Satulatuoli notkisti selän

Kun mies lentää neljän vuoden aikana yli sata mannerten välistä lentoa ja kotimaassa ollessaan istuu vähintään kymmenen tuntia päivässä näyttöpäätteen edessä, ei ole ihme, että selkä ja vähän muutkin paikat alkavat sanoa sopimusta irti.

Toimitusjohtaja Jari Tammisto, 53, on pitkän linjan kokenut yrittäjä, joka opiskeli USA:ssa kauppatieteitä 1980-luvulla ja hankki sieltä myös tutkintonsa. Jarin uintitausta maksoi aikoinaan hänen opiskelunsa, sillä hän oli maajoukkuetason rintauimari. Uinti toi aikoinaan opiskelustipendin Yhdysvaltoihin. Jari valitsi Floridan, koska hän halusi uida ulkona. Hän sijoittui USA:ssa neljänneksi yliopistojen mestaruuskisoissa 200 metrin matkalla ja SM-kisoistakin hänellä on pari mitalia.

Jari Tammisto loi omaisuutensa mobiilialalla, mutta sittemmin hän myi yrityksensä ja muutti perheensä kanssa Uuteen Seelantiin. Vuonna 1998 hän aloitti sähköisen kaupankäynnin hankkeita edistävän yrityksen johtajana.

Samoissa mobiiliympyröissä hän vaikuttaa vieläkin, joskin toimenkuva on muuttunut. Jari toimii kansainvälisen Mobile Monday -nimisen verkostoitumisjärjestön toimitusjohtajana. Jari haluaa tavata aina henkilökohtaisesti kunkin kohdemaan tiimin. Tahti on hurja, sillä kun tätä juttua tehtiin, hän oli juuri palannut Lontoosta ja oli lähdössä Azerbaidzaniin.

– Matkustan paljon ja lyhytaikaisesti. Aikataulut ovat hyvin usein sellaisia, että saavun paikalle maanantaina ja tapaan tiimin, olen heidän kanssaan päivän ja iltatapahtuman ajan, kunnes lähden seuraavana aamuna takaisin. Matkapäiviä on ainakin vaimon mielestä liikaa, sillä olen reissussa joka viikko. Olen yhdeksän vuoden aikana käynyt yli sadassa maassa.

Tukalat lentomatkat

Koska Jarilla on huippu-urheilutausta, hän on edelleen hyvässä kunnossa. Jatkuva lentokoneen penkeissä istuminen vaatii kuitenkin oman veronsa. Jari on 179 senttiä pitkä, joten jalat vielä joten kuten mahtuvat, mutta hartiat ottavat kiinni. Kun taantuma iski vuonna 2008, lentoja on vähennetty ja koneet ovat melkein aina täynnä, mikä lisää ahtauden tuntua entisestään.

– Alkuun lentämisessä ei ollut mitään vaikeuksia eikä sitä noteerannut, vaikka menetin viikossa pitkien matkojen takia kaksi yötä. Kun olin Suomessa, istuin netin ääressä joskus parikymmentäkin tuntia peräkkäin, eikä selkä lopulta pitänyt siitäkään. Muutkin paikat alkoivat oireilla.

Vaivat alkoivat pari vuotta sitten. Olkapäitä ja niskaa alkoi särkeä, ja samaan aikaan ilmeni myös päänsärkyä.

– Lopulta niska meni kokonaan jumiin. Jouduin käymään lääkärissä, joka kirjoitti lähetteen fysioterapeutille. Siitäkään ei ollut pitkäaikaista apua. Olisi pitänyt venytellä aina määränpäässä, mutta jos olen jossakin Abu Dhabissa kymmenen tuntia ja lennän heti takaisin, aikaa venyttelyille ei tahdo löytyä.

Sitten löytyi satulatuoli

Jari pelaa joskus golfia mökkinaapurinsa kanssa, ja kun tämä huomasi notkean pojan jäykistyneen, hän ehdotti Jarille Salli-satulatuolin kokeilemista. Jari sai kesäkuussa tuolin alleen.

– Nyt tuntuu, että olen pienessä liikkeessä koko ajan, vaikka istunkin siinä, hän toteaa.

– Ergonomisesti oikean asennon ansiosta veri kiertää kunnolla raajoissa ja alaselässä. Istun tuolissa varmaan kymmenkunta tuntia päivässä. Seurauksena on ollut se, ettei koko kesänä ilmennyt enää lainkaan päänsärkyä, notkeutta on tullut selkään ihan selvästi lisää ja olen myös nukkunut entistä paremmin, koska paikat eivät enää puudu.

Nyt Jari pystyy pelaamaan golfiakin entistä paremmin ja rennommin, kun selkä on vahvistunut ja notkistunut. Golf on sopiva vastapaino työnteolle ja matkustamiselle. Se on ainoa sosiaalinen laji, mitä hän Suomessa ehtii tekemään.

Jarilla ei ole satulatuolista mitään negatiivista sanottavaa.

– Kaikkihan hymähtävät, kun näkevät sen, mutta ihmiset ovat uteliaita. Suosittelen kokeilemaan. Uskon, että tuolin ansiosta ryhtini on parantunut ja puhunkin entistä rennommin.

Teksti Reijo Ikävalko

Kuvat Miguel Vera

Terveys-Hymy 10-13

Teksti: Hymy
Avainsanat: satulatuoli, selkä

Kommentit

Oma kommentti