
Mannerheim-ristin ritari ja olympiatason hiihtäjä Olli Remes sai vihollisen tarkka-ampujan luodin otsaansa uuden vuoden aattona 1942 Krivillä. Esimerkillisestä sissipäälliköstä oli tullut sankarivainaja. Vain kahta päivää aikaisemmin hänet oli ylennetty kapteeniksi.
Teksti Mika Katajala, kuvat: SA-kuva-arkisto
Jatkosodan aikana marsalkka Mannerheim nimitti 191 poikkeuksellisen ansioitunutta soturia Mannerheim-ristin ritareiksi. Olli Remes sai ritarin arvon varhaisessa vaiheessa, sillä hänen Mannerheim-ristinsä numero oli 10.
Olli Remes syntyi Vieremän Valkeisissa syyskuussa 1909 Pekka ja Marja Remeksen perheeseen. Jo pienestä pojasta lähtien Olli osoittautui taitavaksi ja innokkaaksi hiihtäjäksi. Valkeisjärven jää muodostui hyväksi treenipaikaksi. Moni paikkakuntalainen totesi, että tästä pojasta vielä kuullaan hiihtomaailmassa, ja oikeassa olivat.
Olli liittyi nuorukaisena Vieremän suojeluskuntaan ja suoritti kolme vuotta myöhemmin asevelvollisuutensa Pohjois-Savon Rykmentissä. Sotilaan ammatti kiinnosti nuorta miestä ja niinpä hän aloitti aliupseerin uran asevaraston hoitajana.
Ylennyksiä alkoi tulla ja vuoden 1935 alussa hän siirtyi kersanttina Lapin rajavartioston palvelukseen vartion päälliköksi Sallan Vuorikylään. Siellä olikin kilpahiihdon kannalta oivat harjoittelumaastot ja mikä parasta, paikkakunnalta löytyi myös Eine-rakas ja pariskunta avioitui kahta vuotta myöhemmin. Nuoreen perheeseen syntyi vuoden kuluttua poika Martti ja sotavuonna 1939 tyttö Ulla.
Vuotta ennen pohjoiseen lähtöään Ollille tuli maastohiihdossa ensimmäinen suuri kansainvälinen saavutus, sillä hän voitti MM-pronssia 50 kilometrin hiihdossa Ruotsin Sollefteåssa. Ja menestys jatkui, kun lyhyenläntä 160-senttinen ja 65-kiloinen Olli osallistui vuonna 1936 Garmisch-Partenkirchenin talviolympialaisiin Saksassa. Suomalainen neljän miehen joukkue saavutti hopeamitalin sotilaspartiohiihdossa, mikä oli kisoissa näytöslajina.

Mitalit hukkuivat
Olli Remes asui perheineen lähellä Neuvostoliiton rajaa. Syksyllä 1939 Remes siirrettiin Vuorikylästä kouluttajaksi kirkonkylään. Talvisodan alkaessa marraskuun lopussa Remeksen perheelle tuli niin kiire lähtö, ettei edes kaikkia Ollin hiihtomitaleita saatu mukaan. Suomalaiset sotilaat polttivat kotitalon vetäytyessään puna-armeijan hyökätessä.
Myöhemmin jatkosodan aikana saksalaisten vallattua takaisin Sallan kirkonkylän alueineen mitalit saatiin takaisin talteen, kun suomalainen partio sai käskyn mennä etsimään arvokkaita palkintoja. Olympiamitali löytyi kuin löytyikin monien vaiheiden jälkeen ja se palautui Olli Remeksen perheelle vasta vuonna 1957.
Taistelukentälle kaatuneen Olli Remeksen lapset Martti ja Ulla lahjoittivat sen 31.12.2002 Sallan Kelloselän rajavartioasemalle muistoksi ja kannustukseksi urhoollisen soturin sekä menestyksekkään urheilijan elämäntyöstä. Tuolloin Remeksen kuolemasta oli kulunut tasan 60 vuotta.
