ajatuksesta, että kaikki palautuu normaaliksi vain laihduttamalla. Ihmisellä voi olla samanaikaisesti sekä lihavuus että lipedema, ja molempiin voidaan vaikuttaa – mutta eri tavoin.
Painonhallinta voi parantaa terveyttä ja toimintakykyä, vaikka se ei poistaisi lipedemalle tyypillistä rasvakudosta. Samalla kipu, turvotus, liikkuminen ja elämänlaatu on otettava vakavasti. Siksi lipedeman tunnistaminen on tärkeää: kyse ei ole vain siitä, miltä jalat näyttävät, vaan sairaudesta, joka voi vaikuttaa koko ihmisen arkeen.
Annika toivoo ennen kaikkea lisää tietoisuutta yleisesti lipedemasta.
”Haluaisin, ettei tätä pidettäisi vain ylipainona. Tämä on sairaus. Haluan tuoda tätä esiin ja saada siihen hoitoa ja apua. Se on suurin toiveeni. Tällä hetkellä se näyttää mahdottomalta.”
Kommentit
Oma kommentti