Apua mikä erosoppa – Tauski Peltonen puhuu nyt suunsa puhtaaksi: ”Minulla on 2000 mallityttöä jonossa!”

Tauski PeltonenLaulaja Tauskin ja Henna Peltosen rakkautta ja vauvanodotusta on puitu pitkin kevättalvea kohuotsikoissa. Nyt Tauski puhuu suunsa puhtaaksi ja kertoo huhtikuun Hymyssä avioliittoonsa ja myös eroonsa johtaneista erikoisistakin tapahtumista.

-Huomasimme jo heti alkuun, että molemmilla on samanlaisia vaikeuksia. Kummallakin oli takanaan epäonnistunut avioliitto, jonka aiheuttamista paineista johtuen meillä olikin aika kiire mennä yhteen, Tauski paljastaa tänään, kun häistä on hieman yli puoli vuotta ja erosta puolitoista kuukautta.

Laulaja toteaa, ettei kolmas avioero olisi maailmanloppu.

-Ei elämä nyt yhdestä naisesta ole kiinni. Minulla on tällä hetkellä Facebookissa jonossa 2000 suomalaista mallityttöä, Tauski naurahtaa.

Jutussa Tauski myöntää, että häntä on häirinnyt vaimonsa polttava tarve olla päivittäin iltapäivälehtien uutisissa.

-Henna näpyttää itse iPhonen kanssa valmiit jutut lehtitoimittajille.

Mitä paremmin pari ehti tutustua toisiinsa, sitä oudompia asioita alkoi alkuun niin täydelliseltä vaikuttavasta morsiamesta tulla esiin.

-Viime kesänä minulle selvisi, että Hennan tytär viettääkin suurimman osan ajasta isällään. Se tuli minulle vähän yllätyksenä, ja jäin ihmettelemään, miksi niin. Minulle on jäänyt myös Hennan Tampere-kuvio hyvin epäselväksi, ihmettelee Tauski, joka kertoo Hennan viettäneen suurimman osan ajastaan siellä, myös avioliiton aikana.

Lue erittäin mielenkiintoinen kohuhaastattelu tuoreeltaan vain Hymystä.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Henna Peltonen, Tauski Peltonen

Kommentit

siin hänhän on käsittänyt asian aivan väärin: 2000 jonossa, mutta siinä jonossa joka on kieltänyt hänen kaveruusyritykset!

Julkisuudenhakuisuus varmaan oli suurin syy koko avioliitolle, ja varsinkin tuolle Hennalle, joka itseään ilman kummempia ansioita julkisuuteen tyrkyttää. On aika sairasta, että nykyisin kaikenmoiset julkkissuhteet ja tosi-tv ohjelmat ovat tie mm. levyttämään, kun maasta löytyy hienoja laulajia, joille mielummin soisi sen levyttämismahdollisuuden. Nyky-Suomessa blondatut ja silikonilla täytetyt pimpot täyttävät lehtien palstat, ja eräiden miesten sängyt.

Tauski on vitsi. Ei kai kukaan tuon ikäinen pappa tosissaan kuvittele olevansa suosittu nuorten naisten keskuudessa??

täyskille t-paita ”Minun isäni ei käyttänyt kondomia”

Tauski on lapsirakas,hyväsydäminen ihminen! Vai miten itse suhtaudutte,jos poliisi noutaa pelkän olettamuksen perusteella putkaan,SELVÄN MIEHEN JA OMASTA KODISTAAN!OLEN NÄHNYT UHKAUSVIESTEJÄ TAUSKIN PUHELIMESSA!Nyt tulee lähtö Kuubaan!

kuka meistä rahaa ei haluais….mutta kun tavallisen ihmisen tarinat eivät kiinnostaa ketään.

mikset Tauski mainitse, kuinka vetäsit Hennaa turpiin jo ennen häitä, kun hän pyysi sinua ja ystävääsi lopettamaan juopottelun kotonasi??? miksi mainitsit jo ennen häitä, että mistä sitä tietää tuleeko edes mitään häitä??? rahaa se sinäkin tällä haet, te kaksi vain luulette, ettei kukaan sitä huomaa!

Kyllä mullekin kelpais 5 tonnia. Mutta kun se p….hymy ei huoli tarinoistani.

Eks mallitytöt olekin jo hieman yksinkertaisia. Mitä ihmettelemist siinä on että ne jakaa pillua julkkiksille. Veikkaan vaan että ei Tauskille kelpaa kaikki….

Hmm kaikki muistaa vaikkapa Kake Randelin muutamia tuotoksia mutta muistaako kukaan Tauskin ainoataakaan kipaletta?

