Nuorena koettu epävarmuus, koulukiusaaminen ja syömishäiriö ovat jättäneet jälkensä Miss Suomeen Veera Grönlundiin, mutta samalla ne ovat opettaneet häntä hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.
teksti: Juhamatti Nieminen kuvat: Matti Matikainen
Hymy leviää suupieliin ja silmät säihkyvät salamavalojen räiskeessä. Tuore Miss Suomi Veera Grönlund, 30, on kameran edessä kuin kotonaan, vaikka porilaislähtöisellä naisella ei kokemusta kauneuskilpailuista entuudestaan ollutkaan.
”Silmät ja leveä hymy ovat valttejani. Ne saavat kehuja. Joku on sanonut, että silmäni ovat disneymäiset. Isot ja siniset”, Veera hehkuu Espoon Hype-areenan vip-saunan lauteilla.
Missiympyröiden sijaan Helsinkiin asettunut Veera on niittänyt aiemmin mainetta fitness-lavoilla, jossa hän saavutti menestystä body fitnessissä vuosina 2015 ja 2016.
”Hurahdin lajiin puolivahingossa saliharjoittelun kautta. Kun sain kuulla minussa löytyvän potentiaalia, aika pian löysin itseni kisalavoilta”, hän linjaa.
Ensimmäisenä vuonna Veera ylsi omassa sarjassaan SM-hopealle. Seuraavana vuonna hän selviytyi yleisessä sarjassa finaaliin.
”Fitnessistä saatu lavakokemus on antanut varmuutta esiintymiseen. Tiesin, että pystyn olemaan ja viihdyn lavalla. Vaikka toki missikävely fitnessin poseerauksiin verrattuna on eri maailmansa. Se piti opetella kokonaan nollista.”
Menestyksellä oli kääntöpuolensa, minkä myötä Veera päätyi jättämään lajin parin vuoden jälkeen.
”Olen aiemmin sanonut fitnessin pelastaneen elämäni, mutta ei se niin ollut. Elämästäni tuli näennäisesti terveellisempää, mutta mieli pyöri koko ajan ruoan ympärillä.”
Terveydestä pakkomielle
Veera sairastui yläasteikäisenä anoreksian, mikä fitnessin myötä vaihtui ortoreksiaan eli pakonomaiseen tarpeeseen syödä mahdollisimman terveellisesti.
”Söin enemmän määrällisesti ja näytin terveemmältä, mutta laskin tarkkaan kaloreita. Punnitsin kaiken mitä laitoin suuhuni, gramman tarkkuudella. Ruokakupit ja -kipot kulkivat aina mukanani.”
Lopulta Veeran oli puhallettava peli poikki.
”En olisi muuten päässyt epäterveestä ruokasuhteesta irti”, hän sanoo suoraan.
Taustalla vaikutti anoreksiasta saadut opit, mikä oli ajanut Veeran syviin vesiin. Veera tunnustaa turvautuneensa tuolloin terapiaan.
”Läheisten tuki ja ammattilaiset ovat auttaneet, mutta ratkaisevinta toipumisessani on ollut työ oman pään sisällä ja kehonkuvaan liittyvän ajattelun muuttaminen.”
Syömishäiriöön vaikutti nuorena koettu epävarmuus ja ulkonäköpaineet, jota ei helpottanut mallikoulusta saadut rukkaset.
”Sain kuulla olevani liian lihaksikas ja liian iso, minkä takia minun pitäisi laihduttaa. Se toi tietynlaista inhoa omaa kehoa kohtaan.”
Ystävästä kiusaaja
Epävarmuutta lisäsi rankka koulukiusaaminen, jonka kohteeksi Veera joutui yläasteella mallikokeilujen myötä.
”Pahin kiusaajani oli silloinen ystäväni. Hän alkoi kommentoida ulkonäköäni, hiuksiani ja meikkejäni sekä tuoda esille sitä, kun punastuin herkästi. Käytävillä hän kehotti kaikkia katsomaan minua, jotta punastuisin enemmän. Olin kuin paloauto, kun punastuin.”
Punastuminen sai Veeran vetäytymään omiin oloihin.
”Pakenin välitunneilla vessaan piiloon. En halunnut kohdata ihmisiä, enkä tulla nähdyksi.”
Kiusaamisen keskellä syömishäiriö nosti päätään.
”Syömishäiriöstä tuli ystäväni, mikä oli joka päivä läsnä arjessani. Sain siitä lohtua ja onnistumisen tunteita, vaikka se olikin epäterveellistä toimintaa.”
Kiusaaminen sai Veeran muuttamaan 16-vuotiaana. Porista tie vei Tampereelle Varalan urheiluopistoon, jossa hän opiskeli urheiluhierojaksi ja personal traineriksi.
”Minulle oli tärkeää päästä pois vanhoista, ikävistä kouluympyröistä, minkä takia muutin Tampereelle opiskelemaan liikunta-alaa.”
Pahaa oloa synkisti hauras mieli, mikä vaikutti Veeran tekemisiin.
”Olen kärsinyt huijarisyndroomasta, enkä ole luottanut itseeni. Minulla on ollut lapsuudesta lähtien paljon unelmia, mutta en ole uskonut olevani niihin kykenevä.”
Kohti unelmaa
Yksi lapsuuden unelmista oli opiskella eläinlääkäriksi. Pitkään Veera siirsi haaveitaan epävarmuuksien takia, kunnes hän aloitti pari vuotta sitten eläinlääketieteen opinnot Viron Tartossa.
”En uskonut, että olisin tarpeeksi fiksu opiskelemaan eläinlääkäriksi. Kunnes nyt myöhemmällä olen löytänyt vuosien työn tuloksena itsevarmuuden opiskella eläinlääkäriksi, jota kohti mennään.”
