Merja laittaa nappulaa kielen alle

Merja Terho kertoo terveystilanteensa olleen oikein hyvä aina viiteenkymppiin asti, mutta sen jälkeen on alkanut tulla pieniä kremppoja. – Nivelet vähän kiusaavat, tuli verenpainetta ja rytmihäiriöitä, hän luettelee. – Mutta nyt menee taas paremmin!

Korutaiteilija Merja Terho on syntyperäinen ja paljasjalkainen tamperelainen. Alun perin hän valmistui prosessi-insinööriksi ja kouluttautui vielä sen jälkeen tietotekniikka-alallekin, mutta kun esikoispoika sairastui kuusivuotiaana vaikeaan reumaan, äiti päätti jäädä kotiin hoitamaan pikkumiestä.

Merjalla on kaikkiaan kolme lasta, kaksi poikaa ja tyttö, joista nuorimmainenkin eli 20-vuotias tytär on juuri lentänyt pesästä. 24- ja 22-vuotiaat pojat opiskelevat diplomi-insinööreiksi ja tytär tähtää arkkitehdiksi. Esikoispojan lapsuudessa puhjennut reuma ei siis ole estänyt opiskeluja ja ammattiin valmistumista.

– Pari vuotta sitten tuli avioero, joten täytyi ruveta suunnittelemaan kuvioita uusiksi, Merja kertoo.

– Olin jo aiemmin tehnyt koruja harrastuksekseni, mutta nyt rakensin siitä ammatin. Perustin oman yrityksen vuosi sitten Tampereen Koivistonkylään.

Ero toi murheet

Merja myöntää, että insinööri ja taiteilija eivät yleensä mahdu samaan lauseeseen, mutta näinkin voi käydä. Ei pidä kangistua vanhoihin ennakkoluuloihin.

– Terveysmurheita alkoi ilmaantua samoihin aikoihin eron kanssa, hän toteaa.

– Tuli verenpainetta ja rytmihäiriöitä, mutta ne pysyvät onneksi kurissa lääkityksellä. Terveysmurheisiin luettavia ovat myös aika pahat ja moni-ilmeiset allergiat, joita on myös lapsilla. Se on sukurasitus molemmilta puolilta. Itse olen allerginen vaikka mille: pähkinät, mantelit, mansikat, siitepölyt, eläinallergiat, aspiriini ja niin edelleen.

Merja on hakenut ja löytänyt apua vaivoihinsa myös luontaistuotteiden puolelta. Hänen hovihankkijansa on tamperelainen FutMed.

– Olen ottanut heidän kielen alle laitettavaa 5000 mikrogramman Superior Source B12-vitamiinivalmistettaan jo hiukan yli puolen vuoden ajan ja olen sitä mieltä, että se on virkistänyt ja piristänyt oloani selvästi.

Merjan 80-vuotiaalla isällä todettiin pari vuotta sitten Alzheimerin tauti, jonka lisäksi hänellä on keuhkoahtaumatauti ja kakkostyypin diabetes.

– Hän on ymmärrettävistä syistä ollut allapäin, mutta hänkin on piristynyt selvästi B12-vitamiinin myötä. Isältä mitattiin B12-vitamiinitaso, joka havaittiin hyvin matalaksi. Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka tasot ovat nousseet, kun mittaus seuraavan kerran tehdään.

Nyt maha tykkää

Merja alkoi avioeron jälkeen kärsiä myös unettomuudesta. Jonkin ajan kuluttua vaiva hiukan helpotti, mutta sitten se palasi takaisin. Onneksi FutMedin valikoimasta löytyi sopiva kielen alle laitettava valmiste tähänkin vaivaan. Kyse on melatoniinista.

– Olen ollut koko ikäni hyvin aamu-uninen, mutta kun nyt otan yhden milligramman melatoniinin kielen alle nukkumaan mennessäni, nukahdan puolen tunnin sisään ja herään aamulla seitsemän kahdeksan aikaan niin pirteänä, etten ole eläissäni herännyt. Ilmiö on ihan uusi ja outo. Olen aina ollut enemmän ilta- kuin aamuihminen.

– FutMedillä on nukahtamisongelmiin toinenkin valmiste, Slumber Helper, joka estää heräilemästä kesken unien, mutta sitä en käytä yhtä usein kuin melatoniinia. Otan sitä vasta silloin, jos ajatukset alkavat pyöriä päässä ja rupean miettimään, kuinka tämä loppuelämä nyt oikein menee. Se on siis semmoinen loppuelämän mietiskelytabletti.

Merja sanoo pitävänsä kielen alle laitettavista, siellä heti sulavista ja hyvin imeytyvistä valmisteista senkin takia, koska hänellä on kaikkien muiden pikkukremppojensa lisäksi myös refluksitauti.

– Jos otan vitamiinit tabletteina, maha ei oikein tykkää siitä ja kaikenlaista tahtoo nousta vatsahappojen kanssa ylös. Näissä valmisteissa sitä ongelmaa ei ole.

Teksti Reijo Ikävalko

Kuva Mika Kanerva

Terveys-Hymy 6-14

Teksti: Hymy
Avainsanat: B12-vitamiini, kielen alle laitettava tabletti, melatoniini, unettomuus

Kommentit

Oma kommentti