
32-vuotias opettajatar sai 15 kuukauden vankeustuomion kahteen teini-ikäiseen poikaoppilaaseen kohdistuneista seksuaalirikoksista. Oikeudessa kuultiin tekojen vakavista seurauksista.
Sydneyssä, Australiassa, opettajana työskennellyt Tayla Lee Brailey tuomittiin Parramattan oikeudessa 28. lokakuuta. Hän oli tunnustanut neljä syytekohtaa, jotka liittyivät vuonna 2024 tapahtuneisiin tekoihin. Asiasta kertoo Australian yleisradioyhtiö ABC.
Rikoksiin sisältyi myös lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä esittävään materiaaliin liittyviä tekoja.
Tuomari Elizabeth Ryan korosti opettajan rikkoneen vakavasti oppilaiden luottamuksen.
– Tällaiset rikokset vahingoittavat valtavasti luottamusta, jonka täytyy vallita perheiden ja koulutusjärjestelmän välillä, Ryan totesi.
Tuomarin mukaan muu rangaistus kuin vankeus ei ollut asianmukainen.
Oppilas joutui jättämään koulun kesken
Oikeudessa käsiteltiin toisen uhrin kirjallista kertomusta. Nuori kuvasi häpeää, univaikeuksia ja takaumia. Hän oli joutunut jättämään koulun kesken ennen viimeisen kouluvuotensa päättymistä.
Nuori kertoi myös koulukavereidensa lakanneen puhumasta hänelle. Hänestä oli tuntunut kuin tapahtunut olisi ollut hänen omaa syytään.
Poliisi pidätti Braileyn ensimmäisen kerran koululla elokuussa 2024. Hänet vapautettiin takuita vastaan, mutta alle kaksi viikkoa myöhemmin hänet pidätettiin uudelleen. Tuolloin kyse oli toiseen oppilaaseen liittyvistä rikosepäilyistä.
Oikeudessa kuultiin, että Brailey oli itse aloittanut yhteydenpidon toisen nuoren kanssa.
Brailey voi päästä ehdonalaiseen vapauteen aikaisintaan 24. huhtikuuta 2027. Lisäksi hänet määrättiin Uuden Etelä-Walesin poliisin lastensuojelurekisteriin 15 vuodeksi.
Kommentit
Oma kommentti