Martinan lähipiiri Hymylle: ”Kuulimme Pelkokerroin-juonen ravintolassa”

Martina AitolehtiHymy paljasti eilen verkkosivuillaan, että kohujulkkis Martina Aitolehden epäillään vuotaneen salaisia ohjelmatietoja ulos ennen aikojaan. Martina esiintyy Pelkokerroin-tv-ohjelman jaksossa syksyllä. Kielimisestä on säädetty mojovat sopimusrikossakot.

Martina on kiistänyt Iltalehdessä vuotaneensa tietoja, vaikka hänen lähipiirinsä näin väittääkin.

Hymyllä on hallussaan samainen kirjallinen dokumentti, joka on toimitettu myös Neloselle. Nelonen toimitti asian eteenpäin tuotantoyhtiö Solar-Filmsille.

Kirjallisessa dokumentissa Martinan lähipiiriin kuuluva taho väittää kuulleensa asiasta kostean ravintolaillan aikana Martinalta itseltään. Lähipiirin mukaan Martina on kertonut asiasta tuttavajoukossaan laajemminkin.

Asia pöyristytti kuulevia korvia:

-Viihdealan ammattilaiselle tulisi olla aivan selvää, ettei sopimusta rikota ja kerskailla suosituksillaan häpeilemättä, tuontantoyhtiölle ihmetellään.

Tuotantoyhtiöön toimitettu selostus juonenkäänteistä on niin yksityiskohtainen, että tuottaja Martti Sivonen on ehtinyt julkisuudessa jo myöntää tiedot oikeiksi. Vuoto on siis todella tapahtunut.

Sivonen ei kuitenkaan vielä lähde syyttämään Martinaa, sillä ohjelmassa esiintyy muitakin.

Epäilyksiä toki herättää se, että Martinan lähipiiriin kuuluva henkilö tietää juonen seikkaperäisesti.

Lue myös:

https://hymy.fi/tasta-puhutaan/martina-aitolehti-rikkoi-salassapitosopimuksen

Teksti: Hymy
Avainsanat: Martina Aitolehti, Martti Sivonen, Nelonen, Pelkokerroin, Solar-Films

Kommentit

Toivottavasti Martina saa suuret sakot Pelkokerroin-vuodosta! Ihan turhaa koko hää-soopakin mitä kaikki juorulehdet on vuoronperään toitottaneet. Taitaa olla julkisuuskikka koko häähömpötys!!

Kyllä Martinan ulkonäköä todellakin saa arvioida. Ihan juridisestikin ajatellen. Ja saa vähän muutakin.

Hän on itse hakeutumalla hakeutunut pintajulkisuuden pariin – poseeranut alasti jne.

Oma kommentti