Sepon käsittämätön kohtalo: Tallinnan-reissu tuhosi elämäni!

Seppo MykkänenSeppo Mykkänen kertoo elämäntarinansa maaliskuun Hymyssä. Kaikki alkoi tavallisesta Tallinnan-matkasta, jonka seurauksena hän on menettänyt lähes kaiken.

65-vuotias miekkonen teki matkan etelänaapuriin vuonna 2009. Siellä hänet huumattiin ja ryöstettiin, ja ryöstön yhteydessä sokeutui myös silmä. Myös pankkitililtä lähti rahat.

-Viinaa ei löydetty Tallinnassa verestäni pisaraakaan, Seppo korostaa.

Sokeutuminen johti masennukseen, sydänkin alkoi vaivata, psoriasis ja sokeritauti pahenivat. Lopulta mies päätyi tapaturmaeläkkeelle ja tyttöystäväkin lähti. Nyt vaivaa myös yksinäisyys.

-Minulla ei ole varaa matkustaa lasteni ja lastenlasteni luokse. Sairasta äitiäni käyn silti auttamassa keskellä korpea. Oikeustieteen opiskelijat järjestivät kohtalostani kuultuaan sentään keräyksen ja lahjoittivat minulle 50 euroa, Seppo kertoo.

Lue miehen uskomaton tarina maaliskuun lehdestä.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Seppo Mykkänen

Kommentit

Tää on yhtä traaginen juttu kuin se IL:ssä uutisoitu suomalaisen ”liikemiehen” vaarallinen ilta Tallinnassa, mikä Suomen ja Viron poliisien tutkimusten jälkeen osoittautui valheeksi.

Juu, semmoista sattuu suomiukoille, kun tallinnan pillu alkaa viehättää. Kotimaassa harvemmin akkojen perässä juostessa käy noin.

Keitä ovat nämä ”ylemmät toimihenkilöt”? Ottavatko opiskelijat palkkaa kun keräävät rahaa? Kuulostaa huijareitten meiningiltä; Järjestettiinkö keräys Tallinnassa?

Aikaa ilkeätä vihjata että se olisi Sepon oma vika. Niinkuin sanoa tytölle joka on raiskattu: Mitäs olit niin ystävällinen tai mitäs otit niin lyhyen hameen päällesi.
Mutta siinä olen samaa mieltä että suomalaiset voisivat jättää nama Tallinnan matkat; HUIJAREITA SUURIN OSA.

Saahan hän sairauseläkettä.Minä olen käynyt monta krt:aa tallinnassa,eikä minua ole ikinä yritetty huumata tms.Mutta olenkin ollut selvinpäin ja liikuskellut paikoissa missä muutkin ihmiset liikkuu.

kuka vapaaehtoisesti edes haluaa mennä Tallinnaan? varkaita ja huijareita koko maa muutenkin täynnä.

Se summa oli kylläkin 50000e Mutta ylempien toimihenkilöiden kuluihin meni se 45000e ja keräjille se 4950 niin ei sepolle riittänyt kun se 50e Jos kerätty summa olisi ollut 500 000e olisi sepeki saanut 500e

”Opiskelijat saivat kyllä kerättyä 5000€ potin, mutta keräyspalkkioiden jälkeen Sepolle jäi se 50€”

No siinähän on palkkioprosentit kohdallaan!!

Opiskelijat saivat kyllä kerättyä 5000€ potin, mutta keräyspalkkioiden jälkeen Sepolle jäi se 50€

Tallinna-sarjan Seppo? Annetaan ymmärtää? Vittu mitä vittua? Ikinä kuullutkaan. Tää on kyllä ihan suomalainen Seppo joka haluaa kertoo tarinansa Hymylle. Eiks se sais kertoa, koska sä tampio sotket sen johonkin Tallinna-sarjan Seppoon? Mitä vittua!

Tässäkin annetaan taas ymmärtää, että tää ois Tallinna-sarjan transuileva Seppo…

50 euroa on opiskelijalle paljon. Monella opiskelijalla on aika tiukka budjetti eikä siitä ole helppo auttaa muita.

^ Eiköhän nyt ole kyseessä kuitenkin, että sitä rahaa tulee kuitenkin ovista ja ikkunoista. Saa vaan tarinan kuulostamaan pikkusen säälittävämmältä, kun laittaa noinkin mitättömän keräyksen summan julki.

No olipa järisyttävä auttamisen meininki tossa 50 euron keräyksessä. Nolla perään, niin saa varmaan ees tarvittavia lääkkeitä.

Oma kommentti