Tosin missitittelin takia Veera on laittanut opinnot jäihin. Veeran toiveissa on Miss Suomena saada juontokeikkoja sekä päästä tekemään töitä media-alalla ja osallistumaan eri tv-ohjelmiin.
”Samaan arkeen ei mahdu kaikkea. Oman jaksamisenkin takia on järkevää, että keskityn missivuoteen.”
Eläinlääkärin työssä yhdistyvät naisen kaksi intohimon kohdetta.
”Lapsenakin katsoin mieluummin lääkäriohjelmia ja luontodokumentteja kuin lastenohjelmia. Eläimet ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Ne ovat vetäneet minua puoleensa magneetin lailla.”
Eläimet tulivat Veeralle tutuksi lapsena isovanhempien maatilalla.
”Olen pyörinyt siellä erilaisten eläimien, kuten sikojen kanssa”, missi paljastaa.
Viime kesänä Miss Suomi -kilpailun hyväntekeväisyysprojektina Veera järjesti leipäjonon, mikä oli tarkoitettu vähävaraisten ihmisten lemmikeille. Lisäksi Veera on tehnyt rescue-toimintaan liittyvää eläinten vapaaehtoistyötä Romaniassa, Virossa ja Latviassa.
”Olen kokenut velvollisuudeksi auttaa apua tarvitsevia.”
Koirat tuovat iloa
Omasta takaa Veeralta löytyy kaksi sekarotuista rescue-koiraa Nana ja Aida, jotka tuovat arkeen iloa.
”Ne ovat sekarotuisia paimenmixejä. Lempeitä ja sporttisia tyyppejä, jotka tykkäävät vaellella metsissä ympäriinsä. Aidan kanssa olemme harjoitelleet kanttarellien etsintääkin.”
Koirien kanssa Veera on tehnyt vaellusretkiä Pohjois-Norjassa. Siellä asuu Taina-äiti, joka oli innoittamassa tytärtä missikisoihin.
”Viime vuonna joulupöydässä äiti ehdotti, että hakisin mukaan. Koimme, että kilpailun kautta saisin omaa ääntä ja arvojani kuuluviin.”
Äiti on ollut Veeralle iso tuki ja turva, mutta isänsä kanssa hän ei ole ollut tekemisissä vuosiin. Vanhemmat erosivat Veeran ollessa peruskouluikäinen, minkä jälkeen hän jäi asumaan äitinsä sekä kahden sisaruksensa, isoveljen ja pikkusiskon kanssa.
”He ovat olleet tukiverkkoni”, Veera kiittelee.
Omien kokemusten myötä Veeralle on tärkeää puhua vastuullisen kauneuden ja terveyden puolesta, minkä myötä hän ei aio tuleviin Miss Universum -mittelöihinkään laihduttaa itseään. Kisat pidetään marraskuun lopulla Puerto Ricossa.
”En laihduta grammaakaan. Tärkeämpää on, että minulla on hyvä ja energinen olo. Kehoni toimii. Näen itseni ja kehoni kauniina tällaisena kuin se on.”
Lavallakin Veera aikoo olla oma itsensä, eikä yrittää olla mitään muuta. Vuosien myötä Veera kokee päässeensä eroon myös häpeän tunteesta ja liiallisesta itsetietoisuudesta, jossa on auttanut heittäytyminen rohkeasti eri esiintymistilanteisiin.
”Kun oppii seisomaan omilla jaloillaan omana itsenään, on helpompaa olla esillä. Olen päättänyt nuorena rohkeasti mennä ja tehdä, vaikka välillä on tullut kamalalta. Vaikka on jännittänyt, jalat ovat tutisseet ja ääni värissyt.”
Fitnessin tilalle Veera on löytänyt potkunyrkkeilyn, jota hän on harrastanut parin vuoden ajan harrastusmielessä juoksemisen ohella.
”Fitnessin jälkeen halusin löytää urheilulajin, jonka harrastaminen tuntuu kivalta ja hauskalta. Sellaisen lajin, jossa ei tarvitse katsella itseään peilistä kehonmuokkaus mielessä.”
Veera ei ole myöskään välittänyt kritiikistä, joka on kohdistunut hänen ikäänsä. Kruunauksen myötä 30-vuotiaasta Veerasta tuli kautta aikojen vanhin Miss Suomi.
”Näen, että minulla on koko elämä vielä edessä. Jokaisella saa olla mielipiteensä. Niitä mahtuu maailmaan, mutta en anna niiden vaikuttaa”, Veera kuittaa.
Laiska deittailija
Tulevaan missivuoteen Veera suuntaa sinkkuna. Veeralla on takana kolme pidempää suhdetta, mutta edellisestä on jo vierähtänyt tovi.
”Olen vähän laiska deittailija. En ole missään treffisovelluksissa, enkä lähde helposti treffeillekään pyydettäessä. Tykkään tavata ihmisiä mieluummin kasvotusten, jolloin näkee paremmin, kuinka energiat kohtaavat.”
Veeralle rakkaus ei katso sukupuolta, sillä kaunotar tunnustautuu panseksuaaliksi.
”Minulle sukupuolella ei ole merkitystä, ihastun ihmiseen. Olen tiennyt suuntautumiseni jo nuorena, mutta silloin pidin asian omana tietonani. Sehän olisi ollut vain yksi asia lisää kiusata minua.”
Läheisiltä seksuaalivähemmistöön kuuluminen on saanut täyden tuen.
”Äitikin on sanonut, että riittää kunhan olen onnellinen ja löytyy hyvä tyyppi.”
Kommentit
Oma kommentti