Surun rinnalle on tullut kaipaus ja perintöriidat, jotka ovat vieneet Nina Af Enehjelmin voimia. ”Olisin toivonut kuoleman jälkeen ennen kaikkea rauhaa ja mahdollisuutta surra”, hän sanoo.
Teksti: Juhamatti Nieminen kuvat: Nina Af Enehjelmin kotialbumi ja om-arkisto
Yli 40 vuotta yhteistä elämää. Rakkaus, jossa oli sekä voimakkaita tunteita että vaikeita vaiheita, mutta jonka side säilyi loppuun saakka.
Edesmenneen iskelmälegenda Tapani Kansan ja kirjailija-toimittaja Nina Af Enehjelmin suhde alkoi nuorena ja jatkui kevääseen 2025 Tapanin kuolemaan saakka.
”Meidän välillämme oli vahva kiintymys ja rakkaus. Parasta oli ehkä se syvä yhteys, joka meidän välillämme säilyi kaiken läpi. Emme irrottautuneet toisistamme missään vaiheessa, vaan olimme toisillemme läheisimmät ihmiset 45 vuoden ajan”, Nina kertoo Hymylle.
Eivät koskaan eronneet
Julkisuudessa parin suhteesta kirjoitettiin vuosien varrella monenlaista, mutta Nina painottaa, etteivät he koskaan eronneet, minkä Tapanikin vahvisti antamissaan haastatteluissa.
”Viimeisen kerran Tapani kosi minua vain vuotta ennen kuolemaansa”, Nina paljastaa.
Kosimisia oli tapahtunut aiemminkin. Kihloja pari vaihtoi vuonna 1990. Häitä ei kuitenkaan koskaan vietetty, eikä avioliitto ollut Ninalle suhteen mittari.
”Emme koskaan ajatelleet, että avioliitto olisi tehnyt suhteestamme todemman. Häistä puhuttiin vuosien aikana muutaman kerran, mutta en pitänyt naimisiinmenoa tärkeänä. Eivätkä muodollisuudet olleet Tapanillekaan tärkeitä.”
Paljon tärkeämpää oli yhteinen elämä.
”Tapani oli minulle paitsi elämänkumppani, myös työtoveri, keskustelukumppani ja ihminen, jonka kanssa jaoin valtavan määrän elämää”, Nina summaa.
Nina oli vasta 17-vuotias lukiolainen, kun hän kohtasi iskelmätähden ensi kertaa helsinkiläisen musiikkikaupan tungoksessa vuonna 1978. Tapani yritti kohtaamisen jälkeen jo tuolloin eri tavoin tavoittaa enkelikasvoista Ninaa, mutta suhde alkoi vasta pari vuotta myöhemmin.
”Olimme seurustelleet vasta pari viikkoa, kun Tapani kosi minua ensi kertaa.”
Tapani oli vaativa
Vuosikymmenten aikana kaksikko oppi tuntemaan toisensa tavalla, johon Ninan mukaan harvan ihmisen kanssa elämässä pääsee.
”Suhteemme ei ollut mikään siloteltu rakkaustarina. Olimme molemmat omalla tavallamme vahvoja persoonia, ja Tapani oli vaativa ihminen läheisilleen. Minusta Tapani oli meistä se vahvempi, kun Tapanin mielestä minä olin sitä”, Nina viitoittaa.
Pitkä yhteinen historia auttoi ymmärtämään toista pintaa syvemmältä riitojenkin keskellä.
”Kun tuntee toisen vuosikymmenen ajalta, näkee myös käyttäytymisen taakse. Tiesin hänen haavoittuvuutensa, suuren kunnianhimonsa ja sen levottomuuden, joka Tapanissa oli.”
Rakastetun taiteilijan elämää varjosti kaksisuuntainen mielialahäiriö. Vuonna 1998 hänen vointinsa romahti kesken tangokiertueen. Nina seurasi läheltä miehensä sairastumista, mitä hän kuvaa tänä syksynä ilmestyneessä kirjassaan Tapani Kansa ja minä (Docendo).
”Oli tuskallista seurata rakkaan ihmisen vajoavan yhä syvemmin sairauteensa. Vielä vaikeampaa oli hyväksyä, etteivät lääkärit tarjonneet apua, vaikka sitä pyydettiin”, Nina kirjoittaa.
