Erikoispatjasta apu univaikeuksiin

Hanna Numminen on koko ikänsä ollut hyvin herkkäuninen, ja jo lapsesta asti hän on heräillyt öisin. Hänellä on ollut myös nukahtamisvaikeuksia. – Nyt ongelmat ovat kuitenkin ohi, hän kertoo tyytyväisenä.

Hanna Numminen, 45, on lukion biologian ja maantieteen opettaja, jonka työpaikka on Porin lyseon lukiossa. Hannan perheeseen kuuluvat 10- ja 12-vuotiaat pojat sekä kaksi pientä koiraa, ylämaanterrieri Liitu ja monirotuinen Laku.

Hannalla ei ole varsinaisia terveysongelmia, mutta nukkuminen on tuottanut murheita.

– Harrastan tanssia ja jos harkat ovat iltamyöhällä, sen jälkeen on vaikea saada unta. Sama juttu, jos on kovasti työkuvioita meneillään. On ollut sekä nukahtamisvaikeuksia että keskellä yötä heräilyä.

Ei nukahtamislääkkeitä

Hanna on yrittänyt saada nukkumattia luokseen pimentämällä makuuhuoneen ja hän on myös yrittänyt rauhoittua aina noin tuntia ennen nukkumaan menoa. Hän tunnustaa kuitenkin olevansa kova puuhailemaan, joten tunnin rauhoitusaika ei aina ole ollut onnistuakseen.

– Olen kokeillut nukahtamislääkkeitä, mutta haluan välttää niitä, sillä monet jäävät niihin koukkuun. Olen kuitenkin niin vahvaluontoinen, ettei siitä juuri ole pelkoa. Olen alusta lähtien ottanut niitä vain silloin tällöin ja erityisesti kun ihan ehdottomasti tarvitsee unta eli jos jotakin tärkeää tapahtuu seuraavana päivänä.

Hanna käytti vuoden 2014 kesälomansa asuntonsa remontointiin. Kun opetustyöt alkoivat, puhti oli koko lailla pois, joten hän halusi varmistaa unen saannin.

– Surffailin netissä ja löysin sieltä Neurosonicin sivut. Minulle oli tärkeää, että tuotteilla oli tehty kliinisiä tutkimuksia eli sitä oli tutkittu luonnontieteellisin keinoin. Löysin Porista CarmaTerapio -nimisen yrityksen, jossa oli Neurosonicin patja, ja ostin sieltä yhden kuukauden koeajan. Halusin testata, kuinka se toimii.

Patja auttoi

Niin uskomattomalta kun se kuulostaakin patja todella auttoi.

– Käsittely kesti aina 45 minuuttia ja kävin siellä hyppytunneilla viitenä päivänä viikossa. Olin ensimmäisen käsittelyn jälkeen todella uupunut ja tätä jatkui viikon verran, mutta sitten tilanne normalisoitui.

Lihakset rentoutuivat hoidon aikana aika syvältä ja loppuvaiheessa nukahdin.

Mistä ihmeestä siis onkaan kysymys?

– Kyse on matalataajuushoidosta ja se tuntuu siltä kuin olisit jättimäisen, kehräävän kissan sylissä, Hanna luonnehtii hauskasti.

– Tärinä on hyvin unettavaa ja rauhoittavaa. Se ei ole edes tasaista, sillä sen voimakkuus vaihtelee ihan samalla lailla kuin kissan kehräys. Välillä on taukoja ja sitten se alkaa taas uudestaan. Kyse ei kuitenkaan ole mistään hieronnasta vaan se on semmoista pientä hyrinää.

Uni parempaa kuin ennen

Hanna oli valmis katsomaan vielä tämänkin vaihtoehdon uniongelmiensa torjumiseksi. Hän kertoo lähteneensä kokeiluun avoimin mielin eikä pohdiskellut ollenkaan, uskoako siihen vai ei.

– Sitten rupesin pikkuhiljaa nukkumaan paremmin. En tosin vieläkään nuku aivan täydellisesti, mutta uni on huomattavasti parempaa kuin aikaisemmin. Ostin itselleeni kotiin patjan, jota käytän arkena lähes joka ilta. Kyseessä on 2000 euroa maksanut siirrettävä patjamalli, joka on minulla parisängyn toisella puolella. Nukahdan sille, saatan nukkua pari tuntia ja kömmin sitten parisängyn omalle puolelleni. Yleensä en sen jälkeen enää herää vaan nukun sikeästi.

– Olen aina nähnyt valtavasti unia, ja usein aamulla oli voipunut olo, kun oli tullut katselluksi unia niin paljon. Nyt unet ovat selvästi vähentyneet ja unikin on ollut jotenkin rauhallisempaa, Hanna naurahtaa.

Hannan patjaa voi myös siirtää minne tahansa.

– Oma patjamallini on siirrettävä ja se oli kaikkein edullisin, mutta niitä on monenlaisia. Hoitolassa käytössäni oli divaani, joka oli tosi mukava, mutta sille ei täällä ollut oikein tilaa. Oman patjani voisin ottaa periaatteessa mukaan matkoillekin, mutta en ole vielä sitä tehnyt, koska se on sen verran painava.

– Olen hyvin tyytyväinen omaan Neurosonic-patjaani ja aion ilman muuta jatkaa sen käyttöä. Käytössäni on ollut vanhan mallinen laite, jonka ohjausyksikkö on hiukan iso ja raskas, mutta nyt olen saamassa pävitetyn tablettiversion, Hanna kertoo tyytyväisenä.

Teksti Reijo Ikävalko

Kuvat Juha-Tapio Tuomela 

Terveys-Hymy 2-2016

Teksti: Hymy
Avainsanat: herkkäuninen, nukahtamisvaikeus, uni, uniongelma

Kommentit

Oma kommentti