Paino ja verenpaine putosivat

Jori Kantonen painoi vielä helmikuussa 117 kiloa, mutta sen jälkeen kun hän lähti mukaan porvoolaisten ylipainoisten jääkiekkoilijoiden Toldboysien laihdutustempaukseen, elopaino putosi komeasti.

Terveys-Hymy on jo aiemminkin kertonut porvoolaisten veteraanilätkän ystävien painonhallintaprojektista, joka on toteutettu Mezina Oy:n Konjak-valmisteen avulla.

Pienen rakennusliikkeen toimitusjohtaja Jori Kantonen, 47, on yksi tempaukseen osallistujista – ja onnistujista. Kun vielä helmikuun alussa vaaka pysähtyi lukemiin 117 kiloa, toukokuun alussa mittarissa oli enää 106 kiloa. Kolmessa kuukaudessa läskiä oli lähtenyt maata kiertävälle radalle siis kunnioitettavat 11 kiloa.

Jori on syntyjään niitä kuuluisia Porin ässiä, mutta hän lähti kotikaupungistaan maailmalle heti ammattikoulun jälkeen. Peruskoulutukseltaan hän on autonasentaja, mutta päätyi lopulta rakennusalalle. Nykyisellään Jorin rakennusliike työllistää muutamia miehiä.

– Meillä oli jätkien kanssa reissutyökämppä, mutta kun muksut kasvoivat, päätin asettua. Porvoossa ollaan nyt asuttu jo noin 15 vuotta.

Jori on kahden tyttären ja yhden pojan isä. Nuorin on 17-vuotias ja esikoinen 24 vuotta täyttänyt. Vaimo on Jorin mukaan ammatiltaan puhtaanapitohenkilö.

Korkealla käytiin

Jori on säilynyt koko lailla terveenä, mitä nyt pieniä verenpaine- ja kolesteroliongelmia on ilmennyt. Lääkehoidossa hän on ollut viitisen vuotta.

– Kun lääkitys määrättiin, verenpaine näytti lukemia 170/110 eli aika korkealla käytiin. Kolesteroli oli viiden ja kuuden välissä, joten se ei ollut yhtä vakavaa. Mutta nyt kun paino putosi, lääkitys väheni selvästi. Se on laskettava puhtaasti painonpudotuksen ansioksi. Kaksi pilleriä jäi kokonaan pois eli beetasalpaaja verenpaineeseen ja toinen oli nesteenpoistaja. Nyt jäljellä on enää yksi.

Kolesteroliin määrätyt statiinit Jori lopetti puolitoista vuotta sitten ja siirtyi punariisiin.

– Kokonaiskolesteroli on pysynyt samana kuin kolesterolilääkkeilläkin, mutta punariisin aikana hyvä eli HDL on vähän noussut ja paha eli LDL on vähän laskenut. Konjakin sisältämä glucomannankuitukin edistää veren kolesterolitasapainon pysymistä normaalina.

Paino nousi hiipimällä

Jori on 176 cm pitkä ja painoi siis vielä helmikuun alussa 117 kiloa. Painoa on kertynyt salakavalasti hiipimällä kuuden, seitsemän viime vuoden aikana. Kouluaikana tai nuorena hän ei ollut ylipainoinen.

– Ruoka ja juoma on maistunut, hän nauraa.

– Mitään erityistä herkkua ei ole ollut, kaikki on kelvannut. Olen yrittänyt laihduttaa tätä ennenkin ja saanut myös hyviä tuloksia, mutta kilot ovat aina tulleet takaisin. Kerran otin yhden kuukauden aikana 11 kiloa pois.

Erityisesti mieleen on jäänyt vuosi 1995, kun Suomi voitti ensimmäisen kerran jääkiekon maailmanmestaruuden.

– Oltiin jätkien kanssa reissussa ja katsottiin kämpillä matseja. Jätkät vetivät kaljaa ja paistoivat makkaraa ja söivät lihapiirakkaa, kun minä join vettä ja söin kurkkua. Kun Suomi pari vuotta sitten voitti uudestaan mestaruuden, en sitten enää ollut vesi- ja kurkkulinjalla.

Porukka antoi voimaa

Jori kuuluu porvoolaisen veteraanijääkiekkojoukkueen Toldboysien miesvahvuuteen. Kun laihdutusporukkaa kasattiin, kutsuttiin kaikki pulskat kiekkoilijat koolle, ja hän tunsi nimensä mainituksi.

– Otin kaksi tablettia Konjakia aina ennen ruokailua ja join suuria määriä vettä. Kun alkuun asennoiduin hommaan aika tiukasti, päivässä kului vähän liikaakin, joskus kuusikin litraa vettä, mikä tietysti merkitsi jatkuvia vessareissuja. Mutta paino alkoi pudota.

Myös tuttu porukka antoi voimaa. Olutkin jäi ensimmäisen kuukauden aikana vähemmälle. Ihan ensimmäiseksi Jori hylkäsi kaikki hiilihydraatit ja alkoi syödä kasvis- ja kalapainotteista ruokaa. Lihan syöntikin väheni hiukan, mutta siipikarjaa tuli tilalle.

Jorilla oli etuna myös hänen metsästystaustansa, sillä riistaa on aina pakkasessa. Jori saalistaa ennen muuta hirveä, mutta myös muita metsän, vesien ja peltojen eläviä kuten sorsia ja kyyhkyjä.

– Kesän aikana tuli pari kiloa takaisin. Se on kuitenkin tosi vähän, sillä liikunta jäi tosi pienelle. Kuntopyörä vaihtui moottoripyörään ja virvelin paiskomiseen.

Homma otetaan tosissaan

Konjakia Jori ei ole enää ottanut toukokuun jälkeen, mutta se oli hyvä alku painonpudotukselle.

– Olen edelleen jatkanut samalla ruokailulinjalla. Tavat ovat pysyvästi muuttuneet, mutta eihän uutta perunaa ja silliä voinut välttää. Kasvispainotteista ja vihreää sapuskaa on kuitenkin ollut koko ajan. Talvesta ruokavalio on muuttunut radikaalisti. Kun vaimo on ollut samoilla sapuskoilla, hänkin on laihtunut siinä sivussa.

Mitään taikatemppua Jorilla ei kuitenkaan ole tarjota uusille Konjakin kokeilijoille ja ruokailutapojen muuttajille.

– On otettava homma tosissaan. Ei muuta. Mitään systeemiä ei kannata ruveta kokeilemaan, jos sitä ei ota tosissaan, muuten ei tule tuloksia. Ja Konjak on ollut tosi hyvä apu meidän kaikkien miesten painonpudotuksessa.

Teksti Reijo Ikävalko

Kuva Miguel Vera

Terveys-Hymy 10-13

Teksti: Hymy
Avainsanat: kolesteroli, laihdutus, paino, painonpudotus, ruokavalio, verenpaine

Kommentit

Oma kommentti