Kolmoismurhaaja Valjakkalan haastattelu Hymyssä!

ValjakkalaÅmselen kolmoismurhaaja Juha Valjakkala, nykyiseltä nimeltään Nikita Fouganthine, on päässyt koevapauteen. Hymy oli ainoana lehtenä paikalla, kun Pohjoismaiden tunnetuin vanki kokeili sopeutumista siviiliin.

Ehdonalaiseen vapauteen Valjakkala pääsee heinäkuun alussa, jolloin vankeutta on kestänyt tasan 20 vuotta. Hän täytti juuri ennen vankilasta lähtöään 43 vuotta.

Hymyn yksinoikeushaastattelussa Valjakkala sanoo, että hän haluaa nyt auttaa muita vankeja.  

-Olen tehnyt 30 vuotta pahaa. Jos nyt seuraavat 30 vuotta tekisi hyvää, Valjakkala pohtii.

-En osannut odottaa niin tyrmäävää kohua, vaikka toki aavistin, että Ruotsissa syntyy kova haloo armahduspäätöksestä. Otsikot olivat myös Suomessa näyttäviä, muttei minua niin rankasti ristiinnaulittu kuin Ruotsissa, Nikita kommentoi.

Valjakkala on käyttänyt vankilassaoloaikaansa muuhun kuin sarjakuvalehtien lueskeluun. Hän luki ylioppilaaksi ja ja luki sen jälkeen psykologiaa ja sosiologiaa tähtäimessään maisterin paperit. Niin pitkälle mies ei yltänyt, mutta psykologiassa hän suoritti arvosanan cum laude approbatur.

Teksti: Hymy
Avainsanat: Juha Valjakkala, Nikita Fouganthine

Kommentit

Oma kommentti