Talvisodassa Olli Remes taisteli joukkueenjohtajana Erillinen pataljoona 17:ssa. Luonteeltaan vaatimaton ja hiljainen Remes paljastui urheaksi ja peräänantamattomaksi taistelijaksi ja korpisoturiksi, joka sai miestensä suuren kunnioituksen osakseen.
Todellinen sissi
Talvisota päättyi maaliskuun puolivälissä 1940. Siltä ajalta on peräisin vieläkin tunnettu sotiemme motto: ”Kaveria ei jätetä!”
Olli Remes sai pian kovan sissipäällikön maineen. Hän veti lukemattomia kauko- ja taistelupartioita syvälle vihollisen selustaan. Maine kiiri myös vihollisen puolelle ja Remeksen vetämät hiihtopartiot aiheuttivat puna-armeijan päälliköille päänvaivaa.
Remeksen ansioista kertoo paljon lyhyen talvisodan aikana tulleet ylennykset: tammikuun puolivälissä 1940 ylikersantiksi, kuukauden kuluttua vääpeliksi ja huhtikuun ensimmäisenä päivänä vänrikiksi.
Luutnantin natsat tulivat kauluksiin reilun vuoden kuluttua eli noin kaksi kuukautta ennen jatkosodan alkamista. ”Ylennysralli” olikin melkoinen ottaen huomioon, ettei Olli Remes ollut käynyt upseerikoulua. Reilun vuoden kestäneen välirauhan aikana Olli Remes työskenteli vartioupseerina Kelloselän vartioasemalla ja Oulangan keskusvartion päällikkönä.

Ylipäällikön päiväkäsky
Talvisodan jälkeen alkoi välirauhan ajanjakso. Se murtui kesäkuussa 1941 ja niin alkoi jatkosota. Suomen armeijan ylipäällikkö Mannerheim antoi Mikkelin Päämajasta päiväkäskyn numero yksi juuri ennen sotatoimien alkamista. Se kuului näin:
Suomen sotilaat!
Kunniakas talvisotamme päättyi katkeraan rauhaan. Rauhanteosta huolimatta vihollisemme on pitänyt maatamme häikäilemättömien uhkailujensa ja jatkuvien kiristystensä kohteena, mikä yhdessä rikollisen kiihotustyön kanssa yksimielisyytemme murskaamiseksi on osoittanut, että vihollinen ei ollut alun perin tarkoittanutkaan rauhaa pysyväiseksi. Tehty rauha oli vain välirauha, joka nyt on päättynyt.
Te tunnette vihollisen. Te tiedätte sen jatkuvat tarkoitusperät kotiemme, uskontomme ja Isänmaamme hävittämiseksi ja kansamme orjuuttamiseksi. Tämä sama vihollinen ja sama uhka on nyt rajoillamme. Ilman aihetta se on röyhkeästi hyökännyt rauhassa elävän kansamme kimppuun ja pudottanut pommeja eri puolille maata. Isänmaan tulevaisuus vaatii Teiltä uusia tekoja. Kutsun Teitä kanssani pyhään sotaan kansakuntamme vihollista vastaan. Sankarivainajat nousevat kesäisten kumpujen alta jälleen rinnallemme tänään, jolloin lähdemme Suomelle turvatun tulevaisuuden tuodaksemme Saksan mahtavien sotavoimien rinnalla ja asetovereina vakain mielin ristiretkelle vihollistemme vastaan.
Aseveljet! Seuratkaa minua vielä viimeisen kerran nyt, kun Karjalan kansa jälleen nousee ja sarastaa Suomen uusi huomen.
Remeksen veljessarjan kaikki neljä miestä lähtivät puolustamaan itsenäisyyttämme. Kolme heistä palasi sodan jälkeen hengissä kotiin. Kun sota oli syttynyt, Olli Remes oli joukkueenjohtajana Rajakomppania 46:ssa, mutta ylennettiin varsin pian komppanianpäälliköksi jalkaväkirykmentti 52:ssa.
