Hämmästyttävä tulos: 23 prosenttia taviksista myi seksiä netissä!

Hymy kirjoitti jo viime syksynä teinityttöjen prostituutiosta haastatellen 21-vuotiasta Inkaa, joka kauppasi seksipalveluja internetin kuvagalleriasivustoilla. Tuolloin hän väitti, että jopa sadat tavalliset 18-25-vuotiaat nuoret naiset toimivat samoin.    

Hymy päätti tehdä empiirisen testin, joka käynnistyi jo viime vuoden vaihteessa. Halusimme selvittää, ovatko Inkan väitteet edes osaksi totta.

Toimittajamme esiintyi perheenisänä eri nettisivustoilla ja tarjoutui ostamaan seksiä aivan tavallisilta suomalaisilta tytöiltä. Kaikki testimme kohteet olivat täysi-ikäisiä. Vierailimme niin sanotuissa tavallisissa kuvagallerioissa, mutta myös eroottisilla kuvagalleriasivustoilla.

Tulos on kohtuullisen yllättävä ja ilmiön laajuus hämmästyttää sekin. Yli puolen vuoden aikana testihenkilömme on kysellyt halukkuutta seksipalvelujen tarjoamiseen noin sadalta nuorelta naiselta – 23 heistä oli suostuvainen vastikkeelliseen seksiin.

Käytännössä siis lähes neljäsosa nuorista neitokaisista oli valmis – tietyin ehdoin – harkitsemaan seksiseuralaisena toimimista. Eroottisilla sivustoilla suostuvaisuus sponsoroituun seksisuhteeseen oli suurempi. Käytännössä 2/3 suostuneista omisti profiilin siellä.

Hymy jatkaa asian raportoimista seuraavissa jutuissaan.

Viimesyksyinen juttumme

Amandan tarina

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: prostituutio

Kommentit

Oma kommentti