Kuusi kiloa katosi kuukaudessa!

Taksiliikenneyrittäjä Timo Melto vannoo ja vakuuttaa uuden pätkäpaaston nimiin. Hän kokeili sitä alkukesästä kuukauden päivät ja katso, elopaino putosi puolentoista kilon viikkovauhtia.

Timo Melto, 55, on syntynyt Joutsenossa ja asunut siellä koko ikänsä. Hän ehti olla Joutseno Pulpin palveluksessa peräti kolmisenkymmentä vuotta, kunnes iso luuta tuli ja lakaisi. Oli keksittävä jotakin muuta.

– Toimin johtajiston henkilöautokuljettajana, mutta muutaman viime vuoden ajan olin huoltomestarin tittelillä. Sitten työt loppuivat. Olen nyt ollut kaksi ja puoli vuotta taksiliikenneyrittäjänä ja menee ihan kohtalaisesti. Saimme hiljattain toisen autonkin. Minä ajan yhtä autoa, vaimo toista ja meillä on vielä yksi palkattu kuljettaja, joten kolme kuskia on kahta autoa kohti. Kahden ja puolen vuoden aikana on kilometrejä kertynyt reippaat 310 000.

Timo ja hänen vaimonsa Päivi, 53, asuvat tätä nykyä jo kahdestaan, sillä kaikki kolme lasta ovat lentäneet pesästä. Poikia on kaksi ja tyttöjä yksi, ja esikoispoika on ehtinyt tehdä Timosta jo ukinkin. Pikku prinsessa täyttää marraskuussa kolme.

Timon terveydentilanssa ei ole ollut suurempia murheita, mitä nyt verenpaine on hiukan kiusannut, mutta sekin pysyy lääkityksellä aisoissa. Ennen lääkitystä paineet olivat 160/95 eli lievästi koholla, mutta nyt ne keikkuvat lääkkeiden ansiosta tavoitelukemissa.

Pyöreä puolustaja

Timo tunnustaa olleensa jo kansakouluaikoina sen verran pieni ja pyöreä, että hänestä leivottiin jalkapallossa aina puolustaja, koska hän ei jaksanut juosta niin paljon kuin hyökkääjältä olisi vaadittu. Timo on 188 senttiä pitkä ja painoi armeija-aikoinaan niukimmillaan 78 kiloa, mutta jo intin loppuaikoina ja autokomppaniaan siirtymisen jälkeen sotilaskodin munkit maistuivat sen verran, että loppuaikoina kiloja kertyi lisää.

– Kaiken lisäksi olin varusmiestoimikunnan puheenjohtaja, joten aina kun toiset lähtivät juoksemaan jonnekin, minä katosin sotkuun pitämään kokousta, Timo nauraa.

– Ei minulla mitään varsinaisia paino-ongelmia ole koskaan ollut, mutta se täytyy tunnustaa, että olen ollut lievästi ylipainoinen, hän muotoilee.

Pahimmillaan Timo painoi muutama vuosi sitten 111 kiloa. Pulpin aikoihin kymmenkunta vuotta sitten työmaalle kerättiin Painonvartijoiden ryhmä.

– Silloin putosi 17 kiloa eli painoin 94 kiloa, mutta kun kurssi loppui, kilot palasivat pikkuhiljaa takaisin. Systeemi oli sinänsä tehokas, mutta ei se ainakaan minulla tuottanut pysyvää tulosta.

Naapurilta neuvoja

Viime vapun tienoissa Timo päätti kuitenkin ottaa itseään jälleen kerran niskasta kiinni. Naapuriin muuttanut ravitsemusalan asiantuntija suositteli Timolle Easy Diet-tuotteita ja pätkäpaastoa.

– Vaikka kiinnostuin asiasta, en alkuun ollenkaan uskonut siihen, mutta kun itse sitä kokeili ja toteutti, niin pakko oli uskoa. Aloitin sen tosissani joskus toukokuun puolivälissä ja pidin viikossa kaksi pätkäpaastopäivää, mutta muina päivinä söin ihan normaalisti muun muassa grillimakkaraa ja muitakin herkkuja.

Taksihommissa ei voi etukäteen päättää menoistaan, joten paastopäivät heittelivät.

– Mutta silloin kun niiden vuoro tuli, söin Easy Diet -pussipuuron aamulla, pussikeiton päivällä, iltapäivällä nappasin ateriankorvikesuklaapatukan ja illalla söin välipalakiisseliä. Eikä se ollut yhtään vaikeaa. Kaikki Easy Diet -tuotteet maistuivat tosi hyviltä.

Timon elopaino alkoi tippua tasaista puolentoista kilon viikkovauhtia. Kun kuukausi oli kulunut, vaaka näytti kuutta kiloa vähemmän!

Vielä vähän pois

Vyötäröltä oli lähtenyt viisi senttiä ja sen ansiosta kengät sujahtivat jalkaan selvästi helpommin kuin ennen. Hengästymistä ei enää ilmennyt entiseen tapaan ja yleinen vireystasokin oli noussut.

– Pätkäpaasto tuntui helpolta. Nyt aion kokeilla painonpudotusta pitkäpaastosysteemillä. Syön ekan viikon pelkästään Easy Diet-tuotteita ja jatkan sitten taas pätkäpaastoillen. Pätkäpaatoillessa syön viitenä päivänä normaalisti ja kahtena päivänä ateriankorvikkeita. Mitään varsinaisia tavoitteita minulla ei ole, mutta jos painon saisi 95 kilon paikkeille, se riittäisi.

Timo pitää vielä lopuksi lyhyen ylistyspuheen Easy Diet -suklaapatukoille.

– Ne on sitten käteviä. Tässä tulee aika paljon ajettua Helsingin väliä, ja kun käyn hakemassa lentokentältä vieraita ja kun kuitenkin reissuun menee viisi, kuusi tuntia, niin mikä on helpompaa kuin napata patukka siinä välillä. Saa syötyä ja homma toimii.

Teksti Reijo Ikävalko

Kuva Marjut Vuotila

Terveys-Hymy 10-13

Teksti: Hymy
Avainsanat: laihdutus, päästö, painonpudotus, pätkäpaasto

Kommentit

Oma kommentti