Suomalainen suosikkijuontaja sairaan ahdistelijan uhriksi – poliisijuttu!

Timo VirkkulaIskelmän aamushown eli Aamuvirkkulan suosikkijuontaja Timo Virkkula puhuu elämästään joulukuun Hymyssä. Hän myös kertoo joutuneensa henkisesti sairaan naisen ahdistelujen kohteeksi.

-Nainen soitteli jatkuvasti, mutta ei oikein sanonut mitään. Hän myös tuli radion tilaisuuksiin ja vaani ulkona kadulla. Yritin puhua hänelle järkeä, mutta mikään ei auttanut. En missään tilanteessa tuntenut varsinaista pelkoa, mutta täytyy myöntää, että tilanne oli kuitenkin aika ahdistava, Virkkula toteaa joulukuun Hymyssä.

Lopulta miehen piti ottaa yhteyttä poliisiin. Sen puututtua asiaan häiriköinti saatiin vihdoin loppumaan.

-Olin hänelle jonkinlainen pakkomielle. Toivon, ettei hänellä ole uutta uhria, vaan hän on saanut elämänsä kuntoon.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Aamuvirkkula, iskelmä, radio, Timo Virkkula

Kommentit

Haha, tervetuloa harmaalle alueelle missä tuokin on arkipäivää..

Keski-ikäisenä, lihaa syövänä ja kaljamahaisena heteromiehenä täytyy tunnustaa, etten ikinä ole kuulutkaan Tomista.

Aikuisten suosikkiradio? Häh? Ehkä maaseudun aikuisten, mutta älä nyt herranen aika yleistä, että keskiverto suomalaisaikuinen sitä p*skaa vapaaehtoisesti kuuntelisi.

Siksi et ole, koska olet 14v pikkupoika.

Ja opetus:

Elämää on sinun elämäsi ulkopuolellakin. Iskelmäradio on aikuisten suosikkiradio, ja hän Suosikkijuontaja.

Mutta opit sitten joskus. Nyt vittuun täältä mun netistä, tai ainakin nukkumaan.

Oma kommentti