Tauski sai 5 000€ tästä haastattelusta, ja ei saa antaa muille minkäänlaista juttua, Hymy määrää nyt Tauskin tahdit. Luuseri…

No kyllä ne ”mallitytöt” kaikkoaa jahka vedät persesilmä piukeena sitä ’sinä vain’ tekelettä. Se on sitten karmee kyhäelmä, mutta karmee on tää lurittelijakin.

Kannattaisiko puolisoon tutustua hiukan paremmin,ennen kuin astelee alttarille,niin ei tule pahempia yllätyksiä?

tauski sä et kunnioita naisia alkuunkaan. vaikka henna onkin ääliö noi sun halventavat kommenttis siitä ovat tosi törkeitä. minkä taakseen jättää…

Hankkikaapas pojat tekin tuollainen kaulaketju kuin Taukki Peltosella, niin saatte tekin pillua.

Siinäs kuulitte te mallitytöt, ”ei ole yhdestä naisesta kii”. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle, vaikka naimisiin asti.

Miksi kirjoittaa semmoista paskaa täällä? Tauski on ihan ok. Nuorekkaas ja kiva jätkä. Se heitto mallitytöistä oli vitsi. Ettekö ihmiset tajua?

Hei Taukki. Yritä pokata Saana Parviaisen. Vai onko se liian vanha sulle? Ja osta erilaisia farkkuja! Antti Tuiskun malliset farkut ei käy vaareille!

Onko Taunolla levyprojektia pukkaamassa, kun pitää noin epätoivoisesti itsekin yrittää roikkua julkisuudessa. 2000 mallityttöä jonossa Facebooksissa. Tauno hoi, todistapa es!

Ei ymmärrä näitä narsistisia ihmisiä mitä ne oikeesti kuvittelee itsestään ! Huh huijaa ei voi muuta sanoa että säälittävää luulla itsestään noin paljon =( Mut ei muuta kuin tsemppiä elämässä eteenpäin =))

jee hyvä tauski upee tukka otan parturissa samanlaisen ,sä oot paras

Ovatko Taukin omat mukulat aina isänsä luona? Hope not.

Rauhoitu hyvä mies, alat olla siinä iässä että voisit olla isoisä. Millaisen mallin annat pojillesi, pukeudut kuin teinipojat ja kkäyttäysyt samoin. Susta saisi ihan miehen näköisen jos muuttaisit tyyliäsi. Naista tuskin tulet saamaan, näitä julkisuushakuisia tyhjäpäitä tyrkkyjä varmasti riittää. Tunnen suurta myötähäpeää puolestasi,ryhdistäydy mies ja anna lapsillesi aihetta olla ylpeitä sinusta miehenä ja isänä. Tsemppiä, kasva aikuiseksi jooko 🙂

Ed hardyn vaatteet on oikeasti CIA:n kehittämiä ja niillä on tarkoitus erottaa urpot massassa.

Juntin tunnistaa käädyistä ja tatskoista.Oli sitten mies tai nainen. Enks oo aika rock ku mul on tatuointi? Kyllä oot Taukki pönttö jätkä!

että kehtaakin sanoa – ”Henna asui vaan noin 4pv luonani kuukaudessa, mutta ei halunnut osallistua talon kustannuksiin” ettäs tuleville ”ystäville” tiedoksi, kun olet kylässä, pitää heti maksaa kulut ( vesi, sähkö + ym ). Ja sellainen pitää itseä miehenä ! yak….

Liekö noin montaa ammattimallia edes koko Suomessa? Vai tuntevatkohan ”Sinä vain” kappaleen jo ulkomaiden mallipiireissä? Tällähän on puheet kuin Järvisen Tuijalla. Ei muuta kuin kolumnia Hymyyn ja sitten naimisiin Henna Kalinaisen kanssa.

1000 mallinukkea ja 1000 pumpattava barbaraa,voi mitäs paskavaletta tiuski,elä jauha jaskaa,naps tiuskilta nakinjohtimet poikki tajukankaalla

Musta se henna on kasvoista tosi elähtänyt ja ikästään paljo vanhemman näkönen.Itsetuntoa ei yhtään ei älyä ja pian unohdettu turha pyrkyri.tauskia säälin surkeita naisia valitsee.

no, luulenpa ettei yksikään OIKEA Malli ole tuossa jonossa! mallin titteleitä nykyään plikat itte itteleen kyllä mainostaa !!

LOOOOOOOOOOOOL :DDDDDD

Voi Tauski kun oot huumoriveikko :,DDDD

2000 mallia, hehehehehhehe :DDDD

”Viime kesänä minulle selvisi, että Hennan tytär viettääkin suurimman osan ajasta isällään. Se tuli minulle vähän yllätyksenä, ja jäin ihmettelemään, miksi niin.”
Niimpä menen ja teen tällaisen naisen kanssa lapsen. Voi elämä…

Niin, ja kuka mahtoi aloittaa tän seli selin? Olisitte ollu hiljaa vaaan, kummatkin.

