Liikaa vaaleja

Suomessa on liikaa vaaleja.

Tällä vuosikymmenellä on vain yksi vuosi kokonaan vapaana vaaleista.

Tilanne on käsittämätön.

Presidentti. Euro. Eduskunta. Kunta ja nyt myös alue. Vaaleja riittää.

Puolueet valmistautuvat politiikassaan kaikkiin vaaleihin ja pitkäjänteinen kehittäminen jää jalkoihin. Pohjoismaisessa vertailussa olemme täysin hännillä. Meillä on eniten julkista velkaa, heikoin talous, matalin työllisyysaste ja suurimmat sosiaalikulut.

Ja mitään ei tarvitse tehdä. Yrittäjyyden, kasvun ja työllisyyden eteen ei tämä hallitus ole tehnyt mitään. Tai on. Keksinyt lisää veroja.

Sote runnottiin kasaan. Tuli kalliit kuoret, mutta sisältö puuttuu. Ja kepun takki kääntyi yhdessä yössä. Ensin ei tule maakuntaveroa, kun sote. Sitten sote ja tulee maakuntavero.

Ei tarvitse paljon ihmetellä, miksi äänestäjien usko perinteisten puolueiden politiikkaan murenee. Varmaa sotessa on vain, että palvelu ei parane, mutta verotus kiristyy.

Kuntavaaleissa hallituspuolueet saivat kunnolla takkiinsa, mutta sama meno jatkuu.

Ja Helsingin kaupunginvaltuusto on samalla myös aluevaltuusto. Tästä puhuttiin aivan liian vähän ennen vaaleja. Jos se tuli ehdokkaille yllätyksenä, yllätys se oli myös äänestäjille.

Kolmella tasolla toimiminen on mahdotonta. Ruotsissa se on rajattu kahteen ja niin pitää meidänkin toimia. Ajankäytön lisäksi kyseeseen tulevat myös jääviyskysymys ja politiikan uskottavuus. Kenen intressejä edustaja tai valtuutettu ajaa istuessaan kolmella eri jakkaralla?

Kuntavaltuutetun on luontevaa olla aluevaaleissa, mutta jos kansanedustaja on jo mukana kuntatasolla, hänen ei pidä lähteä ehdolle aluevaaleissa.

Aluevaalien ajankohta tammikuu on huonoin mahdollinen niin ehdokkaille kuin äänestäjille, kun vaalityö tehdään joulunpyhinä.

Meillä on liikaa vaaleja.

Jopa presidentinvaaleissa puolueet mittaavat suosiotaan, vaikka kyse on puhtaasta henkilövaalista. Mikseivät eduskunta-, alue- ja kuntavaalit voisi olla samaan aikaan?

Teksti:Hjallis Harkimo
Avainsanat: Hjallis Harkimo, vaalit

Kommentit

Oma kommentti