Lopulta Tapani sai diagnoosin ja joutui kolmeksi viikoksi hoitoon Lapinlahden psykiatriseen sairaalaan. Kirjassaan Nina arvioi, että hoidon viivästymisellä oli pitkäaikaisia vaikutuksia sekä Tapanin talouteen että hänen terveyteensä.
Työelämän ja julkisuuden paineista Tapani pääsi vähitellen eroon viimeisinä vuosinaan, kun hän jätti laululavat vuonna 2019 ja muutti samoihin aikoihin lapsuusmaisemiinsa Kotkaan. Nina jäi asumaan pari vanhaan Espoon Westendin-taloon, mutta he viettivät aikaa tiiviisti toistensa luona.
”Kun toinen ei ollut koko ajan vieressä, syntyi tilaa ikävälle. Mitä pidemmäksi väli venyi, sitä voimakkaammaksi kasvoi kaipuu”, Nina tuumaa kirjassaan.
Kuin vastarakastuneet
Viimeisinä vuosina heidän välinsä tiivistyivät entisestään.
”Viimeiset kuusi vuotta, erityisesti kolme viimeistä olivat parhaat. Olimme ajoittain kuin vastarakastuneet.”
Välejä tiivistivät etenkin keskustelut, joita pari kävi viimeisinä vuosina.
”Elimme kuin viimeistä päivää tietämättä, että yhteinen aikamme todella oli hupenemassa. Välillä me haimme valmisruokaa ravintolasta ja nautimme sen rauhassa kotona”, Nina muistelee kirjassa.
Kuolema tuli yllättäen. Tapani menehtyi 76-vuotiaana rutiininomaisen sappileikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin Kymenlaakson sairaalassa Kotkassa maaliskuussa 2025, mikä romahdutti Ninan.
”Olin pitkään sokissa. Tuntui mahdottomalta, että hän voisi kuolla. Kuoleman lopullisuutta ei pystynyt käsittämään. Kun niin keskeinen ihminen yhtäkkiä katoaa, elämältä putoaa pohja pois”, Nina tunnustaa.
Ajan myötä suru on muuttanut muotoaan, mutta ei ole kadonnut.
”Suru ei ole enää samalla tavalla jatkuvaa ja murskaavaa, mutta se tulee aaltoina. Tapanin musiikin kuunteleminen herättää minussa haikeita tunteita.”
On kappaleita, joita Nina ei edelleenkään pysty kuuntelemaan.
”Esimerkiksi Rakkaitteni kuvat ja On syli auki sulle ovat minulle edelleen vaikeita”, Nina herkistyy.
Lohtua tuo se, ettei heidän välilleen jäänyt mitään olennaista sanomatta.
”Onneksi sanoimme kaiken toisillemme. En koe, että mitään olennaista jäi sanomatta kummankaan taholta”, Nina linjaa.
Surun käsittelemisessä Ninaa ovat auttaneet myös hänen omat opintonsa. Hän on kouluttautunut muun muassa rentoutusvalmennukseen ja surunkäsittelyohjaajaksi.
”Suru ei ole vain tunne, joka ajan myötä katoaa, vaan menetystä voi myös tietoisesti käsitellä. On tärkeää löytää vähitellen tapa elää menetyksen kanssa niin, ettei suru enää hallitse koko elämää.”
Kaipaa arkisia asioita
Kaikkein eniten Nina kaipaa tavallisia, arkisia asioita.
”Ikävöin hänen ääntään, keskustelujamme, huumoria, hänen kommenttejaan ja aivan tavallista yhdessäoloa.”
Kuoleman jälkeen otsikoissa ovat olleet perintöriidat, jotka ovat vieneet Ninalta voimia.
”Olisin toivonut kuoleman jälkeen ennen kaikkea rauhaa ja mahdollisuutta surra. Sen sijaan olen joutunut käyttämään paljon energiaa juridisiin ja muihin ristiriitoihin.”
Yksi kiistojen kohteista on ollut Westendin-talo, jonka Nina osti Tapanilta 840 000 eurolla syksyllä 2021. Tapani oli tuolloin jo muuttanut Kotkaan kuukausia aikaisemmin.
