Hymy sai kirjeen Pekka Haavistolta!

Pekka HaavistoHymy pyysi kaikilta presidenttiehdokkailta kirjeen julkaistavaksi Suomen kansalle ja Hymyn lukijoille. Kaikki kirjoittivat. Nyt Hymy julkaisee sekä Sauli Niinistön että Pekka Haaviston kirjeet kokonaisuudessaan verkkosivuillaan. Ensin oli vuorossa Niinistö, tässä tulee Haaviston kirje.

Sisuuntunut Suomi

 

Suomea kiertäessään törmää usein arjen sankaruuteen. Suomi pysyy pystyssä ja menee eteenpäin siksi, että niin moni suomalainen antaa omaa aikaansa yhteisille asioille, yhteisvastuulle ja yhteiselle hyvälle. Nämä arjen sankarit eivät yleensä tee numeroa itsestään, olipa heidän panoksensa sitten vanhusten auttamisessa, nuorisotyössä, urheilussa, kulttuurissa tai missä muussa tahansa vapaaehtoistyössä. Talkootyö on näille suomalaisille tuttua, eikä siihen käytettyä aikaa ja vaivaa lasketa. On ilo auttaa.

Todelliset huolenaiheemme ovat lähellä. Haluamme lähikoulumme jatkavan, ja toivomme sinne päteviä opettajia. Olemme huolissamme seurakunnankin taloudesta, saadaanko kirkot korjattua, papit palkattua ja kiertääkö kolehtihaavi muiden auttamiseksi entiseen malliin. Haluamme piipahtaa kyläkirjastossa ja avata aamulla tutun lehden ja lukea siitä maakunnan ja maailman asiat.

Kun Suomesta tuli sivistysmaa, opettajat, papit ja paikallislehtien toimittajat kantoivat tiedon soihua ja olivat käynnistämässä monia hankkeita kotiseudun kohentamiseksi. Kannettiin yhdessä huolta siitä, että jokainen lapsi saatiin kunnon kengissä koulutielle.

Nykyään puhutaan paljon osaamisestamme maailmalla. Sitä totta vieköön tarvitsemme. Kun Suomi-kuvaa pohtinut työryhmä viime vuonna julkaisi tuloksensa, sen kärjessä oli kolme kovaa: vesi, luomu ja rauha. Kaikkia näitä me suomalaiset osaamme, ja ne voivat olla meidän kärkihankkeitamme maailmalla.

Jotakin muuta kuitenkin tarvitaan.

Ei riitä, että olemme hyviä vain maailmalla. Meidän ei pidä päästää omia kotiseutujamme kurjistumaan. Kun kauppaliikkeet muuttuvat kirpputoreiksi, ja kun kirpputoritkin sulkevat ovensa, tiedämme, että omat asiamme eivät ole aivan mallillaan.

Kotiseutujen elävänä pitämiseen tarvitaan nyt kansakunnan parhaat ajatukset ja ideat. Kun Suomessa tahdotaan, täällä myös osataan. Tiedämme sen omasta historiastamme. Meillä on luontoa, perintöä, sivistystä. Berlusconi on mennyt, mutta suomalaiset puukirkot ovat pystyssä. Myös Suomen maaseudusta voi tulla Italian maaseudun kaltainen, vierailijoitakin kiinnostava tarina.

Maailmalla liikkuessani kerron usein Suomen menestystarinasta. Selvisimme suurista nälkävuosista 1866-1868, ja opimme yhteiskuntana varustautumaan pahan päivän varalle. Selvisimme kansalaissodasta ja sen julmuuksista 1918. Kävimme kovan taistelun Neuvostoliittoa vastaan 1939-1944. Saan vastaani yleensä mykistyneitä katseita ja kysymyksen: Miten te selvisitte?

Meillä on yksi vastaus: suomalainen sisu. Nyt sitä tarvitaan pitämään omat kotiseutumme elävinä ja kehityksen kärjessä.

 

Pekka Haavisto

 

Näin kirjoitti Niinistö

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Pekka Haavisto, presidentti, vaalit

Kommentit

Kannattajistaan kandidaatin tuntee. Niinistön kannattajat näyttävät olevan täynnä vihaa ja ylimielisyyttä.

Eihän Suomen pressalta vaadita paljoakaan! virka on täysin turha! ihan pelleilyä!vaikutus valtaa kun ei ole! ja haavisto olisi ollutkin edustus virkaan sopiva, mielyttävä ulkonäkö ja loistava ulosanti! niinkuin pitääkin!Valitettavasti toisten uskonto ja homous ei salli hänen äänestämistään!ja äänestysprosentti kertoo sen ettei Niinistö ole suosiossa!

Herätkää pahvit, nyt etsitään pätevää presidenttiä Suomelle eikä Village Peopleen uusia jäseniä, nämä Haaviston fanaattiset kannattajat edes tajua mitä pressalta vaaditaan.

”Järki kaveri” ehkä olet tavannut vääriä ihmisiä ja surffaillut väärillä sivuilla. Valitsemme sen joka on parempi.

