
Suomalaisen DJ-tuottajan K-Systemin hittikappale Guardian Angel on valittu musiikiksi uuteen kansainväliseen Netflix-sarjaan.
Kappale kuullaan keskiviikkona 11. marraskuuta ensi-iltansa saavan The Body -nimisen yhdysvaltalaisen Netflix-alkuperäissarjan avausjaksossa. Erikoisen lisänsä asiaan tuo se, että kappale on julkaistu alun perin jo vuonna 2004, eli 22 vuotta sitten.
– Guardian Angelin päätyminen sarjaan oli pitkään epävarmaa. Sain ensimmäisen yhteydenoton sarjan tuotannosta tammikuussa, mutta ja lopullinen vahvistus asiaan tuli vasta vähän aikaa sitten. Sarjan tekijät suunnittelivat Guardian Angelia alun perin johonkin toiseen kohtaukseen, mutta se ei lopulta sopinut siihen. Sarjan musiikista vastaava Brienne Rose piti kuitenkin kappaleesta ja halusi löytää sille uuden paikan, kertoo K-System-artistinimen takaa löytyvä Kimmo Kauppinen.
Brienne Rose on työskennellyt aiemmin muun muassa Netflixin Russian Doll – ja Emily in Paris -sarjojen parissa.
– Prosessi tammikuun ensimmäisestä yhteydenotosta lopulliseen vahvistukseen oli jännittävä. Sähköpostien välillä saattoi kulua kuukausia hiljaisuudessa, ja välillä tuli jo ajateltua, ettei tämä varmaan toteudu. Oli todellinen yllätys, kun sain vahvistuksen, että kappale lopulta pääsee sarjaan, Kauppinen kertoo.
Guardian Angelin tarina alkoi vuonna 2003, kun laulunkirjoittaja Tarmo Keränen, esitteli hänelle tekemänsä demon. Se antoi inspiraation kappaleeseen, josta tuli seuraavana vuonna yksi K-Systemin tunnetuimmista hiteistä.

– Guardian Angel syntyi Tarmon demon inspiroimana vuonna 2003 ja on uskomatonta, miten pitkän elämänkaaren se on saanut ja nousee esille vielä 22 vuotta julkaisunsa jälkeen, Kauppinen toteaa.
Guardian Angel nousi vuonna 2004 Suomen virallisen singlelistan neljänneksi ja sitä on kuunneltu Spotifyssa jo yli 4,5 miljoonaa kertaa.
K-System on Kauppisen vuonna 1999 perustama artistiprojekti. K-System oli Emma-ehdokkaana vuonna 2002, ja suomalaiset DJ:t valitsivat Kauppisen vuoden musiikkituottajaksi vuonna 2008. Vuonna 2013 K-Systemistä tuli ensimmäinen suomalainen artisti, jonka kappaleita oli noussut Finnish Dance Chartin kärkikymmenikköön kolmella eri vuosikymmenellä. Syksyllä 2024 K-System esiintyi kahdesti suositussa Vain elämää -ohjelmassa Waldon vieraana.
Guardian Angel Spotifyssa: https://open.spotify.com/track/1r3DZJt8GtRzYxmZ7z4Swh?si=fd713920d3ee4864
K-System: https://www.facebook.com/ksystem/
Netflix – The Body: https://www.netflix.com/tudum/articles/the-body-plot-release-date-news
Kommentit
Oma kommentti