
Perjantain Vain elämää -jaksossa vietetään Nelli Matulan päivää. Jaksossa kuullaan muun muassa Bessin kateudesta Nelliä kohtaan.
Nelli Matula aloitti uransa kymmenen vuotta sitten Kato vaan -kappaleella. Hän on rakentanut uraansa määrätietoisesti ja julkaissut lukuisia kultaa ja platinaa striimanneita kappaleita. Bess päättää tehdä yllättävän paljastuksen Vain elämää -pöydän päässä istuvalle Nellille.
– Tämä päivä on jännittänyt minua kaikista eniten. Nelli, olet aivan valtavan upea, älykäs, oivaltava, aivan sairaan taitava tanssija, laulaja, biisintekijä, jumalatar. Kun kuulin sinun olevan mukana ohjelmassa, mietin, että en halua olla mukana. Olen joutunut taas todella kasvotusten omien epävarmuuksieni kanssa, Bess sanoo.
Laulaja kertoo rehellisesti, mitä mieltä hän oli Nellistä tämän julkaistua debyyttisinglensä Kato vaan.
– Mietin, että onpa hyvä biisi ja että hän on tuollainen itsevarma ja säteilevä, mitä en koe silloin löytäneeni itsestäni. Mietin, että nyt minun pitää rauhoittua ja olla menemättä profiiliisi vertailemaan itseäni ja ärsyyntymään.
Bess alkoi nähdä asiat eri tavalla luettuaan Anssi Kelan haastattelun, jossa hän puhui kateudesta ja sen hyväksymisestä.
– Hän sanoi, että on tärkeää osata hyväksyä se ja osata inspiroitua siitä. Kiitos, Anssi Kela, näinhän se on Nelli Matulan kohdalla. Totuus on se, että fanitan sinua aivan todella paljon. Kävin läpi ajatuskelan, että en lähde, sitten että lähden ja kohtaan tämän ja sinut. Ja tässä me nyt olemme käsi kädessä, Bess lopettaa puheenvuoronsa.
Nelli on aivan ihmeissään artistikollegansa ajatuksista.
– Mitä ihmettä! En voi uskoa sanaakaan, koska olet uskomaton meteoriitti. Aivan sairas kunnioitus siitä, että haluat jakaa tuon. Tuo ei ole helppo liike, hän sanoo Bessille.
Vain elämää Ruudussa ja Nelosella perjantaisin. Ruutu+-tilauksella näkee seuraavan viikon jakson ennen muita.
Kommentit
Oma kommentti