Kuula käsivarteen
Jatkosota alkoi Suomen hyökkäysvaiheella ja Saksan armeijalta saatiin apua puna-armeijaa vastaan kahakoidessa. Heti heinäkuussa Olli Remes johti taas kerran kaukopartiotaan Kopsitunturin ja Tuutijärven maastossa. Siellä luutnantti Remes sai ensimmäisen kerran siipeensä.
Se oli varmasti alkusysäys divisioonan komentaja, eversti Verner Viiklan ehdotukselle nimittää Remes Mannerheim-ristin ritariksi.
Näin Viikla kirjoitti: ”Väsymättömänä on hän henkilökohtaisella esimerkillään kannustanut johdettavina olevat joukkonsa äärimmäisiin ponnistuksiin. Tuutikylän valtauksen jälkeen Remeksen partio eteni Kutsajoelle suorittaen tiedustelupalvelua. Jyrhämässä hän sai kiväärinkuulan käsivarteensa, mutta suoritti tehtävän loppuun saakka sekä runsaasta verenvuodosta huolimatta käveli, vieläpä omia miehiään auttaen noin 30 kilometriä Tuutikylään.”
Mannerheim lämpeni asialle ja niin luutnantti Olli Remes nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi päivämäärällä 12.9.1941.
Ylipäällikkö mainitsi vielä nimityspäätöksensä saatesanoissa, kuinka Remes palasi toipilaana etulinjaan, jossa torjui komppaniallaan useita vuorokausia kestäneissä raskaissa taisteluissa moninkertaisesti ylivoimaisen vihollisen hyökkäykset.
Elokuun lopulla Remes loukkaantui toisen kerran tykistötulessa, mutta ei kehotuksista huolimatta mennyt sairaalaan, koska yleinen hyökkäys oli odotettavissa. Hän tunkeutui ensimmäisenä vihollisen piikkilankaesteiden läpi katkaisten vihollisen tulessa lapiolla piikkilangat ja haavoittui lievästi käsikranaatista kasvoihin sekä käsiin. Remes palasi sidonnan jälkeen johtamaan komppaniaansa, osoittaen jälleen kerran erinomaista urheutta ja ripeyttä vallatessaan etummaisena miehenä vihollisen korsuja ja ottaessaan lukuisia vankeja.

Kaikkien puolesta
Suomen hyökkäysvaiheen jälkeen jatkosodassa alkoi asemasotavaihe. Näennäisesti oli melko rauhallista, mutta puolin toisin lähetettiin tiedustelupartioita vihollisen puolelle ja etenkin tarkka-ampujista oli molemmille sodan osapuolille jatkuvaa riesaa. Juuri tämä koitui Olli Remeksen kohtaloksi.
Remes ylennettiin kapteeniksi 29.12.1942. Hän ehti pitää sotilaspuvussaan uusia arvomerkkejä vain kaksi päivää, kun puna-armeijan tarkka-ampuja onnistui laukauksessaan.
Remes oli Krivillä vuoden viimeisenä päivänä etulinjassa luovuttamassa komppanianpäällikön tehtävänsä seuraavalle upseerille. Tarkka-ampujan luoti osui Remestä suoraan otsaan. Mannerheim-ristin ritaria lähdettiin kiidättämään 16. kenttäsairaalaan Karhumäelle. Matkan aikana 33-vuotias kapteeni Olli Remes menehtyi.
Ritarin sankarihautajaiset pidettiin Vieremällä. Kirkko oli ääriään myöten täynnä ja Remeksen arkkua kantoivat hänen veljensä. Sotasankarin pieni Martti poika oli lohduttoman surullinen rakkaan isänsä poismenon johdosta. Martti seisoi urheasti asennossa kunnialaukausten ajan. Vanhemmat hautajaisvieraat lohduttivat poikaa: ”Isä kaatu meijän kaikkien puolesta.”
Kommentit
Oma kommentti