”Talon myyminen minulle oli Tapanin oma idea sen jälkeen, kun olin saanut äidiltäni perintöä. En kuitenkaan ollut varma, pystyisinkö ostamaan taloa. Harkitsin asiaa vuoden ennen kuin teimme kaupat.”
Osa Tapanin kolmesta lapsesta, joista kaksi Edvard (s. 1988) ja Madeleine (s. 1991) on suhteesta Ninan kanssa, on katsonut kaupan olleen testamenttiin rinnastettava järjestely, mikä on johtanut oikeusriitaan.
Tytär katkaisi välit
Kirjassa käsitellään myös perheen raskainta menetystä ennen Tapanin kuolemaa, parin yhteisen tyttären yhteyden katkeamista. Ninan mukaan tytär joutui vaikeaan kriisiin ja hänen elämäänsä tuli samaan aikaan henkilö, jolla oli häneen voimakas vaikutus.
Sen jälkeen tytär katkaisi yhteytensä Tapaniin, Ninaan, veljeensä ja myös Suomessa asuviin ystäviinsä. Tapani ei ollut nähnyt tytärtään kuollessaan 12 vuoteen.
”Olimme vuosia kuin shokissa. Pitkään jatkunut suru ja huoli näkyivät meissä kaikissa. Tapanin verenpaine nousi hälyttävän korkeaksi ja hän alkoi kärsiä rytmihäiriöistä. Tyttäremme katoaminen elämästämme ei murtanut vain minua, vaan se oli valtava suru myös Tapanille ja pojallemme”, Nina huokaa.
Nina muistaa erityisesti yhden iltapäivälehden haastattelun ajalta, jolloin Tapani kiersi Finnhittien Kuninkaat -kiertueella Dannyn ja Frederikin kanssa.
”Hänen kasvonsa olivat väsyneet ja murtuneet. Kuvauspäivänä hän näytti huonommalta kuin olin nähnyt hänet koskaan aiemmin tai myöhemmin.”
Kirjassa kerrotaan myös ajasta, jolloin Tapanin esikoispoika muutti vähäksi aikaa hänen luokseen Kotkaan. Ajatus oli Ninan, joka ehdotti talon oston yhteydessä, että tuolloin noin 50-vuotias poika voisi asua siellä Tapanin kanssa. Yhteiselo jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä isän ja pojan välille syntyi erimielisyyksiä, jonka jälkeen poika muutti takaisin äitinsä luo.
Ei Hietaniemeen
Viimeisen leposijansa Tapani on saanut hiljattain Kotkan vanhan hautausmaan uurnalehdosta, vaikka Nina kertoo laulajan toivoneen hautapaikkaa Helsingin Hietaniemestä.
”Olin järjestänyt Tapanille hautapaikan Eino Leinon haudan läheltä. Hietaniemi oli myös Tapanin oma toive, jonka hän ilmaisi sekä minulle että muille.”
Nina ja parin yhteinen poika saivat vasta jälkikäteen tietää, että Tapanin uurna oli haudattu Kotkaan.
”Minulle kaikkein raskainta ei ole se, että minun tahtoni sivuutettiin, vaan se, että Tapanin oma tahto sivuutettiin. Hän oli ilmaissut selvästi, minne hän halusi tulla haudatuksi.”
Kirja vei muistoihin
Voimaa Nina on saanut ystävistään ja myös kirjasta, jonka tekemisen hän ja Tapani aloittivat yhdessä jo vuosia aikaisemmin.
”Minä kirjoitin, mutta Tapani luki käsikirjoitustani ahkerasti ja teki siihen omia lisäyksiä. Ne olen säilyttänyt kirjassa juuri sellaisina kuin hän halusi niiden olevan.”
Kirjan loppuun saattaminen oli raskasta, mutta samalla tärkeää.
”Se oli minulle tapa käydä läpi yhteistä elämäämme ja kaikkea sitä, mitä olimme yhdessä kokeneet.”
Nyt, puolitoista vuotta Tapanin kuoleman jälkeen, muistojen rinnalle alkaa tulla myös kiitollisuutta.
”Kaipaus on edelleen olemassa, mutta voin jo muistella monia yhteisiä asioita myös lämmöllä ja hymyillen.”
Kommentit
Oma kommentti