Hahhahahahhahahahhahahahahahahahahhahahhhahahahhahhahhhahahahhahahhahahahahahhahahhaaaaaaaaaaaaaaaa! HUUTONAURUA!!!!!!!!!!

Ihmettelin heti alkuunsa liittoanne tuon lerppahuulen kana,kyllä virpi sentään on naisen näkönen ja 10v nuorempi ko henna luuska

Tauno Peltonen. No voi Hyvää Päivää!! Vanhene viisasti, ota ikäisesi eukko ja hoida lapsesi!

”Facebookissa jonossa 2000 suomalaista mallityttöä”. sairas p**kiainen!

Muistaakseni ensiviikolla tulee ohjelma jossa Tauski järjestää Hennalle häät, ihan kaksiosainen. Kiva katso kun ovat jo eronneet. Varmaan repeilen ja pahasti…

Oppia ikä kaikki.Ensi kerralla kannattaisi ehkä tutustua tulevaan vaimoon hiukan paremmin ennen vihille vientiä,Tauski!
Tsemppiä elämään!

Nuoret tytöt on Taunon mielee. Mitä serkumpi sen herkumpi.

Tauski on elähtänyt vanha setä, joka luulee, että tukan blondaaminen ja nolojen ED Hardy paitojen käyttö tekee hänestä taas nuoren mahtisonnin. Tauski on nolo setä, jonka pitäisi ymmärtää, että hän on jo pappaantunut, eikä sitä pelasta edes nuorilla naisilla kehuskelu. Tosiasiahan on se, ettei yksikään fiksu itseään kunnioittava nuori nainen häneen koskisi tikullakaan. Reppanat ne häneen lankeaa.

Ihan varmasti Tauskin perässä juokse tyttöjä. Hän on kuuma pakkaus. Kateellisia te vaan olette….

Ei sulla tauno ole jonossa kuin ulosottoviranomaiset. Hyi mikä setämies :X

Just. Viisikymppinen alkoholiongelmista kärsinyt ja perheväkivallastakin epäilty mies varmasti on tosi suosittu nuorten kauniiden naisten keskuudessa. Hennakaan kun ei ole kedon kaunein kukka ja olit ihan innoissasi siitä vasta vähän aikaa sitten.

Tuhansia kauniita mallityttöjä jonossa ja otti tuon hepan? No ei uskois…

Taitaa olla vaan muoti-ilmiö näitten turhien julkkisten piireissä naimisiin meno ja samantien ero. On meinaan aikas monta turhista päässyt lähiaikoina lehtien palstoille ”upeiden häiden” ja pika erojen vuoksi. Ei voi kuin nauraa niille pelleille.

Jatkuvia eroja, perheväkivaltaa sun muuta ja mallitypyjä on jonoksi, muita naisia varmaan vielä suurempana laumana perässä. Kertoo jotain naisista. Riittää että on tietynlainen ulkoinen habitus ja saat olla naista kuin paitaa vaihtava renttu.

Ja vielä se että olet rakastanut Henna koko ikäsi! hahahahahahahahahhahaha
Luoja kun oot pöljä!

Voi Taukki, miten puhuitte Maria show:ssa että olette niin täydellinen pari ettekä koskaan eroa!Jonossa 2000! Oisko 2 lähempänä totuutta

Voi näitä aikoja..

Jep! Tässäkin tapauksessa ei voi muuta kuin ihmetellä että kannattiko suihkia menemään ilman kumia?

Voi kiesus! Hullua panna nykyaikainen nainen paksuksi.

Aika paljon noissa sun faneissa
on sellasta ei-ihan mallityttöä.
Mut kukkihan se perunakin-

taunolla on viidenkympin villitys ja se ettii aina vaan nuorempia ja kauniinpia… henna-hevosnaama nyt oli vaan poikkeus.

taitaa tauskillakin oma kehu haista ja pahasti..eihän tuo kummanen käppänä ole itekkään!!paljoko tauski sai tostakin lehti jutusta =)

Tauski on mukava mies ja sillä on ihan järkeviä asioita. Pari kertaa tavanneena, pidän artistia yhtä miellyttävimmistä julkisuuden henkilöistä.

Tane, älä uhoa. Saat ihan just sitä mitä ansaitset eli et mitään.

Vai on Tauno-sedällä 2000 mallityttöä jonossa. Ahhahhaa *pyyhkii naurunkyyneleitä*

Oma kommentti