Nipsu-TV:n alku: Paljaita pyllyjä ja naapurisotaa!

Niko SaarinenHymyn verkkosivuilla keskiviikkona käynnistynyt Nipsu-TV eli BB-Niko Saarisen elämää tämän kotona 24/7 seuraava reality-show oli yhtä värikäs kuin keravalaistähti itse.

Klo 21 alkanut neitsytlähetys ei ollut ehtinyt kestää kuin 40 minuuttia, kun päätähti ilmoitti olevansa armottomassa jurrissa.

Niko tanssahtelikin pöydällä ja intoutui näyttämään nais- sekä miesfaniensa iloksi paljasta takamustaan antaumuksella ja hartaasti.

Aloitusbileisiin oli saapunut parisenkymmentä henkilöä, joista suurin osa parikymppisiä kaunottaria.

-Tänne ei tänään kutsuttu julkkiksia, vaikka sellaisiakin on myöhemmin luvassa. Halusin bilettää näiden kauniiden tavisystävieni kanssa. He eivät ole hylänneet minua BB:n takia. Heidän takiaan olen elossa! tunteikas Niko julisti.

Naapurisota!

Illan aikana pelattiin pullonpyöritystä ja nautittiin kuohuviiniä.

Draamaa kuvioihin tuli siinä vaiheessa, kun naapurit valittivat metelistä. Niko oli jo ennen bileiden alkua ehtinyt mainita asuvansa Nuorisosäätiön kämpässä, jossa iloiseen meininkiin on totuttu.

Jossain vaiheessa tuohtunut Niko ampaisi ulos residenssistään palaten entistä tuohtuneempana.

Naapuri sai kuulla kunniansa.

-Teen hänestä rikosilmoituksen, jos tuo turha valittaminen ei lopu. Itse hän mekkaloi viime viikonloppuna! Niko paasasi.

Loppuillasta todistettiin episodia, jossa kämppään tuli savua, kun liedelle oli tiettävästi ”unohdettu” jotain.

BB-Niko kertoi myös Big Brother -talon tapahtumista.

Niko ei juurikaan osoittanut katuvansa sitä, että heitti lasilla Mariannea eli Mertsiä. Hän kertoi saaneensa tämän viikkokausia jatkuneesta ”lässyttämisestä” tarpeekseen.

Tosi-tv jatkuu! Prime time on joka ilta klo 21, mutta muulloinkin kämppään kannattaa kurkistaa, sillä kamera surraa 24h vuorokaudessa.

https://hymy.fi/tasta-puhutaan/nipsu-tv-alkaa-keskiviikkona-niko-lupaa-draamaa

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: BB, Big Brother, Niko Saarinen, Nipsu-TV

Kommentit

Ihan joo maksan 1,50e tunti tästä, epätoivoinen yritys tämä.

Residenssi?? paskanen kerrostalo luukku,Tavis??? onko toi hintti sitten erkkari eli erikois ihminen. Työtön paskiainen jolla ulosotossa kaikki mitä on velkaa kerennyt tehdä,hymy kantaa juomat sinne odottaa että jotain räväkkää tapahtuis ja sitten on kivaa. Meikä laittais tollasta hinttinaapuria pataan jos meteli ei loppuis,mutta meidän Residenssissä ei ole naapureita kun tontti on 2,4 hehtaaria ja talossa 280 neliöö asuinpinta alaa mutta me ollaankin taviksia ja luojalle kiitos siitä.

Siis ei viddu oikeesti, mikä mulkku toi jätkä on..Vittu Nipsu-TV..hahahahah..mitä kuraa..toivottavasti naapurit tajuaa tehdä ilmoituksen poliisille..

Mageeta!
Lisää tälläsiä nuorisomalleja!!! 5-vuoden päästä unohdettuna jossain´paskaduunissa’ tosin niitäkin tarvitaan buaaaahhhhh…..

Markus, älä juoni, sähän katsot niin ku koko Suomi.

Tommonen naapuri olis painajainen. Nipsullekin pitää näköjään opettaa kantapään kautta mitä naapuruus ja hiljaisuus on! Häätö tommoselle häiriköijälle.

Oma kommentti