Pekka on tehnyt kauttaaltaan hienon kampanjan toista ehdokasta mollaamatta. Se onnistuu vaan sydämen sivistyksellä, jota presidentti tarvitsee, jos haluaa aidosti kohdata eteentulevat tehtävät.

voihan kakkapylly sentään. presidenttipenttidentti, sekä muut aah niin ihanat.

Pekka Haavistosta:

Itse olen yllättynyt siitä miten löyhillä perusteilla ihmiset kertovat äänestävänsä esimerkiksi nyt Haavistoa.

Törmäsin kadulla tällaiseen vaalinaiseen, joka esitteli Haavistoa ja jakoi jotain esitteitä. Huvikseen kyselin sitten joitakin kysymyksiä mm. mikä on Haaviston ulkopolitiikan kokemus ja miksi Pekka itse viettää makeaa elämää muista piittaamatta vaikka puhuu pehmeistä arvoista eli ns ”Ei elä niinkuin opettaa”. Noh nainen selitti joistan YK-Tehtävistä ja siitä kuinka Pekka on niin mukava ja ihana ihminen että se saa ihmiset voimaan hyvin ja juuri sellaista suomi tarvitsee.

Meni yli minun ymmärrykseni. Minä en äänestä kaveria joka vaan sattuu olemaan ”hyvä tyyppi, joka on ihana”.

Niinistö paljon pätevämpi johtamaan Suomen ulkopolitiikkaa jo pelkästään kokemuspohjaltaan.

Haavisto sopii varmasti seuraamaan Halosen jalanjälkiä, Setan puheenjohtajaksi, mutta ei Presidentiksi.

Kaitpa Haavisto vetoaa makeilla puheillaan sitten joihinkin tunneherkkiin ihmisiin.

Jos vähänkään jaksaa netistä etsiä tietoa ehdokkaista tajuaa varmaan kumpi on pätevämpi Suomen ULKOPOLITIIKKAA johtamaan. Se on kuitenkin Presidentin työ.

Ei se että on ”ihana tyyppi”.

Huomenna kolahtaa varma 6 äänestysuurnaan.

Ellulle:

Pekka on tehnyt kovasti töitä, joten hän myös ansaitsee saada rahaa. Pekka on myös käyttänyt rahaansa tuon kulttuurisesti arvokkaan talon kunnostamiseen. Kyse on siitä miten rahansa saa ja miten sitä käyttää esim. eettiset valinnat ovat todella tärkeitä.

Koulutus ei takaa sivistystä ja todellista älykkyyttä. Pekka on ollut luova ja rohkea, jätti opinnot mm. perustaakseen Vihreän liikkeen ja toimiakseen yksityisyrittäjänä.

Pekka edustaisi koko kansaa, mutta sattuu vain olemaan seksuaalivähemmistössä. Älä sekoita asioita.

Ja lopuksi miksi sinun täytyy ollaa noin asiaton ja vihantäyttämä?

Kiitos Pekka sinulle!

Ne, jotka sanovat, että Pekka on jättänyt koulun kesken, eivät ymmärrä mistä puhuvat. Meillä on paljon maistereita ja tuomareita, jotka ovat niin sanotusti valmistuneet, mutta joilta puuttuu ote työhön, taito kommunikoida, mahdollisuus tehdä sitä mitä Pekka on tehnyt.

Pekka puhuu ja kirjoittaa viisaita sanoja. En voi käsittää miten vielä 2000 luvulla on noin rajoittuneita ihmisiä, jotka vielä vetävät tuon homokortin. Eiköhän Pelkka ole maailmalla kiertäessään oppinut paljon enemmän kuin jotain koulun pulpettia kuluttaessa. Tottahan toki koulutus on hyväksi, mutta elämän koulu on koulu myös.

Populisti Pekka iskee.

Ääriliberaalia Pekkaa ei kiinnosta muu kuin saada 2 miljoonan koti myytyä että pääsee viettämään lisää Luxus-elämää. Ja ehkä keksiä lisää ympäristöveroja joilla pistää veronmaksaja kärsimään.

Pekka ei saa ääntäni.

Presidentiksi ei sovi mies, joka on jättänyt koulunsa kesken. Homoseksuualina edustaisi taas yhtä pientä vähemmistöä. ”Koko kansan Presidentti” Hahhah.

Suomessa ei muuta tehdäkään kuin hyysätään vähemmistöja.

Pekkahan voisi kysyä NEXARILTA jos irtoaisi kampaamosta hommaa? Presidentiksi tuskin pääset.

Olisiko nuo ajatukset lainattu Niinistön puheista ? No ei ehkä, ”kaverukset” kun ovat näissä asioissa liikuttavan yksimielisiä, vain ehkä pieniä painotuseroja.

Täysin samaa mieltä. Nyt me tarvitsemme taas sisua että Suomi nousee negatiivisten ajatusten rämeestä.

Olen Pekan kanssa samaa mieltä. Meissä suomalaisissa on hieno ominaisuus, jota ei muulta löydy. Ollaan ylpeitä itsestämme ja toisistamme!

Oma kommentti