Kuolemaantuomittu Christa Pike selvisi kahdesta myrkkypistoksesta – nyt epäily harvinaisesta sairaudesta!

Kuolemaantuomittu Christa Pike jäi henkiin teloitustilanteesta.

Murhasta kuolemaan tuomitun Christa Piken, 50, teloitus epäonnistui Yhdysvalloissa 30. syyskuuta. Hän selvisi kahdesta pentobarbitaaliannoksesta ja joutui kriittisessä tilassa sairaalaan.

Nyt huomion kohteeksi ovat nousseet oikeudelle jo tammikuussa toimitetut asiakirjat. People-lehden mukaan Piken asianajajat varoittivat niissä, että hänen terveydentilansa voisi tehdä myrkkypistoksella toteutettavasta teloituksesta erityisen tuskallisen ja vaarallisen.

Asiakirjoissa kerrotaan huomattavasti kohonneesta verihiutaleiden määrästä. Sen todennäköiseksi syyksi arvioidaan myeloproliferatiivista sairautta eli harvinaista verisyöpää. Asiakirjojen sanamuoto ei siis esitä syöpää varmistettuna diagnoosina.

Puolustus nosti esiin myös vaikeudet löytää toimiva suoniyhteys. Sen mukaan Pikeltä oli ollut hankalaa ottaa verinäytteitä jo aiemmin. Asianajajat varoittivat lisäksi vakavan keuhkopöhön ja tukehtumisen tunteen riskistä.

Pelko paluusta entiselle osastolle

Teloitusyrityksestä toipuva Pike on sittemmin palannut vankilaan. Hänen asianajajansa ovat pyytäneet oikeutta puuttumaan sairaalaosastolla jatkuvaan eristämiseen. Heidän mukaansa olosuhteet rikkovat vuonna 2024 tehtyä sopimusta, joka mahdollisti kanssakäymisen muiden vankien kanssa.

Pike ei kuitenkaan halua takaisin entiselle asuinosastolleen. Oikeudelle antamassaan lausumassa hän kertoo pelkäävänsä väkivaltaa ja olevansa liian heikko puolustautumaan mahdolliselta hyökkäykseltä.

Hän on kuvannut myös jatkuvaa kipua.

– Kehoni särkee. Käsivarteni sär­kevät. Käteni sär­kevät. Kurkkuni särkee. Minulla on edelleen vaikeuksia puhua, Pike kertoi asianajajiensa välittämässä lausunnossa ABC Newsin mukaan.

Pike tuomittiin kuolemaan vuonna 1996 opiskelutoverinsa murhasta. Rikos tapahtui vuonna 1995, jolloin Pike oli 18-vuotias ja uhri 19-vuotias.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Christa Pike

Kommentit

Oma kommentti